Toivepostaus: Neuleiden keväthuolto

 

Tällä viikolla otin suuria harppauksia elämässäni, nimittäin aloitin kodin kevätsiivouksen ja samalla tein keväthuollon neuleilleni.

Annoin muutamia vinkkejä Instagram Storiesien puolella ja kyselin myös teiltä, miten te hoidatte neuleitanne? Yksi vastasi, että äiti huoltaa, toinen laittoi, että Kriselda huoltaa ( 😀 ? ) ja kolmas vastasi, että laittaa kaikki värit sekaisin ja pesee kuudessakympissä 😀

Eräs taas toivoi, että jakaisin blogissa perusteellisesti neuvot ja niksit neuleiden huoltoon, pesuun ja säilyttämiseen, joten here we are.

 

Työskentelin seitsemän vuotta vaatteiden parissa ja jotain huolto-ohjeita sieltä on jäänyt meikäläisen takataskuun. Vaatteiden oikeanlainen hoito on osa vastuullista pukeutumista ja se pidentää vaatekappaleiden käyttöikää. Meillä on täällä pitkä neulekausi ja kuulen valitettavan usein, että joku mieluiten ostaa uuden neuleen, kuin ottaisi selvää, miten huoltaa jo olemassa olevia.

 

Kampaaminen tai harjaaminen

Moni ajattelee, että neuleen nyppyyntyminen on merkki huonosta laadusta. Tämä ei kuitenkaan ihan täysin pidä paikkansa. Nyppyyntyminen on normaalia kulumista ja se on villalle ominaista, mikä johtuu materiaalin hienoista kuiduista. Mitä hienompi ja pehmeämpi villaneule, sitä todennäköisemmin siihen tulee nyppyjä.

Villalangat kehrätään säikeistä ja säikeet taas muodostuvat kuiduista. Kuitujen pituus riippuu villatuottajasta ja langassa kuin langassa säikeiden kierre vaikuttaa materiaalin lujuuteen. Toki oikein lyhyistä villakuiduista tehty neule nyppyyntyy helpommin ja voidaan täten luokitella huonolaatuiseksi. Kuitenkin, pitkistä neulekuiduista voidaan kehrätä löyhempikierteistä villalankaa, joista usein kudotaan väljempää ja kevyempää neulosta. Silloin neulos on myös herkkä nyppyyntymään.

Villakammasta on apua oli tilanne mikä vaan. Olen kirjoittanut kyseistä taikakammasta täällä ja ihmiskunnan onneksi monet villavaatevalmistajat tarjoavat asiakkailleen mahdollisuuden ostaa huoltokamman vaatteita varten. Vielä parempi, kun kampa tulee kylkiäislahjana uuden neuleen mukana.

Neule vaatii kampausta, kun siihen alkaa tulemaan nyppyjä. Kampaaminen kannattaa tehdä aina pitkin vedoin neuloksen suuntaisesti. Toivottavasti tämä oli tarpeeksi selkeä, ei siis edestakaisella tai sivuttaissuuntaisella liikkeellä. 😀

Suosituille villalaaduille (villa, kashmir, mohair) alkaa löytymään omat kampansa ja harjansa. Suomalaiselta Prymiltä löytyy meikäläisen luottokampa, joka soveltuu niin villaan kuin kashmiriin. Vielä en ole löytänyt eroa villa- ja kashmirkamman välillä. Meillä pyörineet kammat ovat olleet kaikki samanlaisia, siispä olen luovuttanut ylimääräiset ystävilleni. Jotkut kuitenkin sanovat, että niissä on eroja, eli kannattaa olla varuillaan, ettei vahingoita omia neuleitaan liian kovalla kammalla. Oma mohairharjani on Balmuirilta ja se on palvellut hyvin mohairpeiton ja -huivin harjauksessa. Neuleita olen sillä hyyyyvin varovasti harjaillut, sillä suurimmassa osassa neuleissa on sekoitettuna muita matskuja, jotka eivät kestä kovaa harjausta. Lisää mohairista täällä.

 

Pesu

Meikäläisen ykkösvinkki pesuun on välttää sitä loppuun asti. Villa kannattaa ensisijaisesti pakastaa, mikäli se tarvitsee freesausta. Neuleet pitävät lumipesusta ja olisi aika luksusta heittää neuleet hankeen. Täällä etelässä se alkaa olemaan jo vähän mahdotonta, siispä laitan neuleen kangaspussissa pakastelokeroon marjojen ja jätskin kaveriksi.

