Je suis bronde!

Kriselda Bronde

 

Kävin vuodenvaihteessa kampaajallani Jonilla ja päätin, että vaalealla leikkiminen saa nyt hetkeksi riittää. Pidin blondista tukasta tosi paljon ja mielestäni siinä oli asennetta. Kuitenkin sen ylläpito on todella haastavaa, kun se tahtoo taittaa keltaiseen ja juurikasvu menee karseen näköiseksi lyhyessä ajassa. Siispä päätin palata tummaan.

 

Näytin Jonille varmaan miljoonaa eri kuvaa J.Lon hiuksista ja sehän on tyyliin eri värinen joka kuvassa. 😀 Joka tapauksessa luotin siihen, että hän hoitaa homman kotiin ja mitä ikinä sieltä tuleekaan, niin lopputulos on täydellinen.

Tyveen laitettiin Wellan Color Touch -kevytväriä, jotta sävy vastaisi mahdollisimman hyvin omaani. Pituuksiin taas Joni sekoitteli Wellan Illuminaa, joka on omasta kokemuksestani yksiä parhaimpia hiusvärejä, mitä maa päällään kantaa. Illumina on Wellan korkeimman profiilin värisarja, joka sävytyksen yhteydessä puhdistaa hiukset vapaista radikaaleista ja patentoitu Microlight-teknologia suojaa hiuksen pinnan antaen sille mielettömän kiillon. Nimensä mukaisesti, Illumina, on ainutlaatuinen sen valoa heijastavien ominaisuuksien ansiosta.

 

Vaalea sävy kuultaa aika nätisti kaiken tuon tumman alta, ja sävy vaihtuu herkästi missä valossa tukkaa katsoo. Esimerkiksi tämän postauksen kuvissa hiukset näyttävät paljon vaaleammilta, kuin taas näissä. Tämä uusi kameleonttisävy, bronde on upea! Ei ihan tumma, mutta ei kuitenkaaan vaalea. Siitä tuli juuri niinkuin J.Lon hiuksista, joka näyttää eri kuvissa erilaiselta 😀

 

Kriselda BrondeKriselda Bronde

Kriselda Bronde

Väriexpertti: Joni/Stage 11
Cashmir-neule: Balmuir

 

Lue myös:
Hiusvuosi 2017
Pidemmät ja tuuheammat hiukset

 

 

Kommentit (10)
  1. Olet tosi upea sekä noissa tummissa että vaaleammissa hiuksissa! 🙂 Ihastelin juuri vähän aikaa sitten ”Fight back” vaatteissa otettuja kuvia.

    1. Kiitos Nessa! Välillä on ikävä vaaleampaa tukkaa 😀 Ehkä kesällä sitten taas voi mennä takaisin siihen suuntaan!

  2. Ihana tukka! Mitä sävyjä sulle on käytetty noista väreistä?:)

    1. Heiii. Kiitos! Nämä ovat kuulemma ammattisalaisuuksia 😀 mutta saan kuulemma paljastaa. Tässä ovat mun päähän käytetyt sävyt: 

      Colour Touchia: 5/97 + 6/0 + 7/1 (kaikkia yksi osa + hapete)

      Illuminaa: 6/76 + 8/05 (näitä kaksi osaa) + 9/60 + 9/7  (näitä yksi osa + hapete)

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *