Toukokuu kuvina

Kuinka paljon sinä kuvaat puhelimella? Minusta tuntuu välillä, että minä otan kuvia harvinaisen vähän, sillä lukumäärä jää helposti  pariinkymmeneen kuukaudessa. Osan valokuvista julkaisen saman tien sosiaalisessa mediassa, osan otan vain blogia varten ja loput jäävät muistoksi. Lisäksi on satunnaisia kuvia, jotka poistan pian sen jälkeen, kun niitä ei enää tarvitse, kuten esimerkiksi viherpeukaloille lähetetty ”Mikä kasvi tämä on? Onko rikka?”.

Aina kun satun näkemään vilahduksen jonkun muun kameran rullasta, jo samalta aamulta tuntuu olevan kymmeniä kuvia varastossa. Samasta tilanteesta otettuja selfieitä voi olla monta kymmentä. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta toimintamalli on minulle hyvin vieras, eikä minulle useinkaan tule mieleen kaivaa puhelinta taskusta näpätäkseni kuvan jostakin arkisesta asiasta. On mahdollista, että otan vuodessa saman verran kuvia kuin joku muu viikossa.

Toukokuun harvalukuisia kuvia selaillessani päätin katsoa, miltä kulunut kuukausi pelkkien valokuvien perusteella näyttää. Ja, noh, aika ruoka- ja puutarhapainotteiseltahan se vaikuttaa.

Oli kevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä. Luin ulkona ja nautin auringosta. Huomasin, miten lehtien vihreä ja narsissien keltainen sopi yhteen lukemani teoksen kanssa, joten se oli kirjakuvan paikka.

Sara Stridsbergin Rakkauden Antarktis kertoo murhatusta prostituoidusta, joka jää kuolemansa jälkeen seuraamaan lastensa, vanhempiensa ja tappajansa elämää. Kirja kuvaa onnettomuuden periytymistä sukupolvelta toiselle: riippuvuuden, elämänhalun puuttumisen, näköalattomuuden. Teoksessa on omat kiinnostavat kohtansa ja koskettavuutensa, mutta monin paikoin se myös pyörii paikallaan, käyttää paljon sanoja mutta ei kuitenkaan sano mitään.

Ensimmäiset kylvöt on jo tehty.

Otin kuun alussa kuvan alueesta, jossa edellinen asukas säilytti polttopuita mahdottoman rumissa pömpeleissä. Siirsimme ne paikalta pois jo ehkä kaksi vuotta sitten, mutta alue oli silti edelleen ongelmallinen: siinä ei kasvanut nurmikko, kuntta eikä metsä. Koska kukkia ja hyötykasveja ei voi olla koskaan liikaa, päädyimme siihen, että paikalle tulee lavatarha.

Work in progress. Toukokuun vapaaminuutit ovatkin menneet lavoja laitellessa, ja vielä on paljon tehtävää. Auringonsäteiden  siivilöityessä puiden välistä, sormet mullassa olen kuitenkin onnellinen. Puutarhurin apulainen seuraa uskollisena vieressä.

Kiitos, edellinen asukas! Valmiilta hiekkakasalta on ollut hyvä hakea täydennystä. Koiruus oli niin kukkulan kunkkuna, että siitä oli napattava kuva.

Kukat, kukat, kukat…

Tuli niin herkullisen näköinen bagel, että se oli ikuistettava ennen syöntiä. Ja hyvää oli: täytteenä punasipulia, versoja, ituja, feta-tuorejuustotahnaa ja paistettua munaa.

Kärsin välillä vatsan epämiellyttävästä turvotuksesta ja päätin kokeilla FODMAP-ruokavalion mukaan syömistä. Olen testannut vasta kahta reseptiä, joista toinen on kuvassa näkyvä kasvisraastepiirakka, joten en vielä osaa sanoa dieetin vaikutuksista mitään. Olen myös liian suuri herkkusuu, jotta malttaisin rajoittaa syömisiäni liikaa (bageleita ja pitsoja tänne, kiitos), mutta arkiruoat saa varmasti kokattua kirjan resepteillä helposti.

Kymenlaakson perukoilla Iitissä on vanha kansakoulu, johon Olga ja Tuukka Temonen ovat perustaneet ravintola Rehtorin. Pitseriaan voi hyvin ajaa pidemmänkin taipaleen takaa, sillä ruoka on oikein maittavaa. Sen sai todeta jo alun antipastissa, joka sisälsi muun muassa puolikuivattua tomaattia, juustoa, leipää ja dippiä. Pitsat paistetaan pitsauunissa, jossa loimuavat liekit ovat salin katseenvangitsijana. Pizza Margherita oli oikein herkullinen, ja aterian kruunasi pehmoinen tiramisu. Kesäisin ruokailuun voi yhdistää myös käynnin Olgan farmilla.

Siinä oli toukokuuni. Kuvien ulkopuolelle jäi tiukka työkuukausi pitkine päivineen. Oppikirjojen välistä pursuilevia monistepinoja ei ole syytä kuvata.

kulttuuri kirjat ruoka-ja-juoma
Kommentit (6)
  1. Kivat kuvat ja mukavan kuuloinen toukokuu.

    Minä kuvaan tosi paljon, muistilappuja, maisemia, kivoja tai karseita näkemiäni juttuja…
    Rakastan sitä, ettei tarvitse enää kantaa erillistä kameraa mukanaan (paitsi kun haluaa hifistellä järkkärillä).

    1. Kännykkäkamera on kyllä yksi parhaista keksinnöistä, varsinkin kun niiden taso on niin hyvä nykyisin. Aikamoista järkkärin järkälettä on kyllä tullut reissuilla raahattua, ja minulla oli oikeastaan myös sen kanssa sama tapa, että otin ehkä yhden kuvan per kohde. Mies taas saattoi räpsiä kuvia minkä ehti.

  2. Minä kuvaan päivittäin jokusia kuvia, pääosin hyötykuvia muistilappuina. Kun tuuri on kohdillaan silloin osuu kohdalle jotain kaunista tai erikoista kuvattavaksi 🤔

    1. Mä olen kanssa hyötykuvaaja! Poistan tällaiset kuvat heti, kun muistilappua ei enää tarvitse. Kuvakaappauksiakin saattaa tästä syystä tulla enemmän kuin omia kuvia

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *