Shakespeare yksissä kansissa
Ollako vai eikö, siinä pulma. / Jalompaa onko vaiti ottaa vastaan / pahansuovan onnen turmannuolet / vai aseella selvä tehdä murheistaan, / lopettaa ne kerta kaikkiaan?
Kirjoittaja Brandon Toropovin ja kuvittaja Joseph Leen Shakespeare — vasta-alkaville ja edistyville suorastaan kutsui minua kirjamessujen viiden euron osastolta. Jo vuonna 1997 ilmestynyt teos esittelee kahdensadan sivun aikana William Shakespearen kaikki 33 näytelmää ja kommentoi niitä humoristisesti. Mukana on myös esimerkkejä repliikeistä, kriitikoiden kommentteja ja näytelmien taustoitusta: siis yleissivistystä vetävässä muodossa.
Shakespeare on kirjoittanut näytelmiä kuninkaallisten hillittömistä juonitteluista, tragedioita joissa todellakin (lähes) kaikki kuolevat ja mainioita komedioita. Kirjassa olevia juonikuvauksia on välillä puuduttavaa lukea, sillä nimet ja tapahtumat sekoittuvat toisiinsa, jos näytelmä ei ole entuudestaan tuttu. Näytelmät ovatkin parhaimmillaan näyttämöllä, eikä niitä edes suositella lukemaan käsikirjoitusmuodossa — joten juonireferaatit ne vasta epäkiinnostavia ovat! Ne antavat kuitenkin yleiskuvaa Shakespearen tuotannosta, ja kirjan ansiosta katselulistalleni meni useita Shakespeare-pohjaisia elokuvia, kuten esimerkiksi Kuinka äkäpussi kesytetään?
Yksityiskohdat kiinnostavat
Teoksen antoisinta sisältöä ovatkin Mielenkiintoisia yksityiskohtia -osuudet, jotka kertovat kustakin näytelmästä jotakin ylimääräistä infoa. Kerron alla muutaman esimerkin:
- Turhaa lemmen touhua -näytelmässä on sana, joka on piinannut näyttelijöitä jo vuosisatoja: honorificabilitudinitatibus ’tila, jossa ihminen on kuormitettu kunnianosoituksilla’.
- Romeon ja Julian alkukielinen repliikki ”Wherefore art thou Romeo?” on usein ymmärretty väärin: sen merkitys on ”Miksi olet Romeo?” eikä ”Missä olet, Romeo?”.
- Shakespearen aikaan kaikki näyttelijät olivat miehiä, ja miehet esittivät naisia. Willin näytelmien vakiohenkilögalleriaan kuuluivat mieheksi naamioituneet naiset, joten käytännössä miehet esittivät naisia, jotka esittivät miehiä. Miten haluatte -näytelmässä homma menee vielä hullummaksi, kun mieheksi naamioitunut nainen tarjoutuu esittämään naista: siis nuori poikanäyttelijä esittää naista, joka esittää miestä, joka esittää naista. Huh!
- Loppu hyvin, kaikki hyvin -komedian loppuratkaisua on moitittu harvinaisen epätyydyttäväksi, ja siksi on epäilty, että näytelmän nimi on Shakespearen puolelta ironiaa.
Välillä yksityiskohdat jäävät harmillisen vajaiksi: esimerkiksi Troiloksen ja Cressidan kahden viimeisen vuorosanan kerrotaan saavan aikaan kylmiä väreitä selkäpiissä, mutta sitten ei kuitenkaan mainita, mitä ne repliikit oikein ovat. Että kiitos vain!
Runollisia vuorosanoja
Kieli-ihminen nauttii myös näytelmien repliikkiesimerkeistä. Paavo Cajander teki aikanaan ison kulttuuriteon ja suomensi kaikki Shakespearen näytelmät. Hänen jälkeensä teoksia ovat suomentaneet suuret kääntäjä- ja runoilijanimet, kuten Kersti Juva, Eeva-Liisa Manner ja Pentti Saaritsa. Kirjassa on usein kaksi käännöstä samasta kohdasta, ja on hauskaa vertailla, miten kieltä on modernisoitu. Välillä voi myös miettiä: kumpi teki sen paremmin?
Esimerkiksi Hamletin ovat suomentaneet sekä Cajander että Manner (alun lainaus). ”Jotakin Tanskan valtioss’ on mätää”, muotoili Cajander. ”On jotain mätää Tanskanmaassa”, vaihtoi sanajärjestystä Manner.
”On tätä tapaa / jalompi rikkoa kuin seurata”, suomensi Cajander. ”Semmoinen on tapa, / vaikka mielestäni joutaisi / jäädä pois”, käänsi Manner.
Vanhahtava kieli näkyy Cajanderin suomennoksessa: ”Horatio, taivaassa ja maass’ on paljon, / jot’ ei sun järkioppis uneksikaan.” Runollisuus on hävinnyt kokonaan Mannerin versiossa: ”Maassa ja taivaassa on kummempia / ilmiöitä kuin koulukirjoissanne.”
Esimerkkejä suomennoksista on jokaisesta näytelmästä. Mielenkiintoista olisi tietää, mitä alkukielisessä teoksessa on ollut: ehkä Shakespearen aikaisia säkeitä ja moderneja versioita vieretyksin?
Kriitikon ääni
Shakespearen näytelmiä on luonnollisesti ehditty vuosisatojen aikana kehua ja lytätä. Shakespeare-teokseen on koottu muutamia esimerkkejä näytelmää kohden. Esimerkiksi omasta suosikistani Kesäyön unelmasta Samuel Pepys lausui näin: ”Kaikkein ikävystyttävin hupinäytelmä, minkä eläissäni olen nähnyt.”
Kriitikoksi pääsen minäkin, kun joulukuun alussa menen Kotkan kaupunginteatteriin katsomaan Shakespeare-tulkintaa Myrskystä. Jos näytelmä menee yli hilseen, voin onneksi tankata juonikuvausta Toporovin ja Leen kirjasta.
(Shakespeare-kirja on osa Jalavan Vasta-alkaville ja edistyville -sarjaa.)
Lue myös: Jotain mätää Tanskanmaalla eli musikaali Something Rotten!