Puukotettu ja sytytetty palamaan — Vesa saa kauniina kesäpäivänä kuulla, että hänen tyttärensä Aida on tappanut nuoren miehen yhdessä toisen nuoren kanssa. Annamari Marttisen romaani Tapahtui mitä tahansa kertoo siitä, miten järkyttävä rikos vaikuttaa isän koko elämään.

Murha romuttaa mielenrauhan vuosiksi. Miten voi olla mahdollista, että tyttärestä tuli murhaaja? Miten jatkaa omaa elämää, kun kaikki saavat tietää? Miten katsoa työkavereita silmiin? Tappajan isä joutuu elämään häpeän kanssa, vaikka ei ole itse vahingoittanut ketään.

Murha muuttaa ihmissuhteita. Aidan sisarukset Isla ja Roni eivät tahdo kuulla siskostaan enää sanaakaan. Isä ei kuitenkaan voi olla rakastamatta lastaan, vaikka tämä onkin tehnyt hirvittävän teon.

Lukija kulkee Vesan matkassa läpi oikeudenkäynnin, vankilavierailujen ja sisäisten pohdintojen. Vesan kertojaminä on rakennettu taitavasti, vaikka jotkin tämän piirteistä saattavatkin ärsyttää. Isän tunteet, ajatukset ja käytös tekevät tästä kuitenkin aidonoloisen, ehkä myös samastuttavan.

Vesasta muotoutuu kuva hieman säälittävänä, yksinäisenä hahmona. Ehkä se on osin murhatapauksen seurausta, osin mies taitaa olla perusintrovertti. On kuitenkin tuskallista seurata, miten tärkeitä Islan ja Ronin käynnit isälle ovat ja miten epätoivoisesti hän pyrkii lapsiaan miellyttämään. Ehkä siksikin Vesa pitää kiinni Aidasta niin tiukasti: kun vapaalla olevat lapset voivat välillä käyttäytyä hyvinkin itsekkäästi, vangitulle Aidalle ovat kääntäneet selkänsä kaikki muut paitsi vanhemmat.

Vesa odottaa Islan ja Ronin vierailuja, varautuu liialla ruoalla ja leivonnaisilla. Keskustelut ovat välillä räjähdysherkkiä, sillä Aidaa ei saa mainita. Vesa on kuitenkin ihminen, joka on laittanut kaikki munat samaan koriin: elämässä ei ole juuri muuta merkittävää sisältöä kuin jälkikasvu, joten hänen on tasapainoiltava niin, että ei suututa ketään. Marttinen on kirjoittanut Vesalle paljon sisäistä puhetta, jonka tämä jättää sanomatta ääneen (mikä epäilemättä tuskastuttaa monta lukijaa), ja toisaalta tehnyt miehestä vaivaannuttavan hahmon, jolta välillä pääsee sammakoita suusta.

Päähenkilöä käy siis sääliksi, eikä pelkästään siksi, että tämän tytär on murhaaja. Surkeutta vahvistaa äänikirjan lukija Antti Virmavirta, joka tulkitsee Vesaa välillä melko ohuella, paikoin jopa narisevalla äänellä.

Teoksessa on myös pieniä valonpilkahduksia, mutta muuten se on raskasta kuunneltavaa. Yksi Vesaa vaivaavista, ääneen lausumattomista kysymyksistä on tämä: katuuko Aida tekoaan? Ja miten suhtautua Aidaan, jos vastaus on ei?