Cecelia Ahernin Lyyralintu ja erilainen päähenkilö

Cecelia Ahernin teoksessa Lyyralintu on ilahduttavan raikas idea. Lauralla on kyky, jota ei ole ollut vielä minkään lukemani romaanin päähenkilöllä. Niin kuin Brasilian sademetsissä asuva lyyralintu, myös hän osaa matkia kaikkea kuulemaansa: ihmisten ääniä, eläinten ääniä ja vaikka korkokenkien kopinaa. Nainen on elänyt Länsi-Corkin vuoristometsissä vapaana kuin taivaan lintu, mutta kun dokumentintekijä Solomon ryhmineen näkee tässä aiheen uudelle elokuvalle, kaikki muuttuu. Omasta rauhastaan Laura vedetään ihmisten ilmoille ja kykyjenetsintäkilpailuun, mutta miten pärjää maailmassa herkkä luonnonlapsi?

Miten lyyralintu sitten ääntelee? Vastaus: ilmiömäisesti. Pienestä linnunnokasta soivat ilmoille niin tietokonepelin äänet kuin moottorisahan pörinä. Hupia päivään saa myös lukemalla videoiden kommentteja. Livertäjää kuunnellessa käy mielessä, miten hauska Lyyralintu voisi olla kuunnelmana. Hienoksi elokuvaksikin se todennäköisesti taipuisi.

Äänikirjaa kuunnellessa Lauran erityistaidon joutuu kuitenkin kuvittelemaan. Hänen kykynsä herättää muissa ihmisissä ihailua mutta johtaa myös kiusallisiin tilanteisiin. Kun nainen alkaa maistella r-vikaisen puhetapaa kielellään, se tulkitaan luonnollisesti pilkaksi.

Vaikka Laura on varttunut enimmäkseen yksin, hän ei ole yksinkertainen. Hän on lukenut kirjoja, ja hänen perheenjäsenensä ovat kasvattaneet hänet viisaaksi. Laura tekee teräviä huomioita dokumenttiryhmän jäsenistä ja pilke silmäkulmassa paljastaa näiden puutteet. Silti — kun on aikuinen mutta kokematon, joutuu lopulta julmiin tilanteisiin, joihin mikään ei ole valmistanut.

Olen lukenut Cecelia Ahernin esikoisteoksen P. S. Rakastan sinua sen ilmestymisvuonna (2004). Muistan silloin kiinnittäneeni huomioni yksinkertaiseen ja pinnalliseen kieleen sekä päälausemaiseen tyyliin. Sanoisin, että Lyyralinnun kieli soljuu sujuvammin eteenpäin, vaikka vertailu perustuukin vain muistikuviini. Ehkä jo aihe tuo tekstiin tiettyä hauraan kaunista tunnelmaa.

Kulttuuri Kirjat

N-sanoja tekstityksessä ja muita erikoisia juttuja viikon varrelta

Maiden (Netflix)

Dokumentti naisista, jotka purjehtivat maailman ympäri Whitbread Round the World -kilpailussa vuonna 1989. Kukaan ei usko all female -miehistön onnistuvan. Toimittajat ja muut kilpailijat suhtautuvat naisryhmään järkyttävän sovinistisesti, ja kapteeni Tracy Edwardsista tuleekin purjehduksen aikana aito feministi, joka näyttää naisten pystyvän samaan kuin miehet. Raivoava meri on aina vaikuttava, ja haasteiden selättäminen on kiintoisaa seurattavaa.

Vähän piti hieraista silmiä, kun erään kerran satamassa odottavien joukko piteli Hyvä Suomi -lakanaa. Wikipedia tiesi kertoa, että samaan kilpaan osallistui myös kaksi suomalaista venettä, joista toista luotsasi Harry Harkimo.

Cliffhanger

Seikkailulle päästään myös tässä Renny Harlinin elokuvassa, joka kuuluu ohjaajan menestyneimpien tuotosten joukkoon. Minulle riittää pelkästään päätähuimaavien pudotusten ja komeiden vuorten katselu, mutta leffassa on myös lento-onnettomuuksia, liipaisinherkkiä ryöstäjiä ja lumivyöryjä.

Erikoisinta tässä Blu-Ray-levyltä katsotussa elokuvassa oli kuitenkin aivan luokaton suomennos. Eniten pisti silmään kääntäjän tapa käyttää sanaa neekeri siitä huolimatta, että englanninkielisessä puheessa siihen ei ollut kaukaisinta viitettäkään: n-sanalla oli käännetty muun muassa ilmaukset boy ja bastard. Joko suomentaja on rasisti, jolla on agenda, tai sitten hän on kääntöhetkellä ollut täysin sekaisin. Välillä tekstitykset eivät vastanneet ollenkaan sitä, mitä henkilöt ruudulla puhuivat, ja välillä lauserakenteet olivat niin omituisia, että kääntäjän äidinkieli alkoi epäilyttää. Myös vain oli jatkuvasti väin.

Jos kaipaat nostalgiaa Cliffhangerin parissa, suosittelen jättämään tekstityksen pois.

The Good Fight

Sekopäiseksi meno alkaa mennä myös The Good Fight -lakisarjassa. Loistavan Mandy Patinkinin roolihahmon leikkioikeus oli kauden alussa riemukkaan absurdi, mutta pari viimeistä jaksoa on näyttänyt Hal Wacknerin rumemman puolen. Tuomari käyttäytyy täysin mielivaltaisesti, menettää hermojaan ja alkaa omia kaupunkia. Jos ei voi kansalainen aina luottaa viralliseen oikeuteen, onko  katsojamenestystä havitteleva court 9 3/4 välttämättä yhtään sen parempi?

Algoritmit

Saan elää Instagramissa aika samanhenkisten kuplassa, mutta koin pari päivää sitten järkytyksen, kun ehdotettujen kuvien joukossa olikin pläjäys rokotevastaista propagandaa. Esimerkiksi sittemmin yksityiseksi muutettu, harhaanjohtavasti nimetty pelastakaa_lapset-tili kannusti nuoria olemaan fiksuja ja jättämään koronarokote välistä. Myös monet suositut instagrammaajat lobbaavat terveellistä ruokavaliota ja liikuntaa (mikä on hyvä) ja meinaavat, että se riittää (mikä on huono). Jostakin he ovat saaneet sen käsityksen, että ilman mitään alan koulutusta tai asiantuntemusta heillä on meriittejä kehottaa rokotteen boikotointiin. Salaliittoteorioista tuttu ”me näemme totuuden, muut ovat lampaita” -kielenkäyttö kukoistaa.

Ilmeisesti rokotteen vastustajat ovat Suomessa aika vähemmistössä, mutta kieltämättä oli aika pysäyttävää törmätä samalla kertaa useaan samankaltaiseen Insta-tiliin. Toisaalta on hyvä pysyä perillä siitä, mitä oman kuplan ulkopuolella tapahtuu, mutta toisaalta tulee tunne, että en halua tietää tuosta maailmasta mitään. Algoritmia muuttaakseni aloin klikkailla kaikkea muuta: antakaa näytölleni mieluummin vaikka julkkisjuoruja.

Kulttuuri Leffat ja sarjat Uutiset ja yhteiskunta