Rescuekoira kotona: kuukausi yhteistä matkaa
Romanialainen rescuekoira Kipinä on ollut meillä nyt kuukauden. Meillä on sujunut varsin hyvin siihen nähden, että varauduimme pelokkaaseen koiraan, joka piileskelisi nurkassa ensimmäiset ajat. Ei käy myöskään kateeksi erästä perhettä, johon saapui rescue samaan aikaan kuin meille: koira murisee ihmisille ja on näykkäissyt perheen tytärtä. Olisi kurjaa lähteä rakentamaan suhdetta asetelmasta, jota hallitsee pelko.
Kipinä on kuitenkin onneksemme meidän kanssa, kotona ja aidatulla takapihalla rennosti. Se tykkää olla mukana touhuissa ja viihtyy apukokkina keittiössä. Se rakastaa rapsutuksia, ja esimerkiksi toissayönä sain kaverin viereeni sänkyyn. Siinä puoliunessa rapsuttelin sen mahaa, ja lopulta nukahdettiin vierekkäin.
Alkuperäinen koiramme Vinka on opettanut Kipinälle monenlaisia tapoja: vieraiden tervehtimistä, ikkunasta katsomista kun joku poistuu kotoa, kiven päällä vahtimista (nyt on oma vartija niin pohjois- kuin eteläkivelläkin). Juoksuhepuleissa kunto kasvaa ja motoriikka kehittyy – entisen elämän pikkuisessa häkissä ei ole paljon liikuttu.
Se, missä on vielä opettelemista, on tavaroiden tuhoamattomuus. Meillä on ensimmäistä kertaa ikinä koira, joka tuhoaa! Vinka ja aiemmat haukut ovat saaneet niin paljon liikuntaa ja virikkeitä, että niillä ei ole ikinä ollut tarvetta rikkoa esineitä muutamia hyvin satunnaisia juttuja lukuun ottamatta.
Neiti Kipinä on kuitenkin hajottanut jo kirjoja, dvd-koteloita, sohvan selkänojaa, kenkiä… Osa tuhotöistä on tapahtunut ollessamme nukkumassa tai toisessa huoneessa, mutta välillä hampaat on upotettu tavaroihin silloin, kun koirat ovat jääneet yksin. Haukut ovat olleet omillaan korkeintaan kolme tuntia – hieman jo ahdistaa ajatus kokonaisesta työpäivästä! (Näen mielessäni jo uhkakuvia siitä, että Kipinä tarvitsee hoitajan 24/7.)
Olen selannut läpi kaikki koulutussivustot ja olen valmiina harjoittelemaan lisää yksinoloa. Ihan koiran itsensä puolesta toivon, että se oppii rauhoittumaan ja nukkumaan, kun kotiväki on poissa.
Jos välillä olo on kärsimätön, ajattelen, että myöhemmin meillä on ihan varmasti superhieno kotikoira, jonka kanssa arki toimii. Sitä ennen meillä vain on hieman matkaa.