Kiira Korpi: Hyppää vaan!
Kaikista ei ole runoilijaksi. Oikeastaan aika harvasta on, sillä runous on vaikea taiteenlaji. Kiira Korpi on kuitenkin saanut julkaistua runokirjan Hyppää vaan! peräti Otavan kustantamana. Kun runoja lukee, ei voi olla miettimättä, että kustannuspäätökseen on vaikuttanut vain julkisuudesta tuttu nimi. Kovin hyviä ne eivät nimittäin ole.
“Sydämeen sattuu. / Palleaa puristaa. // Sattuuko sinuunkin? / Mihin kohtaan?”
Yllättyisin, jos Korpi ei olisi Rupi Kaurejaan lukenut, sillä runot tuntuvat esikuvansa kopioilta. Kaurin tapana on lopettaa runonsa kursivoituun säkeeseen, joka kiteyttää tai kommentoi edellä sanottua. Lisäksi Kaurin kirjoissa on teksteihin sopivia piirroksia. Samat elementit on otettu mukaan myös Hyppää vaan! -kirjaan.
“Ei hävetä sitä että / annoimme rakkaudelle / mahdollisuuden / ja menimme / rikki / sydämen kohdalta. / –Rohkeutta on rakastaa.”
“Ja taas se alkaa, / lohduton itku. // Mietin ihmisiä, / jotka eivät helposti itke. / Miten he vapauttavat / surunsa? // -Itku on lahja”
Matkiminen yhdysmerkkiä myöten on oikeastaan niin ilmeistä, että kummastelen, että se on Otavalla mennyt läpi. Tässä on tyylinäyte Kaurilta:
“ainoa asia / jota naiseus / edellyttää / on se että / tuntee olevansa / nainen. // – piste, siinä kaikki.”
Rakenne ja Emmi Kyytsösen toteuttama kuvitus eivät ole ainoita asioita, jotka on omittu Kaurilta. Myös Kaurin runot ovat usein aika latteita, vaikka ne käsittelevätkin tärkeitä teemoja. Korven runot ovat vielä latteampia, kuin Instagramissa vastaan tulevia aforismeja ja tsemppilauseita.
“Toista mun perässä nainen: / Minä olen / Vahva, / Valoisa, / Voimakas, / Viisas. // En anna sun / enkä kenenkään muun / ottaa multa / MUN voimaa pois. // Se kuuluu mulle.”
On tietysti hienoa, että ihminen kirjoittaa runoja ja on niistä kiinnostunut. Joskus kynäelmät kannattaa kuitenkin jättää pöytälaatikkoon — varsinkin silloin, kun oma tuotos on vain toisten jäljentämistä.
***
Edit. Hyvän näkökulman keskusteluun tuo Tarinannuppuja-blogi. Blogissa kirjoitetaan muun muassa siitä, että kielteisen arvion kirjoittaminen ei ole kiusaamista.
Otava häpäisee koko kirjallisen kentän julkaisemalla taitamattomia julkkisrunoja, kun ottaa huomioon, kuinka ankara on se seula, joka erottelee julkaisuun pyrkivät käsikirjoitukset.
Niinpä — kuinka epäoikeudenmukaista kaikkia niitä kohtaan, joiden hyvätkin runot ja muut käsikirjoitukset on hyllytetty! Nolottaisi olla tämä kustannustoimittaja.
Hyvä postaus – olen samaa mieltä.
Olen itse kirjoittanut pikkutytöstä saakka – ensin satuja, sitten runoja, myöhemmin lauluja ja blogia. Koen että minulla on kirjoittamiseen jonkinlaista taitoa (vaikkei opintoja olekaan), ja mm. lukion äidinkielenopettajani kannusti minua kirjailijan uralle. Minulle on tärkeää se, että tekstini ovat huoliteltuja (niin sisällöllisesti kuin kielellisestikin), syviä ja persoonallisia.
Olen viime aikoina lähettänyt kirjoittamiani runoja useille kustantamoille. Vastausta posteihini en koskaan saanut kuin yhdeltä (”runosi ovat tosi kauniita, mutta tällä hetkellä haemme jotain muuta”).
Tätä taustaa vasten Korven runokirja tuntuu itsestäni jopa hiukan loukkaavalta. Taidetta voi ja pitää olla monenlaista, mutta taiteilijaksi ei voi yhtäkkiä muuttua pelkällä tahdonvoimalla. Missi voi osata myös laulaa tai urheilija kirjoittaa, mutta itsestäänselvää – jos edes todennäköistä – tämä ei ole.
Voin kuvitella tunnelmasi. 😕 Minusta tässä käydyssä keskustelussa on hyvin nostettu esiin se, että Korpi on käyttänyt tuhansia tunteja jäällä ja kehittynyt huippuluistelijaksi. Samalla tavalla kirjoittaminen vaatii harjaantumista, eikä kirjaa huitaista valmiiksi hetkessä.
Luin blogiasi Lily-aikoina, ja toivon, että jonain päivänä saan lukea runojasikin kansien välissä! 😊