Kaksi yllättävän hyvää

Olen onnistunut viime aikoina valitsemaan sellaisia äänikirjoja, jotka eivät ole ihan lähteneet. Niitä kuunnellessa ajatus harhailee. Keskinkertaisten joukosta nousee kuitenkin pari teosta, joita kohtaan minulla ei ollut mitään odotuksia mutta jotka olivatkin oikein hyviä.

Toinen näistä on Liv Constantinen Toinen rouva Parrish, joka roikkui ladattujen kirjojen listallani pitkään lähinnä siksi, että sen yksinkertainen kansi ei houkutellut kuuntelemaan. Se on kuitenkin hyvin vetävä trilleri kahdesta naisesta, joita yhdistää toisen aviomies.

Amber on elänyt raskaan ja köyhän lapsuuden, mikä on saanut hänet katkeroitumaan ja vihaamaan kaikkia rikkaita. Hän on päättänyt muuttaa elämänsä suunnan ja juonittelee itsensä rikkaan kotirouvan Daphnen ystäväksi — tavoitteenaan päästä seuraavaksi rouva Parrishiksi. Kun teoksen näkökulma vaihtuu Daphneksi, alkaa selvitä, että sitä Amberin ei ehkä olisi kannattanut tehdä…

Olin seuraavia juonenkäänteitä odottaessani sen verran malttamaton, että lisäsin jatkuvasti kirjan lukunopeutta, kunnes kuuntelin sen loppuun kaksinkertaisella vauhdilla. Lukija alkaa silloin jo kuulostaa pikku oravalta, mutta kirjan loppuratkaisun saa tietää paljon nopeammin.

Lukijasta puheen ollen, trillerin lukija Tuulimaria Bütsow on saanut poikkeuksellisen huonon arvostelun BookBeatissa: 2,2 tähteä. En itsekään erityisesti pitänyt hänen lukutavastaan ja sanojen painotuksista, ja myös nimien ääntäminen kummastutti. Esimerkiksi Parrish oli Paris.

Toinen mukava yllätys oli Mhairi McFarlanen Mitä jos en löydä sinua koskaan. Ei ollut kauaa siitä, kun olin pettyneenä lopettanut kaikkien hehkuttaman Simona Ahrnstedtin tavanomaisen taviskirjan lukemisen, kun sain vastapainoksi kuunnella jotain kiinnostavampaa.

Alkuasetelma on raikas ja uudenlainen. Laurien poikaystävä jättää hänet lähes kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen, ja vaikka Laurien kanssa mies ei halunnut lapsia, on uusi tyttö jo parin kuukauden sisällä raskaana. Lisäksi eksä työskentelee samassa toimistossa, joten Laurie haluaa näyttää tälle, miten onnellinen on ilman häntä. Komean kollegansa Jamien kanssa he punovat juonen, joka sopii molempien tarkoituksiin: valeromanssin, josta lavastetaan täydellisiä kuvia Instagramiin. Jossain vaiheessa feikkitunteet alkavat kuitenkin muuttua oikeiksi…

Ahrnstedtiin verrattuna McFarlanen romaanissa on kiinnostavampia tapahtumia ja moniulotteisempia ihmisiä. Sekä Laurie että Jamie ovat pidettäviä, inhimillisiä hahmoja, ja heidän suhteensa kehittyy kerros kerrokselta merkityksellisemmäksi, siinä missä Ahrnstedtin henkilöt yhtenä hetkenä haluavat olla yhdessä, toisena eivät, toisena haluavat, toisena eivät… McFarlane tavoittaa ihmisten monisyisyyden, ja romantiikan lomassa on syvällisiä teemoja esimerkiksi ennakkokäsityksistä ja niiden muuttamisesta.

Onneksi sekä McFarlanen että Liv Constantinen kirjoja on äänikirjasovelluksessa lisää!

Kommentit (2)
  1. Mä olen lukenut/kuunnellut kaikki McFarlanen suomennetut kirjat, ja tykkään tosi paljon. Ennalta-arvattavuus ei edes haittaa.

    Mulla on nyt kesken Jo Nesbön novellikokoelma Mustasukkainen mies. Oletko jo törmännyt? Varsin viihdyttäviä tarinoita mielenkiintoisilla käänteillä.

    1. Kiva kuulla, että McFarlanen muukin tuotanto on hyvää! Katselin, että julkaistuja kirjoja on pitkä lista. Ei lopu ihan heti kesken, jee!

      Nesbokin kuulostaa lupaavalta! Latasin Mustasukkaisen miehen vasta tänään enkä edes tajunnut, että se on novellikokoelma. No, ei se mitään, mielenkiintoista vaihteeksi lukea lyhyempiä juttuja!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *