Jari Vainio: Viidakkotohtori

Mitä: Dokoto Jalin päiväkirjat 1987 – 1993. Suomalaislääkärin kokemuksia Sambiassa, kylässä josta päätielle on 30 kilometriä ja lähimpään kaupunkiin 300 kilometriä.

Kenelle: eksotiikan nälkäiselle, seikkailua kaipaavalle, erilaisista kulttuureista kiinnostuneille.

Mitä kaikkea voi ihminen kokea keskellä viidakkoa alkeellisissa oloissa paikan ainoana lääkärinä?  Muun muassa näitä asioita:

  • Erikoisia vaivoja. Torakka ripsuttelee ihmisen nukkuessa tämän korvaan syömään vaikkua. Otus ei kuitenkaan osaa peruuttaa, ja tärykalvoon törmätessään se alkaa ryntäillä sitä vasten. Tämä aiheuttaa korvassa sietämättömän äänen sekä kivun. Torakka on tukehdutettava öljyllä, ennen kuin sitä voi alkaa onkia ulos.
  • Pelottavia sairauksia. Malariaa, vierestä seurattua vesikauhua, unitautia…
  • Hajoavia autoja. Matkalle kannattaa ottaa mukaan kaksi vararengasta, sillä yhdellä reissulla voi hyvinkin puhjeta puolet auton renkaista. Jos konepelti lennähtää ylös kesken ajon, toivotaan, että tie on suora, pysähdytään ja paukautetaan näköhaitta voimalla kiinni. Matka jatkuu. Auto kannattaa myös naamioida ikivanhaksi ja rikkinäiseksi, sillä muuten se houkuttaa varkaita. Ja autovarkaat voivat olla väkivaltaisia.
  • Taikauskoa. Maksakirroosin voi saada astumalla taian päälle. Noitatohtorit loitsuavat HIVin pois.
  • Vaarallisia ja vaarattomia eläimiä. Joessa vaanivia krokotiilejä, kanoja tappavia hyeenoita, skorpioneja ja kobria. Lisäksi eläinrakkaan tohtorin maatilan eläimet sekä pelastetut viidakon orvot.
  • Lääkkeitä parasta ennen -päivän jälkeen. Koska lääkkeitä keskelle afrikkalaista viidakkoa on hankala saada, joudutaan tinkimään periaatteista ja antamaan potilaille vanhaksi menneitä rohtoja — paitsi siinä tapauksessa, että kyseinen troppi muuttuu vanhennuttuaan myrkylliseksi.
  • Soveltavaa lääketiedettä. Kuvaus verensiirroista kotitekoisin välinein on varsin mielenkiintoinen! Suomi ei halunnut kustantaa tuhannen markan arvoista laitetta sairaalaan, vaikka samaan aikaan tuki Persianlahden sotaa miljoonilla.
  • 40 asteen kuumuudessa suoritettuja tuntikausia kestäviä leikkauksia. Voin kuvitella suojapuvun alla valuvan hien ja kiristyvän pinnan.
  • Vierestä seurattuja kehitysapuhuijauksia. Kehitysyhteistyökritiikkiä kirjassa riittää. Vainio on omin silmin todistanut, kuinka apurahasta puolet saattaa mennä koulun rakentamiseen ja puolet kerääjän oman talon pystytykseen. Ymmärrettävistä syistä sanoista kuultaa katkeruus, sillä Vainion sairaala pyöri käytännössä pyhällä hengellä. Päiväkirjat ovat 80- ja 90-luvuilta, ja kehitysavun luotettavuus ja läpinäkyvyys ovat niistä ajoista käsittääkseni parantuneet (ainakin jonkin verran).

Viidakkotohtori on lämpimästi ja humoristisella otteella kirjoitettu teos, jonka parissa aika ei käy pitkäksi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *