Hulluutta ja murhafantasioita

En oikein tiennyt, mitä sain, kun lainasin kirjastosta Jill Dawsonin teoksen The Crime Writer. Takakansiteksti viittasi jonkinlaiseen trilleriin tai dekkariin, mutta siitä ei kunnolla selvinnyt, mitä teoksessa tapahtuu.  Paljastui myös, että päähenkilö on Patricia Highsmith, nainen Lahjakkaan herra Ripleyn, Carolin ja monen muun tunnetun teoksen takana. Juuri kun olin toitottanut, että autofiktio ei kiinnosta, päädyn lukemaan biokfiktiota.

Biofiktio on minusta vähän outoa: elämäkerta on puettu romaanin muotoon. Biofiktiokirjailijat tutustuvat kohteeseensa erittäin tarkasti ja omaksuvat näiden persoonan ja kielenkäytön siirtääkseen ne kaunokirjalliseen teokseen. He hyppäävät henkilöidensä pään sisään ja kuvittelevat, mitä nämä olisivat voineet sanoa ja tuntea. Näin olisi voinut tapahtua. Minä taas kaipaisin joko faktaa tai fiktiota.

Kirjan lukeminen olikin aluksi hapuilua.

Jännityskirjailijan pimeä puoli

Erakkoluontoinen kirjailija Patsy Highsmith muuttaa Suffolkin perukoille pieneen mökkiin. Hänen tarkoituksenaan on kirjoittaa, mutta elämä ei ole helppoa. Hän ei pääse eroon vainoojastaan, joka tuntuu aina tietävän, missä hän milloinkin on. Hän kaipaa rakastajatartaan, jonka väkivaltainen aviomies estää tapaamiset. Vaikea äitisuhde vaikuttaa edelleen siihen, miten Patricia näkee itsensä. Nuori journalisti Virginia roikkuu hänen kannoillaan sinnikkäästi, ja rikoskirjailijalla on hämärä tunne, että he ovat kohdanneet joskus ennenkin. Kylmäveriseltä murhaltakaan ei vältytä.

Kirja sukeltaa Highsmithin pimeään mieleen. Päähenkilö kuvittelee jatkuvasti, miten eri tavoin voisi tappaa seurassaan olevat ihmiset — eivätkä kuvitelmat johdu ainoastaan työstä. Murha kiehtoo Patriciaa: hän on loputtoman viehättynyt siitä, miten surmaaja kuristi Veronica Gedeonia kaksi tuntia, ennen kuin tämä kuoli.

Highsmithillä on myös vakava alkoholiongelma, mikä on kätevä tapa tehdä kertojasta epäluotettava. Lukija on välillä yhtä epätietoinen tapahtumista kuin Patricia itse. Kuka piinaavia kirjeitä oikein lähettelee? Mitä seuraan tuppautuva toimittaja tietää? Kuka on kuollut, kuka on tehnyt itsemurhan, ja mitä tekemistä Patsyllä itsellään on niiden kanssa? Vihjeitä tipahtelee hitaasti, ja ratkaisu toimii. Viipyilevän kerronnan joukossa uudet oivallukset tuntuvat hetkellisesti hyytäviltä. Hurjaa jännitystä The Crime Writerilta ei kuitenkaan kannata odottaa.

Totta vai tarua?

Kirjan lukemisen jälkeen tutkin, mitä sanottavaa internetillä on Patricia Highsmithistä. Wikipedia kertoo, että kirjailija oli tyly ja epärakastettava ihminen, vaikka toisaalta myös huumorintajuinen. Nainen piti enemmän eläimistä kuin ihmisistä, ja eräänkin kerran hän ilmestyi cocktailtilaisuuteen kantaen käsilaukussaan etana-armeijaa ja lehtisalaattia. Otukset olivat kuulemma hänen ”illan seuralaisensa”. Nämä piirteet ja kiinnostuksenkohteet kuvaa kirjassaan myös Jill Dawson.  Teoksen pääjuonenkäänteistä ja murhasta en löytänyt mainintaa, mutta myönnän, etten mennyt hakutuloksissa kovin syvälle.

Vaikka The Crime Writer oli hyvä lukukokemus, en täysin lämpene biofiktiolle. Lukija ei välttämättä voi tietää, mikä on totta ja mikä ei, mutta teos saattaa silti  muokata käsitystä siitä ihmisestä, josta kirja kertoo. Periaatteessa pitäisi muistaa lukevansa fiktiota, mutta toisaalta herää kysymys, miksi alun perinkään päähenkilöksi on laitettu todellinen henkilö, jos tämän elämään on sepitetty epätodellisia asioita. Jos romaani taas mukailee uskollisesti oikeita tapahtumia, miksei saman tien olisi voinut kirjoittaa elämäkertaa?

Ja taas toisaalta… mitä kauemmas historiaan matkustetaan, sitä vähemmän välitän yllä mainituista seikoista. Olen lukenut mielelläni romaaneja muun muassa Kleopatrasta ja Marie Antoinettesta.

kulttuuri kirjat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *