Mitä voimme lapsiltamme oppia (se on nimittäin paljon)

Mitä voimme lapsiltamme oppia (se on nimittäin paljon)

Olen ollut äiti vasta tovin, mutta koen jo nyt oppineeni lapseltani paljon. Toki olen oppinut lapsilta jo aiemmin, enkä vähiten työssäni luokanopettajana (sittemmin kansalaisopiston opena). Allaolevat kohdat pätevät ehkä kaikkein parhaiten vauvoihin ja pieniin lapsiin, sillä – valitettavasti – yhteiskunta alkaa jo ”hyvissä ajoin” muokkaamaan käytöstämme normiensa ja odotustensa mukaiseksi. Opimme pikku hiljaa vertailemaan itseämme […]

Voisiko elämä ihan oikeasti olla pääsääntöisesti kivaa, helppoa ja kevyttä jos vain päästäisimme irti?

Voisiko elämä ihan oikeasti olla pääsääntöisesti kivaa, helppoa ja kevyttä jos vain päästäisimme irti?

Olen muutamaan otteeseen kirjoittanut blogissani aiemmasta hyvinkin suorituskeskeisestä elämästäni sekä taipumuksestani perfektionismiin. Olen kirjoittanut näistä asioista menneessä aikamuodossa- asioina joista olen kasvanut yli ja irti. Kuitenkin, huomaan toisinaan yhä edelleen tiedostamattomasti tavoittelevani täydellisyyttä (tai ainakin erittäin hyvää) monissa monissa asioissa. Huomaan yhä edelleen hakevani hyväksyntää muilta itseni sijaan- tosiasiassahan olemme kuitenkin elämässä ennenkaikkea tilivelvollisia ainoastaan […]

Jokainen päivä pikkuvauvan kanssa on (ihanakamala) pyörremyrsky!

Jokainen päivä pikkuvauvan kanssa on (ihanakamala) pyörremyrsky!

..tai vuoristorata-ajelu tai pyykinpesukoneen linkousohjelma. Usein suunnittelen päivämme etukäteen- mittaan ja merkitsen ylös korvikemäärät, sekä mietin vaunulenkkien ja päiväunien aikataulut noin suurinpiirtein. Tarjoan sinulle päivittäin virikkeitä mutta myös omaa aikaa, seurustelen kanssasi, laulan, sylittelen, paijaan, silitän, suukotan, kylvetän, heijaan, keinutan ja hassuttelen. Vaikka teen kaiken ns. oppikirjan mukaisesti ei mikään useinkaan mene niinkuin olen suunnitellut. […]

Elämäni aakkoset – ja mitä olen itselleni tärkeistä asioista oivaltanut

Elämäni aakkoset – ja mitä olen itselleni tärkeistä asioista oivaltanut

Aurinko. Rakastan aurinkoa ennenkaikkea valon takia. Talvessa itselleni pahinta on pimeys, ei niinkään lumi tai kylmyys. Aurinkoa ei kuitenkaan koskaan tulisi ”ottaa” tai ”palvoa”, eikä mikään kemiallinen aurinkosuoja yksinään ole riittävä suojaamaan ihoa haitalliselta uv- säteilyltä – toivottavasti tämä on nykyisin suurimmalle osalle ihmisiä itsestäänselvää. Auringon valonsäteiden lisäksi rakastan ihmisiä jotka säteilevät valoa, ja joiden rinnan […]

Babypink and babyblue

Babypink and babyblue

En ole itse tuntenut – tai ainakaan tunnistanut- itsessäni synnytyksen jälkeistä ns. babybluesia, eli ”normaalia” voimakkaampaa herkistymistä ja/tai masentuneisuutta. Sensijaan monenlaista tunteiden kirjoa olen kyllä tuntenut ja joukkoon on mahtunut myös raskaita tuntemuksia. Omalla kohdallani raskaat tunteet ovat liittyneet lähinnä fyysiseen väsymykseen sekä imetyksen hankaluuteen. Haluan kirjoittaa näistä ei niin vaaleanpunaisista tuntemuksista syystä että uskon […]

Pari helppoa vinkkiä kasvisten lisäämiseksi ruokavalioon

Pari helppoa vinkkiä kasvisten lisäämiseksi ruokavalioon

Suositusten mukainen 0,5kg kasviksia päivässä ei kovin helposti täyty lisukesalaateista tai kurkkusiivuista voileivän päällä. Alla pari vinkkiä joilla kasviksia on helppo lisätä päivittäiseen ruokavalioon (näiden vinkkien lisäksi pyrin itse pitämään viikossa 1-2 kasvisruoka-päivää jolloin en syö lihaa ollenkaan): 1. Oikeasti helpot kasvissosekeitot. Rakastan kasvissosekeittoja, mutta en niinkään kasvisten kuorimista ja pilkkomista (tai ylipäätään aikaavievää kokkausta). Helpon […]

Kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan – sektiokomplikaatio järkytti kehollisesti ja särki sydämen (mutta siitäkin selvittiin)

Kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan – sektiokomplikaatio järkytti kehollisesti ja särki sydämen (mutta siitäkin selvittiin)

Minulle on tärkeää kirjoittaa blogiani positiivisten, toivoa ja valoa tuovien näkökulmien kautta. Sen vuoksi haluan heti tämän postauksen alkuun todeta, että kokemani sektio-komplikaatio on harvinainen. Se on yleisempi monien muiden vatsan alueen leikkausten yhteydessä. Minua hoitaneet lääkärit ja muu terveydenhuollon henkilökunta olivat itsekin hiukan ihmeissään kokemastani, ja pitivät asiaa jossain määrin poikkeuksellisena. Näin ollen kirjoittamastani […]

Sinä synnyit

Sinä synnyit

Suhtauduin koko raskausajan niin tulevaan synnytykseen kuin äidiksi tulemisen konkretisoitumiseenkin pääosin luottavaisin, positiivisin ja onnellisin mielin. Pelko ei vallannut mieltäni missään kohtaa- olin jopa yllättynyt siitä kuinka tyynenä oloni pysyi. Aina sektiota edeltävään päivään saakka. Tuolloinkin heräsin hyvillä ja rauhallisin mielin, mutta mitä lähemmäksi h-hetki alkoi tulla sitä levottomammaksi mieleni muuttui. Tunsin pelkoa jota en […]

Q&A – kysymyksiä ja vastauksia raskaudesta, terveellisestä ruokavaliosta, musiikista, parisuhteesta ja äitiydestä

Q&A – kysymyksiä ja vastauksia raskaudesta, terveellisestä ruokavaliosta, musiikista, parisuhteesta ja äitiydestä

Kiitos kaikille kysymyksen laittaneille! Alla vastaukset, joista toivon mukaan on jotain hyötyä, iloa tai oivallusta mahdollisimman monelle! Mikä on ollut raskaudessa (henkisesti ja fyysisesti) kaikkein ihaninta/helpointa? Entä raskainta/vaikeinta? Raskaudessa kaikkein ihaninta on ehdottomasti ollut koko paketti, kokonaisuus! Se, että ylipäätään tulin raskaaksi useiden vuosien yrittämisen jälkeen, 43- vuotiaana. Olen tästä ihmeestä sanoinkuvaamattoman kiitollinen ja onnellinen. […]

Kiinnostaisiko lukijoitani Q&A?

Kiinnostaisiko lukijoitani Q&A?

  Olen kirjoittanut Kuningatarajatus- blogia nyt vajaan vuoden verran ja rohkaistun tässä vaiheessa kysymään kiinnostaisiko teitä lukijoitani Q&A – postaus? Ideana se, että voisitte kysyä minulta mitä tahansa kommentoimalla tähän postaukseen alapuolelta, ja vastaisin kysymyksiinne erillisessä postauksessa. Näin hyötyisitte myös toinen toistenne kysymyksistä. Toki kovin arkipäiväiset asiat ei välttämättä kohdallani ole kiinnostavia syystä etten ole […]