Jos neuleessa on tahroja ja se on aivan pakko pestä, niin kannattaa käyttää villapesuainetta tai jotain vastaavaa herkille kuiduille tarkoitettua pesuainetta. Lisäksi kannattaa kääntää pesukoneessa villapesuohjelma päälle ja varmistaa, että veden lämpötila on maksimissaan 30-astetta. Monet suosivat käsinpesua, mutta itse luotan enemmän pesukoneeseen, kuin omaan näppituntumaan. 😀

Mikäli haluaa hifistellä tarhojen kanssa, niin suosittelen lämpimästi sappisaippuaa. Kyseinen saippua on aivan tehokas, luonnonmukainen ja maksaa vain pari euroa supermarketeissa. Ei ikinä uskoisi mitä kaikkea tuo maaginen saippua saa irti vaatteista. Varo kuitenkin liian lämmintä vettä ja villan hankaamista, muuten materiaali alkaa huovuttumaan.

Supermarketeista löytyy myös villalle tarkoitettuja pesuaineita (esim. Serto), mutta olen jo useamman vuoden käyttänyt Tangent CG:n pesuaineita (omani olen ostanut COS:lta ja Nougat’sta). Muovittoman maaliskuun kunniaksi tein myös itse ensimmäistä kertaa pyykinpesuainetta. Sen pitäisi sopia myös herkemmille kuiduille, joten kun Tangentit loppuvat siirryn itsetehtyyn. Ohje löytyy täältä.

Pesun jälkeen neule kannattaa kääriä pyyhkeeseen ja rullata pötkyläksi. Näin ylimääräinen vesi imeytyy pyyhkeeseen. Lopuksi kangasta voi vähän (huom. vähän!) venytellä takaisin omiin mittoihinsa ja kuivata tasaisella, jottei neule veny muodottomaksi.

 

Säilytys

Säilytän neuleeni aina mieluiten viikattuna kuin henkarissa. Painavampiin neuleisiin tulee helposti painaumat henkareista, erityisesti jos ne roikkuvat kaapissa pidemmän aikaa. Usein vaatekaupoissa neuleet ovat esillä nätisti henkareissa – ne ovat kuitenkin niin vähän aikaa, ettei vaate ehdi siinä ajassa venyä muodottomaksi. Kevyitä neuleita voi säilyttää paksummissa – lähes takkihenkarimaisissa – henkareissa. Tunnet parhaiten omat neuleesi, joten luota omaan harkintakykyysi!

Parhaiten neule säilyy viikattuna kaapissa ja vieläpä niin, että sillä on tilaa hengittää. Käyttö ja pesu kuluttavat vaatetta, joten sen on myös hyvä antaa levätä välillä. Kesäksi neuleet pääsevät isoon laatikkoon (ja kangaspusseihin) kaapin ylähylylle, jotta eivät pölyty.

 

Viimeinen vinkkini villavaatteen huollolle on: pesula. Mikäli olet epävarma neuleen huollosta tai tilanne vaikuttaa toivottomalta, niin ammattilaiset yleensä osaavat auttaa. Kollegani oli vienyt nyppyyneen neuleensa pesulaan, eikä neule ole sen jälkeen näyttänyt nypyn nyppyä!

Moni pelkää pesuloiden hintoja ja kyllä, valitettavasti usein tulee halvemmaksi ostaa uusi neule, kuin maksaa ammattilaisten palvelusta ja vastuullisemmasta vaihtoehdosta.

 

Koska olen pieni vaatenörtti-Mustonen vaan, niin kuulisin mielelläni, miten sinä huollat neuleesi? <3

Muoti Lasten tyyli Vastuullisuus Päivän tyyli

Go forward said grandma in the snow

 

Se o etiäppäin, sano Mustosen mummo lumessa. Suomen kieli on kyllä parasta parsaa, eli best asparagus. Aina ulkomailla ollessa sitä muistaa, ettei olekaan niin fiksu ja filmaattinen kuin haluaisi olla. Kiitos suomenkielisille latteuksille, kliseille, sanonnoille yms. On tämä meikämandoliinien kieli upea. Kertakaikkisen mahtava.

 

Palataan astialle – Return to the dish

Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa – Not to lick before it drops

Perse edellä puuhun – Ass towards the tree

Ihmisten ilmoilla – In people’s air

Juosten kustu – Urinating while running

Aikuisten oikeasti – For adults real

Itku pitkästä ilosta – Cry from the long joy

Vetää herne nenään – Pull a pea in the nose

Rapatessa roiskuu – When you plaster it splatters

Vanha suola janottaa – The old salt makes one thirsty

Tarkkana kuin porkkana – Precise like a carrot

Vuonna nakki – In the year of the sausage

Maksaa viulut – Pay the violins

Mennä lankaan – Go into the thread

Lopussa kiitos seisoo – At the end thank you stands

Perseet olalla – Asses on the shoulders

 

Tämä on kuitenkin meidän talouden all time lemppari:The one who remembers the old, gets stick in the eye. Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee.

Ahhh. Näitä voisi jatkaa ikuisesti. 😀  Mitkä on teidän lemppareita?

 

Kuvat: Sara Tickle

Kulttuuri Ajattelin tänään Höpsöä