Eleanor Herman: The Royal Art of Poison — kuolettavaa kosmetiikkaa ja häijyjä murhia

Kammottavin myrkky: strykniini. Aiheuttaa kivuliaamman kuoleman kuin mikään muu myrkky. Hieman altistumisen jälkeen lihakset alkavat kouristella, ja uhri joutuu kärsimään koko kehon kattavista jatkuvista kohtauksista pari kolme tuntia, ennen kuin kuolee tukehtumalla — tai yksinkertaisesti uupumalla.

Tietoa erilaisista myrkyistä ja myrkytyksen uhreista tarjoaa Eleanor Herman kirjassaan The Royal Art of Poison. Teoksessa käsitellään myrkkylähteitä yleisesti (likaiset palatsit, tappava kosmetiikka ja hengenvaarallinen lääkitys), minkä lisäksi käsitellään 22 kuuluisaa kuolemantapausta, joissa on ollut mukana epäilys ei-niin-luonnollisesta kuolemasta. Myös Vladimir Putinille on omistettu oma lukunsa, ja jos kirja olisi ilmestynyt myöhemmin kuin vuonna 2018, pitkän listan jatkoksi olisi päässyt takuuvarmasti myös tapaus Navalnyi.

Kirjasta selviää, että kalsarimyrkyttely ei ole mikään uusi juttu, sillä jo 1500-luvun kuninkaallisissa hoveissa palvelusväellä oli epäkiitollinen homma suudella (kyllä, suudella) heidän majesteettiensa vaatteita siltä varalta, että niihin olisi ujutettu tappavaa ainetta. Myös myrkytettyä ruokaa pelättiin, ja jokainen ateria maistettiin etukäteen.Varotoimista huolimatta ihmiset myrkyttivät itseään tietämättään lyijystä valmistetulla kosmetiikalla, jota he sivelivät päivittäin kasvoilleen.

Kun joku sitten syömisen jälkeen alkoi kärsiä sietämättömistä kivuista, epäilykset alkoivat itää. Joskus kyseessä oli oikea myrkky, joskus kuolemalle olisi ollut luonnollinen selitys, jos sen ajan tutkijat olisivat sen osanneet tunnistaa. Useimmiten huhut velloivat kuitenkin kiivaina, ja kuolleen läheiset saattoivat vannoa kostoa. Kärsijöiksi saattoivat joutua viattomat kokit, papit ja lähipiiriin kuuluvat, sillä rangaistus oletetulle myrkynkeittäjälle oli julma.

The Royal Art of Poison -kirjassa käydään läpi muun muassa erinäisten kuninkaallisten ja heidän rakastajattariensa tapaukset. Lisäksi käsitellään muun muassa Iivana Julman ja Caravaggion kohtalot. Moderneilla ruumiinavauksilla ja kehittyneen lääketieteen avulla on pystytty selvittämään, tapahtuiko väitetty myrkytys oikeasti vai oliko kuoleman taustalla jotain vähemmän pahantahtoista.

Nykyisen tiedon valossa on hupaisaa ja järkyttävääkin lukea vanhan ajan hoitokeinoista. Teoksessa kerrotaan, miten peräpukamia hoidettiin tökkimällä niitä kuolleen miehen irti leikatulla kädellä. On mahdotonta käsittää, miten tämä neronleimaus on syntynyt ja miksi sen on oletettu toimivan.

Vastalääke myrkytyksiin oli puolestaan yksisarvisen sarvijauhe — vasta paljon myöhemmin selvisi, että tämä myyttinen kehonosa kuuluikin sarvivalaalle. Haavat ja tulehdukset sen sijaan saivat arkisemman kukonkakkahoidon. Herman kuitenkin toteaa, että on mahdollista, että myös meidän toimillemme naureskellaan sadan vuoden päästä. Kemoterapiaa, mitä ihmettä ne ajattelivat?!

Jotkin aikalaistoimet olivat kuitenkin yllättävän tehokkaita. Oli joitakin valtaapitäviä, jotka myrkytyksen pelossa siedättivät itseään pienillä annoksilla myrkkyä pitkin ikäänsä ja kehittivätkin niin hyvän vastustuskyvyn, että salamurhaajat jäivät nuolemaan näppejään. Toiset heistä eivät kuitenkaan luovuttaneet: he vaihtoivat asetta ja yrittivät uudelleen.

Eleanor Herman kirjoittaa aiheestaan kiinnostavasti ja kevyellä otteella. Voin suositella hovijuonittelujen ystäville myös hänen suomennettuja teoksiaan Kuninkaiden rakastajattaret ja Kuningattarien rakastajat.

Kulttuuri Kirjat

Kurkistus Jenny Colganin suklaapuotiin (mukana resepti!)

Lukujumi selättyi. Tein perjantain töitä ja vielä lauantai-iltaan asti. Tiesin, että minulla on ilta ja kokonainen sunnuntai aikaa lukea, ennen kuin täytyy taas jatkaa hommia. Siinä vaiheessa alkoi myös Jenny Colganin The Loveliest Chocolate Shop in Paris edetä.

En sano, että se on mitenkään ihmeellinen kirja, mutta romanttinen ja herkullinen kirja kuitenkin, Colganin tyyliin.

Suklaapuodista tulee luonnollisesti mieleen kaikkien suklaakirjojen äiti, Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti, ja yhtä houkuttelevasti suklaan valmistusta ja maustamista myös Colganin teoksessa kuvataan. Muuten teokset ovat melko erilaisia.

Anna Trent on töissä englantilaisessa halpasuklaatehtaassa, jossa joutuu onnettomuuteen. Sairaalassa hän tapaa entisen ranskanopettajansa Clairen, joka järjestää Annan töihin Pariisiin entisen nuoruudenihastuksensa Thierryn artesaanisuklaakauppaan.

Tässä kirjassa, kuten monessa muussakin nykyisin, minua ihmetyttää kerrontaratkaisu, jossa on sekä minäkertoja että kaikkitietävä sellainen. Suklaapuodin Anna kertoo asioista minän näkökulmasta, kun taas Clairen tunteista ja ajatuksista tietää kertoa hän. Lisäksi Clairen nuoruutta Pariisissa markkeerataan kursiivilla, mikä on aavistuksen ikävää luettavaa, kun sitä on monta aukeamaa putkeen.

Kirjagramissa eräs lukija oli kiinnittänyt huomiota siihen, miten Colganin Polly-sarjassa kuvataan lihavia ihmisiä. Pulleutta korostetaan usein, ja siihen liitetään myös ikäviä henkisiä ominaisuuksia. En ollut itse huomannut sitä aiemmin, mutta nyt en voinut olla näkemättä, että kirjoittaja harrastaa samaa myös suklaapuotitarinassa. Paino ja sen aiheuttama luotaantyöntävä olemus mainitaan usein. Ilmeisesti lihavuuden arvostelu ja hoikkuuden arvostus ovat niin syvällä länsimaisessa kulttuurissa, että nämä ehkä alitajunnasta kumpuavat asenteet asettuvat arkisesti kirjan sivuille ilman, että kirjailija itse sitä edes huomaa.

Ja kuitenkin romaani kertoo herkuttelusta, mitä täytyy harrastaa kohtuudella, jos mielii pysyä terveellisissä mitoissa. Suklaan valmistuksen kuvailu saa veden kielelle, matkakuumetta nostattavat kuvaukset Pariisin pikku ravintoloista, ja skootterikyydit kaupungin kujilla Thierryn pojan Laurentin kyydissä vetoavat romantiikan nälkään. Annan ja Laurentin välillä on kemiaa!

Lopussa on Colganille tyypillisesti reseptejä, ja niinpä tästä kirjasta jäi kirjaimellisesti suklaan maku suuhun, kun kiepautin kulhossa keksitaikinan.

Suklaahippukeksit

Ainekset (30 annosta)

250 g
jauhoja
1 tl
ruokasoodaa
ripaus
suolaa
125 g
voita (huoneenlämpöisenä)
90 g
fariinisokeria
90 g
sokeria
1 tl
vaniljauutetta tai -aromia
2
munaa
150 g
suklaata (rouhittuna)
125 g
pähkinöitä (rouhittuna)

Tee näin:

Yhdistä jauhot, suola ja ruokasooda keskenään. Sekoita toisessa kulhossa voi, sokerit ja vaniljauute. Lisää munat. Sekoita joukkoon jauhoseos sekä rouhitut pähkinät ja suklaa. Muotoile pieniä keksejä ja paista 190-asteisessa uunissa 8 – 10 minuuttia.

Kulttuuri Ruoka ja juoma Kirjat