Kalevala on oikeasti hyvä kirja

”Onko kymmenenkään meistä Kalevalata lukeakseen avannut? Ja tietääkö kymmenenkään, mistä he puhuvat, taikka ties montako runoakaan Kalevalassa on?” kyseli aikoinaan suomen kielen professori ja runoilija August Ahlqvist (1826 – 1889). Voi olla, että Kalevala on monelle tutuin paikkojen ja ihmisten nimissä ja moni tarttuu mieluummin Koirien Kalevalaan kuin paksuun kansalliseepokseemme.

Kalevala kuului opiskeluaikoinani kirjallisuuden opintoihin, ja olen lukenut sen tenttiä varten kannesta kanteen. Se oli sellainen A3-kokoinen paksu mötikkä vanhempieni kirjahyllystä. Sain huomata, että Kalevalan tarinat ovat todella vetäviä ja juonenkäänteitä riittää kuin parhaassakin romaanissa, kalevalaisessa runomitassa tosin. Vaikka runomuoto ei olisi se oma juttu, kannattaa silti antaa teokselle mahdollisuus: Kalevalan säkeisiin pääsee mukaan kyllä muutamassa sivussa! Runot voi nykyisin kuunnella myös äänikirjana.

Ensimmäiseen Kalevala-tenttiin en edes ehtinyt, kun työssäni siivoojana tuli ongelmia. Kirjoitin tentaattorille pahoittelut ja vähän ihmettelin, kun en saanut vastausta. Sittemmin yliopisto-opintojeni aikana tajusin, että porukka tekee tenttiohareita ihan säännönmukaisesti, eikä kukaan varmasti pahoittele! Sitten kun viimein pääsin tenttiin, sain arvosanaksi kolmosen, silloisella yhdestä kolmeen -asteikolla.

Kirjallisuuden opiskelu sivuaineena oli hauskaa. Olin hakenut opiskelemaan kahteen yliopistoon sekä suomea että kirjallisuutta. Pääsin molempiin suomen kielen pääsykokeessa, mutta kirjallisuudessa olin sekä Jyväskylässä että Tampereella jossain varasijalla 30. Kuitenkin opiskeluaikana sain nimenomaan kirjallisuuden kursseista parempia arvosanoja kuin pääaineeni suomen. Moni sivuaineopiskelija vähätteli kirjallisuuden oppiainetta siksi, että tenteistä sai niin helposti hyviä arvosanoja. Sanottiin, että laitetaan puppugeneraattori päälle, kun mentiin tenttimään. Minusta se oli aina vähän ikävää, koska kyseistä oppiainetta päätyvät opiskelemaan ne, jotka ovat lukiossa menestyneet äikässä ja hallitsevat analyysin.

Kirjallisuuden opinnoissa nauratti ja kauhistutti tenttikirjojen määrä. Ulkopuolisten suut sai loksautettua auki, kun sanoi lukevansa seuraavaan kirjatenttiin 16 tai 21 kirjaa. Minä  luin tunnollisesti läpi kaikki kaunokirjat, mutta teoriaopuksia en edes ehtinyt avata ennen kuin koepäivä jo tuli.

Ilman kirjallisuuden opintoja tuskin olisin lukenut Kalevalaakaan. Koulussa oli toki puhuttu Kalevalan nimistä ja tarinoista yleisesti ja siitä, miten se edelleen vaikuttaa nykyaikana. Lukiossa teimme äikän kurssilla modernisoinnin kilpalaulantatarinasta: Joukahainen ja Väinämöinen räppäävät. Jostain syystä muistan edelleen viidentoista vuoden takaa nerokkaita sanoituksiamme, joissa on vivahde jyväskylän murretta:

”Hei, kuka sä oot, osaat sä ajaa? Älä nyt noin kovaa aja, joitain rajaa!”
”Joukahainen, kukas sää? Etkö voi mua väistää?”
”Väinämöinenhän minä, väistä sinä!”
”Luulet vaan, katsotaan, kumpi meistä pystyy parempaan!”

Tällaisin sanoin kannustan sinuakin tutustumaan kansallisteokseemme ja sen mainioihin kertomuksiin. Hyvää Kalevalan päivää!

Kommentit (2)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *