Tammikuun matkakohteet kirjan sivuilla
Paikkoja, joihin pääsin lukemalla
Suomi. Anni Kytömäen Margarita pysyttäytyy kotimaassa, Suomen joissa, järvissä ja metsissä. Kirjan kaunein kohta on se, jossa päähenkilö Senni pelastaa joukon jokihelmisimpukoita ja kuljettaa ne toiseen kaupunkiin, paikkaan jossa niillä on puhdasta vettä ja virtaus. Pelastusoperaatio vaatii matkustamista bussilla, junalla, autolla ja jalan, mutta mitäpä sitä ei tekisi raakkujen vuoksi? Margaritan innoittamana lahjoitin Kytömäen perustamaan Raakkumetsä-keräykseen.
Suomessa liikutaan myös Maria Petterssonin teoksessa Suomen historian jännät naiset, vaikka jännittävää elämää viettäneet naiset asuivat myös muun muassa Pietarissa, Pariisissa ja Yhdysvalloissa. Petterssonin kirja sisältää villejä tarinoita mielenkiintoisista ihmisistä, kuten piiasta, joka ohjasi laivan ja 40 kyydissä ollutta lammasta satamaan siinä vaiheessa, kun muu miehistö oli jo hylännyt aluksen.
Suomen Turkuun sijoittuu puolestaan Iida Rauman Hävitys. Historianopettaja A:n äänellä saamme kuulla tietoa Turun historiasta, ja dialogikin on Turun murteella, mitä on viehättävää kuunnella.
Antarktis. Jännittävin matkakohde oli ehdottomasti Etelämanner. Julian Sanctonin teos Pimeän ja jään vangit – Belgican matka antarktiseen yöhön kuljettaa lukijansa kapteeni de Gerlachen johdolla Antarktikselle. Belgica-laiva jää jumiin jäihin, ja miehistön on vietettävä talvi kaamoksessa, jään keskellä. Miesten terveydentila heikkenee, ja pimeys vaikuttaa myös psyykkisesti. Frederick Cook ja Roald Amundsen, joiden seikkailut ovat tuttuja myös muista yhteyksistä, yrittävät pelastaa miehet epätoivoisesta tilanteesta.
Prinssi Edwardin saari. Tammikuu oli oikea Montgomery-kuukausi, kun perehdyin L. M. Montgomeryn kiehtovaan elämäkertaan ja kuuntelin myös Runotyttöjen jatko-osan, Vilja-Tuulia Huotarisen ja Satu Koskimiehen Emilia Kent — runotytön tarina jatkuu –teoksen. Kirja ei herättänyt suurempia tunteita: sinänsä kirjoittajat hallitsevat esikuvansa tyylin ja henkilöhahmojen kuvauksen, mutta teos tuntuu silti hieman särmättömältä ja tapauksettomalta. Jotkin ilmaukset myös särähtävät korvaan, kuten sanonta “helvetissä on paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan”. Olisiko Montgomeryn Emilia sanonut noin?
Prinssi Edwardin saaren punaisilla teillä on kuitenkin hurmaavaa kulkea myös aikuisen Emilian kanssa. Innostuin tutkailemaan saarta Googlen satelliittisovelluksella, ja vaikuttaa siltä, että paikka ei ole joutunut pahasti kaupungistumisen kynsiin. Saarella on paljon peltoa ja metsää, joiden poikki yksittäiset tiet kiemurtelevat.
Ranska, Italia, Portugali, Espanja. Matkakuumetta herättää Jari Järvelän Mozzarellakuu ja muita matkatarinoita. Järvelä perheineen reissaa pääasiassa Ranskassa ja Italiassa, ja kertomukset liittyvät lähinnä ruokaan. Kirja sopiikin kulinaristille! Pitkä miinus tulee kuitenkin kritiikittömästä hanhenmaksan syömisestä.
Järvelä on liikkeellä myös Pamplonan härkäjuoksujen aikaan, mutta hyppäsin kohdan yli kokonaan – en siis tiedä, tuomittiinko verinen urheilulaji vai oliko suunniltaan olevien eläinten kiusaaminen miehestä vain kevyt, eksoottinen matkamuisto kirjaan.
Samoissa maisemissa liikutaan myös Tove Alsterdalin kirjassa Kadonneet. Newyorkilaisen Ally Cornwallin toimittajamies Patrick katoaa työmatkallaan Pariisissa. Mies on ollut siellä tutkimassa ihmiskauppaa. Ally lähtee etsimään puolisoaan ja törmää nykypäivän orjuuteen, joka rehottaa pinnalta sivistyneissä länsimaisissa kaupungeissa. Alsterdal kuvaa ihmisten suhtautumista laittomiin siirtolaisiin: kaikkien henki ei ole arvokas, ja kaikkein vähiten välittää poliisi.
Iso-Britannia. Casey McQuistonin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä kertoo Yhdysvaltain presidentin pojasta ja Englannin prinssistä, jotka rakastuvat toisiinsa. Ovatko tunteet tärkeämpiä kuin politiikka? Pitääkö skandaalia välttää ihmissuhteiden kustannuksella? Teos on monen rakastama ja hehkuttama, mutta minusta se on hiukan liian pitkäksi venytetty ja aika perusromaani poikkeavasta lähtöasetelmastaan huolimatta.
Toinen Britteihin sijoittuva kirja on Clare Pooleyn Joka päivä laiturilla viisi. Työmatkalaisia yhdistää sama juna ja sama kellonaika, mutta kukaan ei vaihda sanaakaan kenenkään kanssa, ennen kuin tapahtuu jotakin erikoista: mies on tukehtua viinirypäleeseen kesken matkan. Tapaus saa junamatkustajat tutustumaan toisiinsa ja vaikuttamaan toistensa elämään merkittävällä tavalla. Pooleyn toinen teos on viehättävä hyvän mielen romaani – kuitenkin aika keskiverto sekin.
New York. Millaista on asua Isossa Omenassa? Millaista on seurata myrskynsilmästä presidentinvaalikamppailua? Miten paljon terveysvakuutuksista saa oikein pulittaa? Mitkä kaikki selonteot on oltava mukana, että saa vuokrattua asunnon? Näihin kysymyksiin vastaa Johanna Frondelius teoksessaan New York – maailman paras shithole city.
Missä päin maailmaa sinä vietit aikaasi?