Jokin aika sitten tunsin järkyttävää apeutta siitä, että tutut tuntuivat olevan ihanilla matkoilla ja hauskoissa tapahtumissa. Ulkopuolisuuden tunne oli kaamea ja vahva, vaikka introverttinä vaadin tietyn määrän hiljaisuutta ja väljyyttä elämääni, jotta en rasitu. Sosiaalisen median huono puoli tuli kuitenkin esiin siinä, että harmitti katsoa muiden hauskanpitoa.

Samoihin aikoihin kuuntelin Emilia Kujalan Ulkopuolisuudesta-teosta, jossa käsitellään sitä, miten useimmat meistä kokevat itsensä joskus ulkopuoliseksi. Ulkopuolisuutta tuntevat myös ne, joilla päällisin puolin on kaikki hyvin: perhe ja lukuisia ystäviä, ehkä tietynlainen rooli omissa yhteisöissä. Se on toisaalta lohdullinen ajatus, toisaalta myös surullinen.

On hyvä tiedostaa, että vaikka itse ihailisin jonkun menevää eloa ja laajaa kaveripiiriä, joku saattaa puolestaan kaivata sellaista elämää, mitä minä vietän. Jos totean, etten tehnyt viikonloppuna mitään ihmeellistä, ”oltiin vain miehen kanssa kahdestaan kotona”, joku voi tuntea kateuden piston siitä, että on se puoliso, jonka kanssa olla tekemättä mitään.

Usein onkin aika ihanaa vain olla, mutta aina silloin tällöin täytyy kotinurkiltakin poistua. Yleensä saan eniten iloa kulttuuririennoista tai ystävätapaamisista (tai niistä yhdistettynä), ja kun FOMO alkaa vaivata, on hyvä varata liput johonkin tilaisuuteen.

Syyslomalla suuntasin perinteeksi muodostuneille Helsingin kirjamessuille. Kuljeskelin, kiertelin ja kahvittelin, kuuntelin tällä kertaa vain yhtä esitystä (Keltaisen kirjaston kääntämisestä). Tein kirjaostoksia ja päivitin paperitarviketilanteeni Putingin söpöllä osastolla. Mukaani lähti muun muassa Tove Janssonia, Paula Hawkinsia ja Karen M. McManusta. Triplasta nappasin tuliaisiksi myös Lindtin suklaata ja Gateaun leipomuksia.

Lauantaina matkasin Tamperelle Apulannan ja Lahden sinfoniaorkesterin keikalle, joka oli upea. Jo alun intro sai aikaan kylmät väreet ja kyyneleet silmiin. Apulanta on mieletön livebändi, ja orkesterisovitukset päälle toivat esitykseen mahtavuutta. Aloin miettiä, milloin viimeksi olin nähnyt Apiksen, ja tulin siihen tulokseen, että joskus yli kymmenen vuotta sitten festareilla. Apua — tauko on venähtänyt ihan liian pitkäksi!

Yövyimme Torni-hotellissa, joka oli kävelyetäisyydellä Nokia-areenasta. Vaikka hotellin Grill it! -ravintola kuuluu S-ketjuun, ruoka oli oikein maukasta, ja saimme vielä keikan jälkeen syötyä erinomaisen kolmen ruokalajin illallisen. Aamiainenkin oli runsas ja sisälsi muutakin kuin iänikuiset puoliksi jäässä olevat pakastemarjat. Sokerihiirenä iskin kiinni erityisesti pikkumakeisiin.

Kirjamessu-konserttiviikonloppu oli todellinen vastaisku FOMO-fiiliksille. Kulttuurin- ja ruoantäyteisten reissujen jälkeen oli taas eri tavalla energiaa palata töihin, ja fear of missing outkin enää muisto vain. Onneksi, sillä en ole yleensä kova fomoilija: iloitsen muiden puolesta ja tartun tyytyväisenä kirjaan sohvanurkkauksessani. Tunnen siis ennemminkin JOMOa, iloa siitä, että jään jostain paitsi.

FOMO ei kuitenkaan ollut mukava tunne, vaikka yhteisöllisen median käyttäjille se on usein tuttu fiilis. Se voi johtaa jopa masennukseen.

Mikä siis neuvoksi, jotta voin ahdistavan tuntemuksen jatkossa välttää? Instagramista en aio poistua, koska juuri sieltä saa usein parhaat menovinkit, oli kyse sitten tulevista kulttuuritapahtumista, joulumarkkinoista tai uusista ravintoloista. On ehkä paras pitää itsensä sopivan aktiivisena: koti-iltojen vastapainoksi hauskoja menoja — eikä kannata jäädä odottelemaan, että joku pyytää johonkin. Puhelin käteen, viesti ystävälle ja liput varaukseen!

***

Tulevia antifomoiluja, joihin aion osallistua:

Niko Kivelän stand up -esitys

Kirka-musikaali Kouvolan teatterissa

Huomenna hän tulee Aleksanterin teatterissa

Moulin Rouge Helsingin kaupunginteatterissa

***

Podetko sinä FOMOa?