New York on lempikaupunkini, johon on jatkuva ikävä. Kyselin kaukokaipuussani vinkkejä kirjoihin, jotka sijoittuvat tähän ikoniseen pilvenpiirtäjäkaupunkiin, ja yksi suositus oli Elina Kilkun Vaimovallankumous. Vihje osoittautui mainioksi: romaani todella vie Manhattanin kortteleihin ja tuttuihin kohteisiin, eikä kaupunki ole kirjassa vain taustalla. Tein lukiessani henkisiä muistiinpanoja muun muassa ravintoloista, joihin haluan suunnata seuraavalla matkalla.

Teoksen sankaritar on Anni, jolla on täydellinen avomies, siis oikeasti täydellinen. Yhteistä eloa on täynnä jo kymmenen vuotta, ja Mika on järjestänyt upean vuosipäiväohjelman, joka saisi ainakin minulta jalat alta. Päivän päätteeksi mies kosii. Jokin ei silti tunnu oikealta, ja Anni karkaa ystävänsä luokse New Yorkiin selvittämään ajatuksiaan.

Enemmän kuin rakkaudesta, Vaimovallankumous kertookin ehkä ystävyydestä, ja ystävien merkitystä myös korostetaan dialogissa. Miksi on niin yleistä ajatella, että parisuhde on se, mikä riittää tekemään autuaaksi? Että jos ei ole puolisoa, on yksinäinen surkimus, ja elämä on väistämättä onnetonta?

Anni on kieltämättä onnistunut löytämään aika mainiot ihmiset ympärilleen. Mies järjestää mahtavia vuosipäiväyllätyksiä ja New Yorkin -ystävä Irene kierrättää Annia ympäri kaupunkia romanttisten elokuvien ja Sinkkuelämän kuvauspaikoilla – – onhan Anni niiden superfani. Lukijakin pääsee turistina mukaan niin Il Cantoriniin (Carrien synttärijuhlapaikka, johon kukaan ei saapunut) kuin Catz’s Delicatesseniin, joka on tuttu Kun Harry tapasi Sallyn -elokuvasta.

Romcomit ovat muutenkin kirjassa kivasti punaisena lankana. Anni pohdiskelee elokuvien vaikutusta siihen, mitä odottaa parisuhteeltaan, ja lopussa viitataan konkreettisesti rakkauskomedioiden suuriin eleisiin, joilla pyritään saamaan menetetty rakastettu takaisin. Kliseitä ruoditaan ja huomataan, että se, mikä toimii elokuvassa, ei välttämättä toimi tosielämässä.

Raadollista tosielämää kuvioihin tuo lisäksi vanha tuttava Henna, joka elää kiiltokuvaelämää somessa mutta jonka #happymarriage-päivitysten takana on jotain ihan muuta. Stereotyyppi on ehkä tunnistettava mutta ärsyttävän liioiteltu: kirja tuntuu väittävän, että onnelliset Facebook-päivitykset ovat aina feikkejä. Jotkut ihmiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että vain rumuus ja kärsimys ovat sitä kuuluisaa aitoutta. Myös Annin äidin sekopääsaarnaajapastorihahmo on melko överi, mutta ehkä kärjistämisen voi vain hyväksyä osaksi chick lit -genreä.

Ihan tyypillinen kevyt rakkausromaani Vaimovallankumous ei kuitenkaan ole. Vaikka teos leikittelee romanttisten komedioiden kaavoilla, se ei itse ole kaavamainen. Teos on myös oivaa kesälukemista: sen lukee vaikka mökillä parissa päivässä!