Onko sinun(kin) vartalosi kaunis – terveyden kustannuksella?

Painan ylläolevassa kuvassa noin 55kg (olen 170cm pitkä). Ikää minulla on 35 vuotta. Painoni ei ole kuvassa suinkaan alimmillaan mitä se on aikuisiälläni ollut – opiskeluaikoina painoin 48kg, ja sen jälkeen pitkään 52kg. Minulla ei koskaan ole ollut syömishäiriötä, mutta olen aina tarkkaillut painoani, ollut tietoinen ulkonäöstäni, sekä tietyllä tapaa – rehellisyyden nimissä – riippuvainen siitä positiivisesta huomiosta ja palautteesta mitä olen ulkonäöstäni erityisesti miehiltä saanut. Olen kirjoittanut tästä aiheesta blogissani aiemminkin (otsikolla ”Naisen paino – ei koskaan sopiva”) – toin tuolloin kirjoituksessani esille näkökulmaa siitä, miten haitallista yhteiskunnassamme on ihmisen arvottaminen (vain) ulkoisten seikkojen perusteella. On haitallista ja myös harhaanjohtavaa kuulla toistuvasti kehuja ulkoisesta ja vain harvoin sisäisestä. Riippuvuus noihin kehuihin kehittyy kuin varkain ja salakalavasti, erityisesti nuoren herkkään mieleen. Kuitenkin jokainen meistä varmasti pohjimmiltaan haluaisi ennenkaikkea tulla nähdyksi – kehutuksi, ihailluksi ja rakastetuksi – sisältäpäin. Jos tuo nähdyksituleminen jää tapahtumatta, jää jäljelle vain ulkoinen. Rakastakaa minua edes vartaloni takia jos ette muuten.

Uskon että monen (nuoren) naisen identiteetti voi rakentua melkein yksinomaan ulkonäön ympärille. Tähän asiaan ei luonnollisestikaan auta nykyinen some-maailma, ja sen filtteröidyt kiiltokuvat toinen toistaan kauniimmista kasvoista ja treenatuimmista vartaloista (olkoonkin että niissä on filttereiden lisäksi paljon muutakin feikkiä kuten botoxia, misolankoja, silikonia, sekä hiusten&ripsienpidennyksiä (joista kaksi viimeksimainittua minullakin on ylläolevassa kuvassa, rakennekynsien lisäksi). Kuorena, koristeena ja esineenä olemisesta seuraa kuitenkin väistämättä jossain kohtaa sisäinen tyhjyys ja tunne yksinäisyydestä, näin uskon. Mikään ihailu ei korvaa sitä että joku rakastaa omaa sisintä. Päinvastoin, moni nainen ajautuu satuttamaan itseään – ellei vahingoittamaan pysyvästi – ihmissuhteissa joissa oma kroppa kyllä kelpaa mutta sydän ei niinkään. Been there, done that. Noihin vuosiin kuuluu paljon sellaista minkä olisin mieluusti jättänyt kokematta. Paljon sellaista mitä ei olisi tarvinnut tapahtua. Paljon haavoittavaa, mutta paljon myös todellisia vaaranpaikkoja. Paljon sellaista mikä ei todellakaan ole tukenut kasvuani ehjäksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi naiseksi, vaan päinvastoin. Oman itsetunnon ja identiteetin rakentaminen ulkonäön varaan on vaarallista myös ja ennenkaikkea sen vuoksi, että jokainen meistä vanhenee. Jos oman arvon on aiemmin löytänyt ulkoisesta, mistä ja miten sen löytää sitten kun vuosia on 20 lisää, kiloja ehkä saman verran ja ryppyjä vielä enemmän?

Viime aikoina, raskauden myötä, olen alkanut ajattelemaan ylläkirjoittamaani myös siitä näkökulmasta miten haitallista liian suuren painoarvon antaminen omalle ulkonäölle on myös fyysisen terveyden kannalta. Olen itse ollut kaikkien mahdollisten mittareiden ja indeksien mukaan alipainoinen koko elämäni melkein 40- vuotiaaksi saakka. Jollain omituisella tavalla olen jopa tykännyt alipainoisuudestani ja hoikkuudestani; olen tuntenut siitä ylpeyttä, mitä tietenkin ympäristö on koko ajan kehuillaan ja ihailullaan vahvistanut. En  koskaan tullut ajatelleeksi onko hoikkuuteni terveellistä. En koskaan liittänyt sitä esimerkiksi lapsettomuuteeni – kunnes tulin raskaaksi 43- vuotiaana, ollessani ensimmäistä kertaa elämässäni ns. normaalipainoinen tai peräti normaalipainon ylärajoilla. Olimme mieheni kanssa yrittäneet lasta noin viisi vuotta. Koko tuon viiden vuoden ajan elämäni olosuhteet kuten myös elintapani ovat pysyneet samoina. Ruokavalioni on koko ajan ollut terveellinen ja alkoholinkäyttöni kohtuullista. Tupakkaa en ole polttanut koskaan. Olen ollut koko ajan samassa työpaikassa (unelmieni työssä, jossa en koe oikeastaan yhtään minkäänlaista stressiä) ja parisuhteemme on koko ajan voinut hyvin. Minä olen voinut koko ajan hyvin. Mikään asia ei ole muuttunut – paitsi painoni. Voisiko sillä olla merkitystä raskaaksi tulemiseeni? En koskaan saa tietää, muttei tuo vaihtoehto täysin epälooginenkaan ole (vaikka moni nainen toki tulee raskaaksi myös hyvin hoikkana ja alipainoisenakin). Jos vaakakupissa on toisella puolella kaunis ja hoikka kroppa, toisella puolella lapsen saaminen ja äidiksi tuleminen, ei ole epäilystäkään siitä kumpi kuppi painaa enemmän. Jos ”liikakiloni” ovat mahdollistaneet raskaaksi tulemiseni en voisi olla niistä onnellisempi! Tuossa tapauksessa niiden arvo on kultaa ja timanttejakin kalliimpi.

Kuten olen aiemmissa postauksissani kertonut sain raskauteni myötä raskausdiabetes-diagnoosin. Riskitekijänä ei ollut painoni, vaan ikäni ja sukurasite. Sain neuvolasta hyvin tarkat ja tiukat ohjeet raskausdiabeteksen hoitoon, jotka olen luonteelleni tyypillisesti ottanut kirjaimellisesti. Olen suhtautunut diabeteksen hoitoon kuin mihin tahansa muuhun saamaani ”tehtävään”: äärimmäisen tunnollisesti. Tunnollisuuteeni asian suhteen vaikutti toki myös terveydenhoitajan varoittelut siitä, että sikiö voisi äidin huonolla ruokavaliolla ja korkeilla verensokereilla kasvaa ”liikaa”. Näin ei ole käynyt – verensokeriarvoni ovat tähän saakka pysyneet koko ajan suositelluissa rajoissa, sikiö on kuulema sirokokoinen kasvaen käyrien alarajoilla, ja oma painoni on tippunut ajasta ennen raskautta seitsemän kiloa (ollessani kohta seitsemännellä kuulla raskaana). Olenko kenties mennyt – taas- jo liiankin pitkälle terveellisen ruokavalion ja painon tarkkailun suhteen?  Neuvolan ohjekin kääntyi päinvastaiseksi viimeisimmällä käynnilläni: painoa pitäisi saada lisää, ja sain suosituksen lisätä ruokavaliooni avocadoja, pähkinöitä ja banaania. Toki näin olen myös tehnyt ja teen – aiempi huoli raskauskiloista vaihtui hyvin nopeasti huoleksi ja huolehtimiseksi omasta ja sitä kautta sikiön hyvinvoinnista.

Lopuksi haluan vielä todeta, että harkitsin pitkään lainausmerkkien laittamista otsikon sanaan ”kaunis”. Länsimainen kauneusihanne ja mm. siihen kuuluva hoikkuuden ihannointi poikkeaa hyvin paljon siitä mikä mielletään kauniiksi jossain muualla päin maapalloa. Ylipäätään kauneus on aina katsojan silmissä. Itse näen kauneutta ihan jokaisessa ihmisessä. Ihailen toisissa naisissa usein esim. paksuja hiuksia, pisamia tai suuria silmiä sillä itselläni ei ole mitään noista. Vain harvoin ihailen hoikkuutta, pehmeää naisellisuutta paljon enemmän. Ja mitä tulee minuun itseeni – katseet kadulla eivät ehkä käänny perääni enää ihan samoin kuin kymmenen vuotta sitten, enkä välttämättä tunne oloani enää maailman seksikkäimmäksi ihoa nuolevassa minissä, mutta – olen onnellisempi, ja sekä fyysisesti että henkisesti terveempi kuin koskaan aiemmin.

Ja olenhan minä kaunis vieläkin. Mieheni mielestä, ja oman itseni – elämäni tärkeimpien ihmisten.

Ps. Allaoleva kuva on otettu tänään. Olen siinä kahta viikkoa vajaa 44- vuotias, kohta seitsemännellä kuulla raskaana.

puheenaiheet ajattelin-tanaan oma-elama terveys
Kommentit (1)
  1. Naisen vartalosta – alati muuttuvasta, aina arvokkaasta, usein väärinymmärretystä ja yhä esineellistetystä – Kuningatarajatus | Lily
    8.1.2021, 13:39

    […] liittyviä stereotypioita sekä kauneusihanteita käsittelevää postausta (tässä linkit niihin: https://www.lily.fi/blogit/kuningatarajatus/onko-sinunkin-va…n-kustannuksella/ ‎ja https://www.lily.fi/blogit/kuningatarajatus/naisen-paino-ei-koskaan-sopiva/ ‎). Aihe […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *