Sunnuntaini

Aamusivut

Toiset kirjoittavat aamuisin muutaman sivun, minä olen ottanut tavakseni lukea vähän aikaa aamuisin — siinä vaiheessa, kun muut vielä nukkuvat. Kesällä idän puolella oleva makuuhuoneemme valaistuu niin, että voi vain tarttua yöpöydällä olevaan kirjaan ja lukea hetken poistumatta lakanoiden välistä. Syksyllä voi vaihtaa paikkaa pedistä sohvalle, nauttia kirjasta ja eilistä lämpöä hohkavasta takasta.

Tällä hetkellä luvussa on Sarah Pennerin Myrkynkeittäjä, joka on vilahtanut sosiaalisessa mediassa kuvassa jos toisessa. Kirjassa on perinteinen kahden aikatason kaava, joista historiaosuus on kiinnostavampi, kuten yleensä. 1790-luvun apteekkari myy piilotetussa takahuoneessaan myrkkyjä, joiden avulla voi päästä eroon vaikkapa kurjasta aviomiehestä. 2000-luvulla nainen on lähtenyt yksin hääpäivämatkalle Lontooseen, sillä aviomies on osoittautunut nilkiksi. Tarinat alkavat kietoutua toisiinsa.

(Olen kirjoittanut myrkkyteemaisesta kirjasta myös täällä.)

Syyslomaulkoilut

Koirani kompuroi tohelouttaan ja oli lenkkeilykiellossa kipeän jalan vuoksi. Kieltämättä aloin kaivata päivittäistä kävelyannosta ja kirpeän syysilman punoittamia poskia, joten olin iloinen, kun pääsimme taas ulkoilemaan. (Koska ei olisi ollut reilua, että minä olisin käynyt itsekseni ulkona ja jättänyt koiran siksi aikaa yksin kotiin.)

Palasin myös takaisin aamurutiineihini, sillä tilasin Helsingin Sanomat uudestaan. Kävimme lenkillä, noudimme lehden ja söimme aamiaisen.

 

Myöhemmin kiersimme Kymijoen vartta jonkin matkaa mukailevan Alakylän luontopolun, joka kerrytti puhelimeni askelsaldoa yli kahteentoista tuhanteen.

Kotipihassa korjasin epämääräiset lehtikasat pois ja hyödynsin ne samalla koiran aktivointina: nameja lehtien joukkoon, ja koiruudella menee hetki tonkiessa.

Silloin kun minulla ei ollut ihmisseuraa, kuuntelin Jo Nesbon Rottien saarta. Kirjailijan tyyli on lyhyissä kertomuksissa tunnistettavissa, ja koska lukijana toimii mainio Jukka Pitkänen, viihdyin mukavasti, vaikka scifi ja dystopiat eivät ehkä Nesbon ominta alaa olekaan.

 

Kurpitsa sesongissa

Mitäs tänään tehtäisiin kurpitsasta? Täytettyä kurpitsaa, lasagnea, keittoa, risottoa, fondyyta, kurpitsa-pekaanipiirakkaa… Kaikki on testattu, eikä oikein ole mitään, mihin kurpitsa ei sopisi. Sukulaisilta saadut kahdeksan- ja kuusikiloiset kurpitsat on käytetty, ja täydennystä on haettu kaupasta. Luulen, että meidänkin puutarhaamme tulee ensi kesänä kurpitsamaa.

Kurpisapiirakan täytteeseen tarvitset noin 700 g kurpitsaa, 2 rkl voita, 2 rkl fariinisokeria, 1 tl kanelia ja saman verran kardemummaa. Viipaloi kurpitsa ohuiksi siivuissa ja paista pannulla voissa, sokerissa ja mausteissa niin pitkään, että viipaleet pehmenevät.

Pohjaan tulee 2,5 dl vehnäjauhoja, 1,5 dl fariinisokeria, 1 tl leivinjauhetta, 1/4 tl suolaa, 75 g voita, 200 g turkkilaista jogurttia ja yksi muna. Yhdistä ainekset sulaan voihin, sekoita ja taputtele valmis taikina voideltuun piirakkavuokaan. Asettele kurpitsaviipaleet pohjan päälle. Ripottele pinnalle 1 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä ja puoli desiä fariinisokeria.

Kypsennä piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 30 – 35 minuuttia. Tarjoa jäätelön kera.

Ohje on Maku-lehdestä.

kulttuuri ruoka-ja-juoma kirjat mieli
Kommentit (2)
  1. Kiitos aktivointivinkistä! Pitää kokeilla oman koiraherran kanssa myös. Kahdessa aikatasossa liikkuva myrkkykirja kutkuttaa myös.

    1. Lehtikasapiilo oli kivaa vaihtelua! Tuntuu, että teen aina samoja aivojumppia koiralle, ja tässä oli nyt jotain uutta.

      Myrkynkeittäjä oli myös mainiota viihdettä loppuun asti!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *