Minusta olisi tullut hyvä äiti – tarina erilaisesta lapsettomuudesta

Otsikon kanssa samaan hengenvetoon totean, että jokaisen lapsettomuuden taustalla on varmasti erilainen, ainutlaatuinen ja yksilöllinen tarina. Tarina, joiden kipua ja merkitystä ei voi arvottaa. Oman tarinani ”erilaisuus” tulee siitä, ettei minun lapsettomuudessani ole, ainakaan lähtökohtaisesti, ollut kyse biologiasta. Lapsettomuus on äärettömän herkkä ja henkilökohtainen asia. Sen vuoksi mietin ja harkitsin tämän postauksen kirjoittamista pitkään. Tuntui etten halua jakaa lapsettomuuttani, vaan haluan pitää sen itselläni. Tuntui että säryn lisää asian tiimoilta jos avaan sitä julkisesti. Kuitenkin, mikään asia tässä elämässä ei häviä sillä ettei siitä puhuta. Samoin kuin postauksessani parisuhdeväkivallasta, toivon tämän kirjoituksen toimivan vertaistukena meille kaikille monin eri tavoin lapsettomille.

Kirjoitin 17 – vuotiaana päiväkirjaan haluavani neljä lasta. Tiesin ja tunsin – tiedän ja tunnen – että minusta olisi tullut hyvä äiti. Olen aina samaistunut lasten herkkyyteen ja välittömyyteen, olen aina tullut lasten kanssa äärettömän hyvin ja luontevasti toimeen, eikä ollut sattumaa että hain lukion jälkeen luokanopettaja – koulutukseen. Vaikkakin opettajuudessa, ja eritoten koulumaailmassa, on myös paljon asioita joita en koe omikseni tai persoonaani sopiviksi. Tiedän kuitenkin että yhdentoista luokanopettaja – vuoteni aikana olen ollut tärkeä (ellen korvaamaton) monelle, monelle oppilaalleni. Tiedän että olen opettajana osannut antaa rajat ja rakkauden, olen aina ollut oikeudenmukainen ja lempeä, silti sopivan tiukka. Olen myös osannut ja uskaltanut hullutella, joskus ehkä hippusellisen liikaakin. Asioita, jotka ovat tärkeitä myös vanhemmuudessa.

Kirjoitin aiemmin, että olen elämässäni kokenut parisuhdeväkivaltaa muutamaankin otteeseen. Tosiasiassa minulla on ollut peräkkäin kolme väkivaltaista suhdetta – kahdessa ensimmäisessä väkivalta oli pääosin fyysistä, viimeisimmässä pääosin henkistä. Yksikään suhde ei kestänyt kovin pitkään, mutta valitettavasti ne osuivat juuri siihen ajankohtaan kun lapsen hankkiminen ja äidiksi tuleminen olisi muutoin ollut kaikinpuolin otollista. Olin valmistunut ammattiin ja saavuttanut taloudellisen toimeentulon, ja olin vielä riittävän nuori tullakseni raskaaksi ilman sen kummempia ”kommervenkkejä”. Kuitenkaan, kuten varmasti jokainen jollain tavalla väkivaltaisessa parisuhteessa elänyt tietää, en tuolloin pystynyt keskittymään elämässäni mihinkään muuhun kuin jokapäiväiseen selviytymiseen. En pystynyt ajattelemaan itseäni (omista haaveistani puhumattakaan), en ystäviäni, en perhettäni – yritin vain selvitä jokaisesta uudesta päivästä mahdollisimman, kirjaimellisestikin, ehjin nahoin. Niin klisee kuin se onkin, yritin auttaa toista ihmistä ja yritin uskoa että rakkauteni parantaa. Väkivaltainen parisuhde sokaisee. Vaikka järki kertoisi kumppanin toimivan väärin kamppailee sydän silti epätietoisuudessa. Olen noissa suhteissa ollut erittäin taitavan ja älykkään manipulaation kohde, mikä on tyypillistä. Joku voi ihmetellä kuinka on mahdollista ajautua kolmeen huonoon suhteeseen peräkkäin. Itse ajattelen ettei siinä oikeastaan ole mitään sen ihmeellisempää. Ajattelen, että maailmassa on hirveän paljon ihmisiä jotka voivat henkisesti pahoin ja ovat eri tavoin traumatisoituneita. Minä olen vain sattunut kohtaamaan kolme heistä peräkkäin.

Muutamia kertoja edelläkuvaamissani suhteissa jopa suunnittelimme lapsen hankkimista. Sydämessäni kuitenkin koko ajan tiesin ettei se olisi mitenkään mahdollista. Vanhemman tehtävä on huolehtia lapsesta – kuinka olisin ikinä pystynyt siihen tilanteessa jossa kaikki energia menee oman kumppanin asioista huolehtimiseen ja oman itsen suojelemiseen. Sydämessäni varmasti tiesin myös etteivät nuo suhteet tule kestämään, etteivät ne ole ”oikeaa” rakkautta, ja että tuhlaan niissä omaa arvokasta elämääni ja aikaani. Sydämessäni tiesin etten ollut onnellinen enkä koskaan tulisi olemaan onnellinen kyseisten miesten kanssa. Silti jokainen suhde vaati sen tietyn pisteen, tietyn rajan vastaantulemisen, ennenkuin olin riittävän valmis ja vahva riuhtomaan itseni irti.

On paljon naisia jotka ikäänkuin syntyvät äideiksi ja myös tulevat heiksi jo hyvin nuorina, biologian tukiessa äitiys – haaveita. On naisia jotka yrittävät lasta monenmonta kertaa, saaden kenties useita keskenmenoja, lopulta onnistuen. On naisia jotka saavat vain yhden lapsen useampaa toivoen, on suurperheiden äitejä, ja on naisia joiden kenties ainoa lapsi syntyy vammaisena tai sairaana. On naisia, jotka menettävät jo syntyneen lapsensa onnettomuuden tai sairauden kautta. Ja sitten on meitä jotka menettävät syntymättömän lapsen – lapsen, joka ei koskaan edes päässyt alulle. Kyllä, koen oman tilanteeni yhtälailla menetyksenä. Suren omaa tilannettani kuin menetyksen kokenut. Tunnen kaipuuta jota menetyksen kokenut ihminen tuntee.

Elämä ei mene käsikirjoitusten tai päiväkirjaan rustattujen haaveiden mukaan. Olen aina uuden parisuhteen aloittaessani ollut uskoa ja toivoa täynnä. Olisiko tässä tulevan lapseni isä? En tokikaan ole suunnitellut elämääni parisuhteita joissa minua kohdellaan huonosti. Nykyisessä suhteessani tulen kohdelluksi kuin kukka kämmenellä. Mieheni on jo isä, suurenmoinen sellainen, ja kyllä, hän olisi halunnut lapsen myös minun kanssani. Suhteemme alkaessa olin 38 – vuotias. Eikä maailman luonnollisin, kaunein ja helpoin asia enää ollutkaan itsestäänselvyys. Ei edes todennäköinen. Yrityksiimme saada lasta en mene sen yksityiskohtaisemmin (koen asian olevan minun ja mieheni välinen), mutta yritetty on. Hedelmällisyyshoitoihin en ole halunnut lähteä, ja se päätös on ollut täysin tietoinen ja tarkkaan harkittu.

”Niin kauan kuin on elämää on toivoa” – ajatus ei ihan päde lapsen saamiseen. Toki ihmeitä voi aina tapahtua. Niinpä pidän vielä hetken hennolla otteella kiinni pienestä toivonrippeestä. Olenko katkera? En lainkaan. Seison jokaisen valintani takana jonka olen itse, aikuisena ihmisenä, tehnyt. En kadu mitään. Olen onnellinen jokaisen ystäväni ja tuttavani – jokaisen ihmisen – puolesta joiden äitiys – haaveet ovat toteutuneet. Yritän uskoa että kaikilla asioilla on jokin tarkoitus, ja ne tarkoitukset selviävät meille sitten kun aika on, joskus myöhäänkin.

Jos olisin saanut tyttölapsen, olisi hänen nimekseen tullut Lumi Maria Aurora, Emilia Meri Tuulia tai Saima Emmi Sofia. Jos olisin saanut poikalapsen, olisi hänen nimekseen tullut  Rasmus Pyry Benjamin.

Minusta olisi tullut hyvä äiti.

Ps. olen kiitollinen jokaisesta kommentista aiheeseen- vertaistuesta, lohdusta, valosta ja toivosta.

 

 

 

 

 

 

 

 

puheenaiheet oma-elama syvallista ajattelin-tanaan
Kommentit (7)
  1. Viisi IVF:ää - ei yhtään Elleniä eikä Anttonia
    27.6.2020, 00:54

    On hienoa miten monet saavat lapset vuosien toivomisen ja yrittämisen jälkeen mutta se ei muuta myös lopulliseen lapsettomuuteen päättyvää tarinaa yhtään vähemmän tärkeäksi ❤️

  2. Toivottavasti tämä ei osu pahasti vaan antaa hiukan toivoa.

    Olen 44-vuotias. Kun kävin gynellä vuoden alussa hän sanoi, että raskaus on vielä mahdollinen. En kuitenkaan mitenkään uskonut että se olisi oikeasti mahdollinen. Voit varmaan kuvitella hämmästykseni kun sitten kesken koronahärdellin tein positiivisen testin! Ensimmäinen ajatukseni testin tuloksen nähtyäni oli että ei saatana.
    Olimme olleet ilman ehkäisyä yli 5,5 vuotta.
    Niin että vaikka tässä iässä sikiäminen on harvinaista, kaikenlaista voi sattua. Neuvolan rouva sanoi, että heillä on käynyt myös 49-vuotias ensisynnyttäjä.
    Mikäänhän ei ole varmaa ennen kuin lihava leidi laulaa tai punakka beibi rääkäisee, mutta toistaiseksi kaikki hyvin.
    Kirjoitat kauniisti. Toivon sinulle hyvää.

    1. En kestä miten ihana kommentti😍 Jostain syystä blogini kommenttien 🖤- painikkeet ei taida toimia mutta lähettäisin miljoona sydäntä! Onneksi olkoon 💓 Ja kyllä- ihmeitä, pieniä ja suuria, tapahtuu. Olen 43- vuotias. Lupaan kertoa täällä blogissani jos meille tapahtuu ihme tämän asian tiimoilta🙏🤞

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *