Pionien muhkeat kukat ovat vaihtuneet syysleimujen tuoksuvaan runsauteen. Kimalaiset pörräävät kukkarinteessä. Sinne tänne putkahtaa lilja. Hanhikki kukkii enemmän kuin koskaan ennen.
Persilja ja sitruunamelissa sen kuin porskuttavat. Herneet ja pavut tarjoavat jo syötävää. Keltaista kesäkurpitsaa ja porkkanaa olen korjannut melko pienenä. Satoa odotettavissa lisää elokuun aikana.
Kesän toivelistalla (eli ämpärilistalla, mutta se on ruma sana) oli päivä, jolloin voisin vain lukea. Nyt se toteutui.
Sosiaalisessa mediassa järjestetään usein lukumaratontempauksia, joiden tavoitteena on lukea esimerkiksi 24 tuntia tai vaikkapa kolmipäiväinen viikonloppu. Olen seurannut niitä usein vähän kateellisena, sillä työt, ihmissuhteet, erilaiset menot ja hoidettavat asiat ovat estäneet aina varsinaisen maratoonailun, vaikka pitkiäkin lukuhetkiä saa silloin tällöin elämään järjestetyksi.
Tälle viikolle varasin kuitenkin päivän, jolloin olisin vain kotona. En kotonakaan tekisi mitään ylimääräistä: en treenaisi, en siivoaisi, en mitään muuta kuin lukisi.
Tarkoitukseni oli lukea ehkä useampaakin kirjaa saman päivän aikana: elämäkertaa, fiktiota, palautuspäivää lähenevää kirjaston kirjaa. Lopulta muistelmateos, Serj Tankianin Down with the System, oli niin kiinnostava, että luin sitä koko päivän (ks. edellinen postaus).
Tein koiran kanssa pitkän lenkin aamulla, minkä jälkeen pääsin lukemaan. Jatkoin kirjaa sivulta 140, johon olin edellisenä päivänä päässyt. Nukkuva koiruus antoi monta tuntia keskeytyksetöntä lukuaikaa, mikä oli luksusta. Välillä, koska kyse oli musiikkiin liittyvästä kirjasta, kuuntelin jonkin kappaleen puhelimelta ja samalla saatoin jäädä hetkeksi selaamaan somea.
Luin kirjan loppuun saman päivän aikana eli luin noin 200 sivua. Lopetin lukemisen iltayöstä. Lukemisen lomassa hoidin koiraa, lenkkeilin lisää ja laitoin ruokaa, mutta muuta ei tarvinnut tehdä. Selvisi samalla lukuvauhtinikin: esimerkiksi 600-sivuisen tiiliskiven lukisi kolmessa päivässä, mikäli ei olisi häiriötekijöitä. Tavallaan yllätyin, sillä olisin voinut kuvitella lukevani nopeammin. Toisaalta somehetket kuluttivat lukuaikaa jonkin verran.
Oli rentouttavaa uppoutua vain lukemiseen. On erityisen ärsyttävää lukea hyvää kirjaa, joka on pakko jättää kesken ja josta tietää, että sitä pääsee jatkamaan ties milloin. Nyt saattoi vain ahmia sivuja. Lukemani teos oli todella kiinnostava, ja vain lukupaikat vaihtuivat: ruokapöytä, sohva, kuisti.
Lukumaratonin onnistumisen kannalta oli tärkeää, että olin ennalta hoitanut pois kaikki suoritettavat jutut. Niin ei päässyt missään vaiheessa tulemaan ”pitäisi tehdä” -oloa.
Oli hauskaa päästä toteuttamaan koko päivän mittainen lukuhetki. Kieltämättä kirjan viimeistä kertaa sulkiessani olo oli hieman ”dizzy”. Siinä mielessä oli ehkä ihan hyvä, että koira vei välillä ulkoilmaan ja liikkumaan.
Voisin toteuttaa lukumaratonin joskus myöhemminkin, mutta ei haittaa, vaikka lukea saisi pienemmissäkin pätkissä — tapahtuuhan elämässä paljon muutakin mielenkiintoista.
Harrastatko sinä lukumaratoneja, tai miten paljon yleensä luet kerralla/päivässä?
