
Sarjassamme itsekeskeiset postaus-aiheet, mutta – tykkäsin jo lapsena vastailla Ystäväni-kirjoihin💗 Mitä te vastaisitte näihin, löytyykö yhtäläisyyksiä?
1. Paras aika vuorokaudesta
Yksinoikeudella ilta. Olen ehdottomasti ilta-ihminen (ja huonoimmillani aamuisin, siis aivan super-kärttyinen varsinkin nykyisin). Iltaisin inspiroidun, rentoudun, rauhoitun. Rakastan auringonlaskuja ja öiden hiljaisuutta.
2. Suurin heikkouteni
Provosoidun helposti. Kaikkein yleisimmin tämä liittyy ihmisten ajattelemattomuuteen, epähienotunteisuuteen, epäoikeudenmukaisuuteen ja suoranaiseen ilkeyteen. Toisesta korvasta sisään toisesta ulos ei toimi minulla. Pääsisin helpommalla jos toimisi.
3. Suurin vahvuuteni
Kuulostaa vähän hassulta mutta minulla on aidosti ja oikeasti suuri sydän. En koskaan toivo kenellekään mitään pahaa, en osaa. Empatian tunteminen on minulle automaatio. Yritän tehdä pieniä hyviä tekoja päivittäin. Uskon lempeyden voimaan. Rakastan rakastaa.
4. Suurin oppimiskokemukseni.
Se kun olen alkanut ymmärtää että ansaitsen hyvää. Kun pyristelin ulos väkivaltaisista parisuhteista, irtisanoin luokanopettajan virkani (jätin taakseni itselleni sopimattoman työn), ja aloin tavoittelemaan omia unelmiani niin perheen kuin työnkin suhteen. Oppi on siis tämä: rakasta itseäsi. Elämän tarkoitus on olla onnellinen.

5. Täydelliset treffit.
Siirappi-varoitus. Täydelliset treffit olisi illallinen ranta-boulevardilla auringonlaskun aikaan. Skumppa coolerissa, punaista lasissa ja lautasella härän sisäfileetä. Täydellinen keskusteluun uppoutuminen ja tutkimusretki toiseen. Treffit voisi päättyä kuutamo-uintiin…
6. Mistä paheesta haluaisin luopua.
Ajattelen niin että niin sanottuja paheita saa ihmisellä jokunen ollakin. Täydellinen hyveellisyys olisi tylsää. Tykkään suklaasta ja punaviinistä, ja se minulle suotakoon.

7. Mikä aihe on minulle tärkeä.
Yleisellä tasolla oikeudenmukaisuus – en voi sietää epäoikeudenmukaisuutta. Yhteiskunnallisesti ajateltuna lapset ja nuoret.
8. Paras saamani kohteliaisuus.
Jostain syystä mieleeni tulee jo harmaantuneen ranskalaisen herrasmiehen sanat ”You are the most beautiful thing in this shop”, kun olin teini-ikäisenä kesätöissä myymälässä jossa myytiin toinen toistaan kauniimpia suomalaisia käsitöitä (hiukan syvällisemmin jos miettii niin kaikki kehut äitiydestäni, opettajuudestani ja muusikkoudestani lämmittävät).
9. Inspiraationi lähde.
Lapseni inspiroi minua loputtomiin. Inspiroidun myös ihmisistä, jotka säteilevät positiivista energiaa ja mielen tyyneyttä.
10. Suolainen vai makea.
Suolainen! Ei kahta sanaa. Minun suolainen herkkuni ei kuitenkaan ole sipsit tai grillimättö, vaan esimerkiksi ja erityisesti juustot, nachot,oliivit, prosciutto, kaikenlaiset tapakset, jalapenopoppersit, tacot, täytetyt voileivät ja voileipäkakut, sekä suolaiset kastikkeet.


11. Mitä laulua kuuntelen repeatilla.
En mitään nykyisin. Teininä olisin vastannut Alice Cooperin Poison ja Lisa Nilssonin Om du var jag.
12. Mikä saa minut hymyilemään eniten.
Lapseni. Kukapa tai mikäpä muukaan.
13. Mitä asiaa ihmiset eivät tiedä minusta.
Olen kodin ulkopuolella yleisesti ottaen hyvin asiallinen, toisinaan jopa pidättyväinen, mutta vähintäänkin hillitty ja hallittu. Oikeasti ja läheisteni seurassa huumorintajuni on super-ronski, heittäydyn estottomasti milloin mihinkin,pelleilen ja hassuttelen ja höpsöttelen. Toisaalta, tilanteen niin vaatiessa, olen erittäin napakka ja topakka ja tulinen. Uskokaa tai älkää.
14. Korot vai tennarit/muut matalapohjaiset.
Siis minähän olen tunnettu siitä että ”siellä missä korot kopisee on Päivi”. RAKASTAN korkeakorkoisia saappaita ja sandaaleita. Raskautumisen ja äitiyden myötä olen tosin joutunut hiukan tyylistäni tinkimään.
15. Vintage vai uusi.
Ehkä kuitenkin vintage (ainakin ajatuksen tasolla).
16. Mitä kolmea asiaa ilman en voi elää.
Kolme on kyllä kovin vähän mutta sanotaan lapseni, rakkaus ja musiikki.

17. Ikkuna vai käytäväpaikka.
Ikkuna maisemien takia, vaikkakin ahtaanpaikankammoisena käytäväpaikan nopea poispääsy houkuttelee.
18. Tv-hahmo pakkomielle.
Ei kukaan. Tällä hetkellä en seuraile mitään fiktiivisiä tv – sarjoja. Katson ainoastaan ruokaan, musiikkiin ja sisustukseen liittyviä ohjelmia sekä paria tosi tv – sarjaa.
19. Nahka vai pitsi.
Rakastan molempia! Ehkä kuitenkin pitsi.
20. Seikkailullisin tekemäni juttu.
Interrail siskon kanssa 18 – vuotiaana. Eksyin Sveitsin alpeilla (avunhuutojeni jälkeen pelastauduin maanviljelijän traktorikyydillä), näin delfiinejä, ihastuin (to say the least) texasilaiseen cowboyhin, liftasin Pariisissa, todistin joukkotappelua metroaseman tunnelissa. Tunsin eläväni.
21. Kuinka kuvailisin itseäni kolmella sanalla.
Herkkä, iloinen, sisukas.
22. Lempivaatteeni.
Superdryn kirkkaankeltainen kukkakuvioitu minimekko.
23. Mikä must have – vaate jokaisen tulisi omistaa.
Perus valkoinen T- paita. En omista.
24. Mikä minua inspiroi juuri nyt.
Alkava kesä. Koen myös jollain tavalla olevani ”murros-vaiheessa”. Lapsi on päivä päivältä omatoimisempi ja itsenäisempi, napanuora löystyy. Minulla on ammatillisia ja myös matkusteluun liittyviä haaveita, joiden uskon lähitulevaisuudessa toteutuvan.
25. Paras koskaan saamani neuvo.
Nauti elämästä. Näin minulle sanoi lääkäri diagnosoituaan ensin keuhkopussintulehdukseni.
26. Mikä ärsyttää eniten.
Revin peliverkkarini hankalasti avattavista pakkauksista, epäselvistä/ympäripyöreistä ajo-ohjeista, metelistä, säätämisestä ja huonosta ajokelistä.
27. Helmet vai timantit.
Kyllä helmet puhuttelee enemmän. Överiys ja statussymbolit ei niinkään (kunnia silti kaikille timanttien kantajille).
28. Suurin katumus.
En usko katumiseen.
29. Minkä huomaat ihmisessä ensimmäisenä.
Aivan ehdottomasti kiinnitän huomiota lämpöön ja aitouteen.
30. Soittolistalla juuri nyt.
Ei ole soittolistaa. Työni musiikin parissa + erityisherkkyys on syy sille etten vapaa-ajalla juurikaan kuuntele musiikkia ja esimerkiksi autoillessani en lainkaan. Joskus viikonloppu-iltaisin kuuntelen Youtubesta Saara Aaltoa, Samuli Edelmania, Ressu Redfordia, euroviisu – hittejä, Portion Boysia, Maaritia. Aika monipuolinen kattaus siis.
31. Mieluisin lautapeli.
Oivoi. En ole lautapeli – ihminen laisinkaan. Vastaan Trivial pursuit (mikä on oikeastikin mielestäni mielenkiintoinen ja kiva peli).
32. Guilty pleasure.
Koskenlaskija jalapenocheddar – dippi. Voisin lusikoida suoraan purkista.
33. Minkä kirjan lopetit juuri.
Viimeksi luin Varpu Hintsasen Valo joka ei kadonnutkaan.

34. Mitä luet parhaillaan.
En mitään.
35. Miten aloitan päiväni.
Vedellä. Suukoilla ja halauksilla. Mustalla kahvilla. Ja – usein enemmän tai vähemmän vittuuntuneena (avataan tätä sen verran että perhepeti ja lähes neljän vuoden ajan minut on herätetty joka aamu).
36. Lempipyhäni.
Kyllä se on juhannus. Rakastan Suomen kesää.
37. Kenen vaatekaapin ryöstäisin.
Jennifer Anistonin. Hänen tyylinsä on mielestäni todella elegantti ja naisellinen. Värit ja leikkaukset ovat itselleni mieluisia.
38. Kenen kanssa haluaisin vaihtaa elämiä yhdeksi päiväksi.
Nyt ei tule kyllä mieleen ketään. Marilyn Monroe olisi jännä.
39. Mitä olen aina halunnut kokeilla mutten ole koskaan uskaltanut.
Kysymyksen asettelu ei resonoi. Yleensä kokeilen – ja uskallan – kaikkea sitä mitä haluan.
40. Mitä toivoisin että olisin tiennyt 19- vuotiaana.
Sitoutumiskammoiset playboyt ei kerro mitään arvostani. Parempaa on luvassa.
41. Mitä käsilaukussani on puhelimen ja lompakon lisäksi.
Aina vesipullo, huulikiilto ja puuteri. Usein hajuvesi ja särkylääkkeet just in case.
42. Jos en olisi opettaja mitä tekisin.
Helppo kysymys – olisin taiteellisella alalla, joko kirjoittaen tai laulaen tai sekä että.

43. Mitä en osaa tehdä.
Ensimmäisenä tulee mieleen käsityöt ja suunnistaminen.
44. Missä paikassa olen viettänyt parhaan lomani.
Sanon Santorini.
45. Mihin kaupunkiin matkustamisesta olen aina unelmoinut.
Edinborough ja Reykjavik. Tai mikä tahansa kaupunki Skotlannissa/Islannissa.
46. Mitä minulla on aina mukana kun matkustan.
Vesipullo.
47. Lempiruoka.
Aivan mahdoton rajata yhteen. Ruokaisat pastasalaatit, pehmeät kasvissosekeitot, chicken tikka masala, kana hapanimeläkastikkeessa ja tacot/texmex on top viisi!

48. Lempijälkiruoka.
Helppo rajata yhteen sillä en ole jälkkäri-ihminen. Suklaamousse.
49. Lempi”snäkki”.
Sanotaan vaikka maustettu riisikakku kalkkunaleikkeellä ja pikari-tomaatit + Skyr – rahka.
50. Mikä leffa on saanut itkemään.
Titanic, P.S. I love you, Kerro minulle jotain hyvää, Kuolemaantuomittu, Hiljaiset sillat, Hachiko – tarina uskollisuudesta + miljoona muuta.
51. Lempileffa viimeisen viime vuoden ajalta.
Täytyy tunnustaa etten ole katsonut yhtäkään uutta leffaa vuoden sisään.
52. Minkä yhden lahjan toivoisin omaavani.
Täydellinen mielenhallinta. Olisi myös mahtavaa osata soittaa erilaisia puhallinsoittimia.
53. Lempi-urheilu.
Tykkään metsäkävelyistä ja nautin tanssimisesta. Uiminen on myös mieluisaa, sali-treeni kausittain.


54. Lempi-bändi.
Vuosien varrella nämä ovat tiuhaan vaihtuneet ja nykyisin kuuntelen musiikkia aika harvoin (koska työ musiikin parissa). Mutta – erittäin kovaa kolahti aikoinaan irlantilainen The Corrs. Pidän irkkumusiikista, kauniista melodioista, stemmoista ja akustisesta/puoliakustisesta meiningistä.
55. Lempi-pikaruoka.
Tuplajuustohampurilainen. Mäkkärin, EI Hesen.
56. Mitä en halua tehdä kymmenen vuoden päästä.
En ainakaan halua olla juuri samassa ”paikassa” kuin nyt.
57. Mikä on söpöin asia maapallolla.
Vastasyntyneen varpaat.

58. Mikä on paras tänä vuonna tapahtunut asia.
Ensimmäisenä tulee mieleen se että lapsi on ollut huomattavasti terveempi kuin viime vuonna.
59. Lempi-cocktail.
Gin tonic.
60. Mikä leffa saa nauramaan eniten.
Vuohia tuijottavat miehet.
61. Mitä yleensä syön päivälliseksi.
Kanaa/kalaa jossain muodossa, kasviksia/vihanneksia, riisinuudelia/gluteenitonta pastaa.
62. Mitä yleensä syön lounaaksi.
Salaatti/keittolounas on mieluisin.
63. Mitä yleensä syön aamiaiseksi.
Ruisleipä juustolla, kurkulla, paprikalla ja tomaatilla & kuppi mustaa kahvia. Joskus teen kalkkunatäytteisen munakkaan, ja joskus syön kaurapuuroa raejuustolla ja mustaherukoilla. Toisinaan kyljessä on maustamatonta rahkaa ja ananasta.


64. Mikä on suosikki-asiani maailmassa.
Suukot ja halaukset ja huumori.
65. Lempiväri.
Keltainen.
66. Minkä värisiä vaatteita pidän eniten.
Mustia, valkoisia ja beigejä. Pinkki/vaaleanpunainen – kausi tulee säännöllisesti, samoin turkoosi ja keltainen.


67. Mitkä kolme sanaa kuvaavat parhaiten elämää Suomessa.
Turvallisuus, luonnonläheisyys, järjestelmällisyys.
68. Pidänkö yllätyksistä.
Kyllä, ehdottomasti (kunhan ne eivät katkaise yöuniani)!
69. Minkä asian olen oppinut vaikeimman kautta.
Pelko ei kuulu parisuhteeseen. Ei myöskään epätietoisuus ja ailahtelevuus ja on/off – meininki.
70. Mihin olen väsynyt/kyllästynyt.
Säätämiseen. Iän myötä minusta on tullut entistä nopeatempoisempi ja kärsimättömämpi. Suit sait sukkelaan on hyvä. Kaikessa.
71. Kenen puoleen käännyn kun olen surullinen.
Puolison.
72. Minkä trendin toivoisin katoavan ikuisiksi ajoiksi.
Kaiken jakaminen someen (jakamatta samalla yhtään mitään).
73. Mitä halusin tehdä elämälläni kun olin 12- vuotias.
En ihan tarkasti muista, mutta ainakin olen aina haaveillut laulajan urasta ja neljästä lapsesta.
