Tragediaa saa odotella Joël Dickerin kirjassa

Kannattaakohan tätä edes lukea, mietin, kun edellistä Joël Dicker -lukukokemustani muistelin. Stephanie Mailerin katoaminen oli sekavuudessaan täysi katastrofi. Toisaalta taas Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli hyvä — ei tajunnanräjäyttävän hyvä, mutta viihdyttävän hyvä.

Baltimoren sukuhaaran tragedia on pitkään oikein miellyttävää luettavaa. Kirjailija Marcus Goldman on lapsena hävennyt omaa Montclairin sukuhaaraansa, joka on elänyt vaatimattomasti, ja viettänyt kaiken mahdollisen ajan ihailemiensa Baltimoren rikkaiden sukulaisten luona. Marcusista ja hänen serkuistaan Hillelistä ja Woodysta on hitsautunut Goldmanien jengi, kolmen kopla. Yhteenkuuluvuutta koettelevat kuitenkin rakkaus samaa tyttöä kohtaan ja sisarkateus.

Henkilögalleria on tekijänsä toisessa teoksessa pysynyt vielä maltillisena, toisin kuin kolmannessa romaanissa, ja se on hyvä. Päähenkilöt ovat kiinnostavia, ja dialogissa on välillä pientä twistiä, vaikka ei Dicker mikään Tarantino olekaan. Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin ihmetellä, milloin se tragedia oikein tulee (tai siis Tragedia, kirjan mukaan). Toki henkilöhahmojen kohtalo kiinnostaa sitä enemmän, mitä paremmin heidät oppii tuntemaan, mutta pokkariversiossa traagisen tapahtuman alkua saa odotella yli 400 sivua. Ja itse tragedia sitten… se on epäuskottava eikä sovi kirjan tyyliin. Vähän kuin Järki ja tunteet kohtaisi Thelman ja Louisen.

Teoksen loppupuolella selvitellään lisäksi aimo annos väärintulkintoja, jotka ovat ajaneet henkilöt käyttäytymään typerästi, jopa holtittomasti. Niistäkään eivät aivan kaikki tunnu täysin uskottavilta.

Baltimoren sukuhaaran tragedia toimii lapsuuden, nuoruuden ja perhesuhteiden kuvauksena. Tärkeimmässä käännekohdassaan se lässähtää, ja loppuhäivytys on hölmön ratkaisun sävyttämää laimeaa kikkailua.

Alkutunnelma: vaikuttaa ihan lupaavalta.

Loppufiilikset: blaah.

Kommentit (4)
  1. Mä rakastin Totuutta Harry Quebertin tapauksesta ja tartuin innokkaana tähän Baltimoreen, joka oli umpitylsä ja jätin sen kesken. Nythän samalta kirjailijalta on ilmestynyt uusi teos, joku murhamysteeri joka taisi sijoittua johonkin hotelliin, mietin vielä annanko sille mahdollisuuden.

    1. Dickerille on tainnut käydä niin, että ensimmäinen romaani jäi parhaaksi. 🤔 Viimeisin on kyllä saanut kehujakin, mutta voi olla, etten ihan heti uskalla kokeilla.

  2. Mä olen lukenut noista Harry Q:n, mutta ei kolahtanut niin paljoa että tarttuisin muihin.

    Oletko jo käynyt Nesbön kanssa Rottien saarella? Ihan hyviä tarinoita ja ”kivoja” twistejä taas jos ei anna väkivallan häiritä, mutta kyllä Harryä on niiin kova ikävä.

    1. Joo, mäkin taidan jättää loput Dickerit välistä!

      Just oon kuuntelemassa Rottien saarta. En vielä osaa sanoa lopullista mielipidettä, mutta siitä olen samaa mieltä, että Harry Hole olisi kyllä saanut jatkaa! Samoin Fjällbacka-sarja ja moni muu. Ymmärrän toki, että kirjailija haluaa kokeilla jotain uutta, mutta lukijoille se voi olla pettymys, varsinkin kun vanhaan vertaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *