#onkopakkojaksaa: Tunnista omat rajasi

Tänä aamuna oli ensimmäistä kertaa todellinen syksyinen fiilis. Harmaa taivas, lämpötilan aleneminen ja käsien kuivuminen muistuttaa siitä, että kesä on ohi. Tämä syksy on kuitenkin mulle erityinen, sillä tää on mun ensimmäinen syksy yrittäjänä (oikein hyvää Yrittäjän päivää kanssayrittäjät!) ja samalla tilikauden viimeinen kvartaali alkaa. Oon saanut hyvät eväät mun entisiltä pomoilta yrittäjyyden suhteen ja ensimmäistä kertaa naismuistiin arki ei tunnu ahdistavalta – vaikka to do -lista on loputon ja välillä näpyttelen sähköposteja aikaa vastaan. Oma valinta ja tää vuosi on ollut yhtä priorisoinnin ja ei:n opettelua.

Lilyssä starttasi viime viikolla #onkopakkojaksaa-kampanja ja halusin ehdottomasti ottaa asian puheeksi myös omassa blogissa.

En mielelläni puhu negatiivisista aiheista täällä, mutta aihe liippaa läheltä. Se on henkilökohtaisesti koskettanut minua ja koskettaa aivan liian montaa ystävää. Kampanjan tarkoituksena on kannustaa ihmisiä puhumaan avoimesti jaksamisesta ja uupumisesta, mutta myös etsiä yhdessä ratkaisuja ja työkaluja.

Mutta kuten aina, on niin paljon helpompaa neuvoa muita kuin kohdata itsensä ja olla rehellinen omasta jaksamisestaan.

Olen viime vuonna kirjoittanut siitä, kun stressi muuttuu uupumukseksi ja miten loppuunpalamisen voi välttää. Omakohtainen kokemus johti tiheneviin paniikkikohtauksiin ja sen myötä oli pakko järjestää elämä uudelleen. Lokakuun lopulla 2017 uskalsin vihdoin ottaa loparit duunista, jossa en viihtynyt. Työ ei antanut minulle mitään, enkä vastavuoroisesti pystynyt antamaan itsestäni yritykselle, työkavereilleni enkä asiakkaille mitään. Tilanne oli ns. lose-lose.

En silti vaihtaisi kokemusta pois, sillä se opetti mua ihan oikeasti pysähtymään ja kuuntelemaan itseäni.

Keep letting go of what doesn’t serve you – until you’re you again.

Eräs läheinen ystäväni on ollut yli vuoden poissa työelämästä vakavan burn outin takia. Ensimmäiset oireet tulivat jatkuvana sairasteluna ja lopulta selvisi, että hänen kilpirauhanen on pettänyt. Poissaolo sairastelun takia johti työpaikkakiusaamiseen, mikä oli kuitenkin pieni paha kaiken muun “hässäkän” ympärillä. Yhtenä kuuna hän teki melkein 200 tuntia ylitöitä, koska kukaan muu ei ottanut projekteja vakavasti ja yrityksen maine oli vaakalaudalla.

Ystäväni oli ja on edelleen intohimoinen työtään kohtaan ja on kaiken lisäksi hemmetin hyvä siinä, mitä tekee. Lopulta uupumus ja negatiivinen työilmapiiri söi kaiken energian ja hän joutui pitkälle sairauslomalle. Saikku kuitenkin piteni ja piteni, koska yrityksestä oltiin jatkuvasti yhteydessä häneen – yllättäen, koska projektien loppuunsaattaminen oli haastavaa ilman häntä. Lopulta työterveyslääkäri joutui puuttumaan asiaan ja nyt paranemisprosessi on kestänyt yli vuoden.

Ystäväni tapaus ei ole mitenkään poikkeuksellinen, sillä meidän sukupolvella on taipumusta ylisuorittamiseen. Emme osaa sanoa ei silloin, kun pitää, emmekä myöskään osaa tulkita tarpeeksi hyvin uupumisen merkkejä. Paljon puhutaan unen tärkeydestä ja palautumisesta, mutta kuinka moni ihan tosi sisäistää nämä?

Vähän väliä saa lukea otsikoista, miten nuorten naisten uupumus yleistyy, mutta tuntuu siltä ettei ongelmaan osata tarttua. Kukaan ei kehtaa myöntävänsä, ettei jaksa ennen kun on liian myöhäistä. Iso kiitos Lilylle ja Annalle, kun otitte aiheen tapetille.

Summa summarum: Jokainen sietää stressiä eri tavalla ja myös palautumisen tarve on yksilöllistä. Tunnista omasi. Omasta kokemuksestani tärkein oppi on se, että tunnistaa omat rajansa ja opettelee sanomaan ei. Happinaamari itselle ensin.

Olen myös hemmetin ylpeä ystävästäni, että hän on vihdoin oppinut sanomaan ei (jopa minulle :D). Ainakin itse koen enemmän arvostusta sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat rehellisiä niin itselleen kuin muille. Aina ei tarvitse jaksaa ja se on tervettä itsekkyyttä se.

P.S. Syksy on tosiaan vasta aluillaan ja kaikilla on varmasti lautasella paljon kaikkea uutta ja jännittävää. Mitä, jos tänä syksynä ottaisit tavoitteeksi palautumisen tärkeyden? Täällä on ainakin priona opetella vaan olemaan ja laittamaan aivot narikkaan.

Näin tunnistat uupumuksen merkit: Kun stressi muuttuu uupumukseksi

Viisi vinkkiä uupumuksen välttämiseen: Miten välttää loppuunpalaminen?

Kuvat: Nadi Hammouda (2013)