Miniarvioita, osa 2
Riley Sagerin Kotiin ennen pimeää on kummitustarinan ja dekkarin yhdistelmä. Isänsä kuoltua päähenkilö Maggie Holt palaa lapsuutensa kotiin, viktoriaaniseen kauhukartanoon, jossa perhe ei pystynyt asumaan edes kuukautta. Maggie joutuu kohtaamaan talon kätkemät salaisuudet: yliluonnolliset tapahtumat, kuolemat ja katoamistapaukset.
Menin hölmönä lukemaan Bookbeat-kuuntelijoiden arvioita, kun kirja oli vielä kesken, ja spoilaannuin jonkin verran. Kiitos vain — luulisi olevan selvää, että olennaisuuksia ei arvosteluissa paljasteta! Se hieman himmensi kuuntelukokemusta, mutta viihdyin kyllä kirjan parissa, ja monen muun mielestä teos on ollut hyvinkin jännittävä.
Laura Daven Suojele häntä sai aikaan hämmentävän ristiriitaisia tunteita lähinnä siksi, että kirja on oikeastaan melko laimea ja tylsä samaan aikaan, kun sitä on kuitenkin helppo kuunnella.
Hannahin mies katoaa mutta onnistuu välittämään vaimolleen viestin: ”Suojele häntä”. Viesti viittaa miehen 16-vuotiaaseen tyttäreen, joka ei ole tullut äitipuolensa kanssa erityisen hyvin toimeen. Kun ovelle koputtelevat pian liittovaltion sheriffi ja FBI, Hannahin on alettava selvittää, mihin puoliso on sotkeutunut.
Mitään skandaaleja tai kauhua tältä teokselta on turha odottaa, mutta se kulkee raiteillaan kuin juna, tasaisesti eteenpäin.
Valérie Perrinin Vettä kukille vaikutti ensin hurmaavalta kirjalta. Violette on hoitanut pikkykylän hautausmaata jo parikymmentä vuotta. Hän tuntee haudoilla vierailijat, ja hän pitää kirjaa hautajaisista. Kirjassa käydään läpi Violetten avioliittoa, suurta menetystä ja hautausmaalla kävijöiden elämän suruja sekä iloja.
Ymmärrän, miksi moni voi kokea kirjan herkäksi ja koskettavaksi. Minusta teos oli lopulta toisteinen, junnaava, sekava ja tylsä. Kuuntelin sen loppuun, koska olin päässyt siinä jo pitkälle, mutta en valitettavasti virittynyt romaanin taajuudelle.
Kristina Ohlssoniin puolestaan voi aina luottaa. Jäänmurtajassa on kaikki hyvän dekkarin ainekset.
Myrskynvartija-teoksesta tuttu August Strindberg elelee Hovenäsetin kylässä onnellisena: on rakkautta, on mielekästä työtä. Idylliin tulee kuitenkin särö: tammikuisena pakkasyönä roihuaa tulipalo kahdessa venevajassa, joista toisen omistaa August. Kun rikostutkija Maria Martinsson alkaa tutkia tapausta, alkaa paljastua synkkiä salaisuuksia.
Olen lukenut kaikki Ohlssonin rikosromaanit ja viihtynyt niiden parissa erinomaisesti. Anna Janssonia tai Camilla Läckbergiä Ohlsson ei mielestäni päihitä — mutta kintereillä kulkee kuitenkin.