George Orwell: Vuonna 1984

Katsohan, uudiskielen ainoa tarkoitus on ajatteluasteikon kaventaminen. Teemme lopulta ajatusrikoksen kirjaimellisesti mahdottomaksi, koska kielessä ei tule olemaan sanoja ilmaista sitä. Jokainen tarpeellinen käsite voidaan ilmaista täsmälleen yhdellä sanalla, jonka tarkoitus on tiukasti määritelty ja jonka kaikki sivumerkitykset on pyyhitty pois ja unohdettu.”

George Orwellin klassikossa Vuonna 1984 seurataan Winston Smithiä, joka on virkamies totalitaristisessa Oseanian valtiossa. Isoveli valvoo, ja Winstonin työnä on kirjoittaa historiaa uusiksi. Winston alkaa kuitenkin ihmetellä maata johtavan puolueen propagandaa, eikä Oseaniassa mikään ole vaarallisempaa kuin itsenäinen ajattelu.

Ajatuspoliisin valvoma maailma on taitavasti luotu, ja se kuvaa pelottavasti äärimmäistä diktatuuria ja valtaa: kukaan ei ole yksin edes kotonaan tai päänsä sisässä. Kyseenalaistaminen on kiellettyä, ja jos puolue sanoo, että 2 + 2 on 5, se on niin. Romaani ei tosin kovin selvästi kerro, kuka aivopesusta hyötyy, sillä Oseaniassa edes valtaapitävät eivät taida olla kovin tyytyväisiä elämäänsä. Oikeastaan vaikuttaa siltä, että järjestelmän tarkoitus on vain ylläpitää kurjuuden kierrettä.

Kirjan päähenkilö ei väkivaltafantasioineen ole kovin miellyttävä tyyppi, mutta siitä huolimatta asetun varovasti toisinajattelijan puolelle. Toivon vastarinnan toteutuvan, vaikka teos ei missään vaiheessa sorru mustavalkoiseen jakoon joko hyviin tai pahoihin ihmisiin. Pahiksia kirjassa on, mutta onko hyviksiä?

Kieli-ihmisenä kiinnitin huomiota erityisesti siihen, miten kielen valtaa kuvataan. Kun ei ole kieltä, ei ole mahdollisuutta ajatella ja kyseenalaistaa — tai vaikuttaa.

”Se mitä viime kädessä toivottiin oli, että puhe voitaisiin tuottaa yksistään kurkunpään avulla, ylempien aivokeskusten sekaantumatta asiaan lainkaan. Tämä tavoite ilmaistiin suoraan uudiskielen sanalla ankkapuhe, joka tarkoitti ’kaakattaa kuin ankka’. Mikäli kaakatetut mielipiteet olivat puhdasoppisia, niistä seurasi vain kehuja ja kiitoksia, ja kun Times kuvasi erästä puolueen puhujaa tuplaplushyväksi ankkapuhujaksi, se oli mitä hienoin ja arvokkain kohteliaisuus.”

Oletko sinä lukenut Orwellia?

Kulttuuri Kirjat

Elitismiä ja arkisia jumalia — maaliskuun kuunnellut adjektiiveina

Maaliskuu oli hyvä kuuntelukuukausi, sillä monet teokset nappasivat mukaansa ja toivat viihdettä työmatkoille. Toisten kuunteleminen taas oli hieman nihkeämpää, mutta ne kirjat saivat sitten toimia nukahtamisapuna.

Kävin läpi kuukauden kuunnellut mieleen nousevina adjektiiveina.

Annie Ernaux: Vuodet. Muistelmateos kuljettaa läpi vuosikymmenten. Se kritisoi ihmistä ja yhteiskuntaa, tarkastelee kertojaansa itseironisesti, muistelee aikalaisille tuttuja tapahtumia, kuvaa maailman muuttumista. Kirja on terävä, toisteinen, luettelomainen, kirjapiirimme sanoin ranskalainen. Ymmärrän teoksen arvon, mutta minua kirja ei koskettanut. Vuodet oli se teos, joka sai iltaisin toimia unilääkkeenä.

Helen Fields: Täydellinen hiljaisuus. Sarjamurhaaja merkitsee seuraavan uhrinsa lähettämällä tälle ihmisen ihosta tehdyn nuken. Komisario Callanagh kumppaneineen joutuu selvittämään murhien motiivia ja tekopaikkaa. Dekkari on mässäilevä, verinen, ällöttävä ja kuitenkin niin vetävä.

Aino Leppänen: Odottamattomin terkuin ope. Teos on jo kolmas osa äikänope-Aiskusta kertovaa sarjaa. Vaikka vähän ihmettelen, miksi luen kirjoja omasta arjestani, jokin saa minut palaamaan koulumaailmaan vapaallakin. Romaani on hauska, lempeä ja älykäs, tähänastisen kirjasarjan paras osa.

Joonas Konstig: Hyvät naiset ja herrat. Tyyli, käytös ja sydämen sivistys. Teos käy läpi etikettiä pukeutumisesta small talkiin. Runsaine ohjeineen opas on käytännöllinen ja avuksi moniin kinkkisiin tilanteisiin. Se myös rohkaisee jokaista olemaan paras versio itsestään, mukava vieras ja hyvää keskusteluseuraa. Kirja on kiinnostava, tärkeä ja paikoin hupaisan elitistinen (esimerkiksi silloin, kun kirjoittaja kannustaa ostamaan kalliita huippumuotimerkkien vaatteita ja hajuvesiä).

Milly Johnson: Kaiken keskellä elämä. Keski-ikäinen nainen passaa miestään, lapsiaan ja äitiään. Romaania ehtii kulua aika pitkään, ennen kuin kaikki muuttuu, mutta lopulta Shay on valmis puhumaan suoraan ja palaamaan menneisyyden selvittämättömiin asioihin. Johnson on luonut kiintoisan henkilökavalkadin, ja oli hauskaa seurata, mitä heille tapahtuu. Teos on mukaansa tempaava ja tunteita herättävä.

Madeline Miller: Kirke. Kirja kertoo Kirke-nymfin tarinan, ja se vie kuuntelijan kreikkalaisten jumalien saleihin ja keskelle tuttuja myyttejä. Jumalallisuudesta huolimatta teoksen dialogi on kovin arkista, mikä tuntuu välillä hassulta. Siitä huolimatta Kirke on mainio kuuntelukokemus, sillä se on seikkailullinen, pirskahteleva ja juonenkäänteitä vilisevä.

Elina Pitkäkangas: Sang. Suomalaisen nuortenfantasian mestariteos on maineensa veroinen. Nuori Dawei päätyy tahtomattaan julman matriarkan hallitsemaan hoviin. Hän on ajautunut kauas kotiseudultaan ja eroon veljestään, ja nyt suurin päämäärä on päästä palaamaan takaisin rakkaimpien luokse. Pitkäkangas on luonut taidokkaan, kiehtovan ja omaperäisen maailman, josta ei olisi malttanut päästää irti. Onneksi jatko-osa Naraka on ilmestymässä näillä hetkillä.

Enid Blyton: Seikkailujen saari. Kun luin ensimmäisen Viisikkoni, minulle suositeltiin myös Blytonin Seikkailu-sarjaa nimenomaan äänikirjana. Sarjassa seikkailevat ystävykset Jack, Filip, Anne ja Dinah sekä heidän papukaijansa, ja Seikkailujen saari kertoo nimensä mukaisesta saaresta, jonka hylätyissä kaivostunneleissa tapahtuu jotakin hämärää. Viisikko-kirjaan verrattuna juonella on enemmän aikaa kehittyä, ja ihan kelpo tarinan Blyton punoo kasaan. Äänikirjan lukija Jarmo Heikkinen on erinomainen, Kiki-papukaija huvittava, juonenkäänteet välillä aikuisellekin melko huimia.

Oletko sinä lukenut jonkin näistä teoksista? Mitä aiot lukea tai kuunnella huhtikuussa?

Kulttuuri Kirjat