Cecelia Ahernin Lyyralintu ja erilainen päähenkilö
Cecelia Ahernin teoksessa Lyyralintu on ilahduttavan raikas idea. Lauralla on kyky, jota ei ole ollut vielä minkään lukemani romaanin päähenkilöllä. Niin kuin Brasilian sademetsissä asuva lyyralintu, myös hän osaa matkia kaikkea kuulemaansa: ihmisten ääniä, eläinten ääniä ja vaikka korkokenkien kopinaa. Nainen on elänyt Länsi-Corkin vuoristometsissä vapaana kuin taivaan lintu, mutta kun dokumentintekijä Solomon ryhmineen näkee tässä aiheen uudelle elokuvalle, kaikki muuttuu. Omasta rauhastaan Laura vedetään ihmisten ilmoille ja kykyjenetsintäkilpailuun, mutta miten pärjää maailmassa herkkä luonnonlapsi?
Miten lyyralintu sitten ääntelee? Vastaus: ilmiömäisesti. Pienestä linnunnokasta soivat ilmoille niin tietokonepelin äänet kuin moottorisahan pörinä. Hupia päivään saa myös lukemalla videoiden kommentteja. Livertäjää kuunnellessa käy mielessä, miten hauska Lyyralintu voisi olla kuunnelmana. Hienoksi elokuvaksikin se todennäköisesti taipuisi.
Äänikirjaa kuunnellessa Lauran erityistaidon joutuu kuitenkin kuvittelemaan. Hänen kykynsä herättää muissa ihmisissä ihailua mutta johtaa myös kiusallisiin tilanteisiin. Kun nainen alkaa maistella r-vikaisen puhetapaa kielellään, se tulkitaan luonnollisesti pilkaksi.
Vaikka Laura on varttunut enimmäkseen yksin, hän ei ole yksinkertainen. Hän on lukenut kirjoja, ja hänen perheenjäsenensä ovat kasvattaneet hänet viisaaksi. Laura tekee teräviä huomioita dokumenttiryhmän jäsenistä ja pilke silmäkulmassa paljastaa näiden puutteet. Silti — kun on aikuinen mutta kokematon, joutuu lopulta julmiin tilanteisiin, joihin mikään ei ole valmistanut.
Olen lukenut Cecelia Ahernin esikoisteoksen P. S. Rakastan sinua sen ilmestymisvuonna (2004). Muistan silloin kiinnittäneeni huomioni yksinkertaiseen ja pinnalliseen kieleen sekä päälausemaiseen tyyliin. Sanoisin, että Lyyralinnun kieli soljuu sujuvammin eteenpäin, vaikka vertailu perustuukin vain muistikuviini. Ehkä jo aihe tuo tekstiin tiettyä hauraan kaunista tunnelmaa.
