Vähemmän kuuluisat aloituslauseet

Oli synkkä ja myrskyinen yö.

Alussa olivat suo, kuokka —  ja Jussi.

Jotkut väittävät, että romaanin ensimmäinen virke on tärkein. Joskus kirjailija onnistuukin luomaan niin vaikuttavat sanat, että ne elävät yhä, jopa monen sadan vuoden jälkeen. Veikkaan, että aika moni meistä on viitannut synkkään ja myrskyiseen yöhön, vaikka harvemmat edes tietävät, mistä teoksesta se on peräisin (Paul Cliffordista).

En ole varma ensimmäisen virkkeen tärkeydestä, koska kuka nyt olisi niin kärsimätön, että siinä vaiheessa hylkäisi teoksen tylsän aloituksen vuoksi? Ensimmäisen kappaleen tai ensimmäisen sivun taas on syytä olla niin kiinnostava, että lukija saadaan koukkuun.

Koska minun on joskus vaikea päättää, mistä kohdasta lyhentäisin lukulistaani, päätin tutkailla luettavien pinoani aloituslauseiden näkökulmasta. Onnistuvatko kirjat innostamaan jo ensimmäisellä rivillään?

”Päivä, jolloin kuolin, ei ollut järin hauska.” David Safier: Huono karma. Aloitus herättää kiinnostuksen. Päähenkilö puhuu omasta, tapahtuneesta kuolemastaan. Poikkeuksellista. Mitä muuta ei-hauskaa sinä päivänä tapahtui? Tämä virke on muuten ollut jossakin äikän kirjan luovan kirjoittamisen harjoituksessa.

”You should have used fresh ginger!” Ruth Reichl: Delicious! Luvun otsikko on Gingerbread, joten ilmeisesti leivontapuuhista on kyse. Harrastelijaleipuri kiinnostuu heti. Tämän kirjan lukeminen saa varmasti veden kielelle.

”A girl is running for her life.” V. E. Schwab: The Invisible Life of Addie LaRue. Pelottava aloitus! Haluaisin lukea, miten teksti jatkuu. Kirja on muutenkin lukupinoni kiinnostavimpia.

”Roe ei halua että olen täällä.” Enni Vanhatapio: Tyttöystävä. Vähän blaah-olo. Outo nimi. Ei pilkkua että-lauseen edessä.

”Ei se mun vika ole.” Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon. Ei ihan tällaisenaan herätä kiinnostusta. Kohta oletettavasti selviää, mikä ei ole ”mun vika”.

”Nainen oli pieni ja ujo.” Tuija Takala: Niin metsä vastaa. No, niin minäkin! Ei mikään tajunnanräjäyttävä aloitus, mutta ehkä päähenkilöön voi samastua.

“Me olimme siis metsässä.” Sara Stridsberg: Rakkauden antarktis. Jos yhden virkkeen perusteella pitäisi jatkaa tai lopettaa, Stridsbergin aloitus ei saisi jatkamaan. Joka toisessa romaanissa ollaan jossain vaiheessa metsässä — alkusanoissa ei ole mitään erikoista. Ja miksi virkkeessä on siis?

“There are many expensive houses here in Brecken Hill, an enclave on the edge of Aylesford, in the Hudson Valley.” Shari Lapena: Not a Happy Family. Huh huh. Liikaa erisnimiä, joten yleissilmäys on levoton.

”Lapsi nukkui vaunuissa talon takana.” Karin Fossum: Varoitus. Pahaenteinen virke. Lapselle tapahtuu varmaankin jotain ikävää. Aloitus herättää mielenkiinnon ahdistavalla tavalla.

”– On korjattu elo, kesä mennyt on, hyräili Anna Shirley haaveksivasti katsellen leikattuja vainioita.” L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet. Ooh! Anna-kirjojen tuttu tunnelma on heti lukijaa vastassa. Luvassa on luonnon ihastelua, sukulaissieluja, mielikuvituksen leikkiä ja runollisia lausahduksia.

”’You are a handsome man,’ RJ said. ’Women are drawn to you.’” Alison Gaylin: Into the Dark. Repliikeissä ei nyt ole oikein mitään, mikä sykäyttäisi.

”Likusteritie nelosen herra ja rouva Dursley sanoivat oikein ylpeinä, että he olivat aivan tavallisia totta tosiaan.” J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi. Aloitusvirkettä kiinnostavampi on luvun nimi, Poika joka elää. Klassista Potteria. Miksi kirjasarja aloitetaan ällöillä Dursleyilla eikä Harrylla?

”Makasin kuolleena kirkkomaalla.” Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä. Taas edesmennyt kertoja! Kiinnostaa kyllä, miten vainaja on päätynyt kirkkomaalle ja mitä hänelle seuraavaksi tapahtuu.

”Sunny hätkähti hereille.” Raili Manninen: Varsalaitumet jäävät. Lukija voi päätellä, että jotain odottamatonta tapahtuu.

”Katerina races across the meadow, scanning for any roots or rocks in her way.” Eleanor Herman: Legacy of  Kings. Intensiivinen, hengästyttävä alku. Mikä tilanne on: pakeneeko Katerina jotakuta? Onko hänellä jokin muu hätätilanne? Voiko hän kompastua juuriin ja kiviin? Onko kaikki sitten ohi?

“Juoksen hitaasti, jotta Inkku ei jää jälkeen.” Maija Kauhanen: Eliitti. Ääh, ei houkuttele. Tulee mieleen 80–90-luvun kirjat, joissa oli Inkkuja, Lintsejä, Makkaroita ja ties mitä hölmöjä nimiä. Kirja on pelastettu paperinkeräyksestä, ja kunhan sen olen lukenut, laitan teoksen eteenpäin.

”Mä inhosin enoani ensi näkemältä.” Tuija Lehtinen: sara@crazymail.com. Ah, tätä teiniangstia. Tuttua Lehtisen nuortenkirjojen tyyliä. Tykkäsin yläasteella, joten ehkä alku puhekielineen vetoaa teineihin. Nyt vain ihmetyttää, miksi pitää inhota enoressukkaa — ja vielä pelkän ensivaikutelman perusteella.

Aloitusten ja yleisen kiinnostuksen perusteella lukujärjestys on 1) Huono karma, 2) Delicious! ja 3) The Invisible Life of Addie LaRue. Näistä varmasti lisää myöhemmin!

Minkä kirjan alku on tehnyt sinuun vaikutuksen?

kulttuuri kirjat
Kommentit (4)
  1. Harmittaa, että oon jo lukenut koko Flavia-sarjan, se oli ihan mahtava! 😍

    Jostain syystä mä en juuri kiinnitä huomiota ekaan virkkeeseen. Usein havahdun jossain sivun 50 jälkeen ohimennen miettimään, onko kirja lukemisen arvoinen.

    Juokseminen on kyllä yleistä kirjojen alussa! Ja siihen liittyvistä riskeistä vihjaaminen 😄 Omassakin kirjapinossa yksi teos alkaa näin:
    Auri juoksi tienpiennarta myöten, pysähtyi välillä hengähtämään ja jatkoi, vaikka tunsi ilkeän pistoksen jalkapohjassaan.
    (Maria Carole: Sinisen talon noita)

    1. Hah, kiitos esimerkistä! 😄 Nyt tuohon juoksemiseen alkaa varmaan kiinnittää huomiota, ja aina kun tulee juoksukohtaus alkuun, ajattelee, että eikö nyt mitään omaperäisempää voinut keksiä… 😄

      Toimiva aloitusvirke on hyvä juttu, mutta ehkä kirjaa voi arvioida kunnolla tosiaan vaikkapa tuon 50 sivun jälkeen.

  2. Kiitos, olipa kiva postaus!
    Tyttöystävä-teos oli muutenkin hiukan plaah, ohi ja erikoinen. Kaikin tavoin. Tietyllä tavalla persoonallinen, mutta jokin siinä tökki.

    Minna

    1. Kiitos! 😊 Hauska kuulla kokemuksesi Tyttöystävästä. Vaikuttaa siltä, että millainen alku, sellainen loppukirjakin…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *