Tällä viikolla vietetään lasten oikeuksien viikkoa. Kun ajattelen spontaanisti lapsen oikeuksia tulee mieleeni ensimmäisenä nämä asiat:

Lapsella on oikeus fyysisesti, psyykkisesti ja emotionaalisesti turvalliseen kasvuympäristöön. Lapsella on oikeus olla lapsi ja lapsella on oikeus leikkiin. Lapsella on oikeus hellään hoivaan ja lapsella on oikeus tulla ehdoitta rakastetuksi juuri omana itsenään.

Kun googlaan lapsen oikeuksia löydän vielä näitä mielestäni erityisen tärkeitä asioita:

Lapsella on oikeus oppimiseen. Lapsen etu pitää ottaa huomioon, ja lapsen näkemystä tulee kunnioittaa. Lasta ei saa syrjiä ja kaikilla lapsilla on oikeus tasa-arvoiseen kohteluun.

Olen aina ajatellut vanhemmuuden olevan yksinkertaista: se on rakkautta ja rajoja. Kaikki edellämainitut lapsen oikeudet tuntuvat ”paperilla” aika helpoilta ja luonnollisilta toteuttaa (varsinkin Suomen kaltaisessa hyvinvointi-valtiossa). Ehkä suurimmat haasteet lapsen oikeuksien toteutumiselle meidän perheen – kuten varmaan monen muunkin perheen – arjessa aiheuttaa vanhempien kiire, stressi, väsymys, sairastaminen, riidat ja huolet. Silloin kun itsellä on kaikki hyvin on helppo huolehtia myös siitä että lapsella on kaikki hyvin. Levänneenä ja hyvinvoivana on helppo olla kärsivällinen, jaksava, hellä, huomioiva ja rakastava. Väsyneenä ja huonostivoivana tämä on vaikeampaa. Tästä päästään postauksen otsikkoon: lapsen oikeus on vanhemman velvollisuus, myös silloin kun vanhempi on väsynyt eikä hän jaksaisi olla ”hyvä” vanhempi. Näin ollen vanhemman velvollisuus on myös ja ennen kaikkea pitää huolta omasta itsestään. Lapsemme ovat niin sanotusti meidän armoillamme. Lapsemme eivät ole itse saaneet valita perhettä johon syntyvät.

Olimme mieheni ja poikamme kanssa muutama päivä sitten metsäretkellä. Kävelimme tutun luontopolun pitkospuita luonnon rauhasta nauttien kun yhtäkkiä jostain hieman kauempaa alkoi kuulua toistuvasti miehen huutoa ”Mene nyt siitä! No niin mene nyt jo! Nyt menet!”, ja huudon lomasta pikkulapsen sydäntä särkevää itkua. Miehen ääni oli erittäin vihaisen ja stressaantuneen kuuloinen, ja hän todella huusi, ei vain korottanut ääntään. Lapsen itku kuulosti hätääntyneen ja väsyneen lapsen itkulta. Tuli paha mieli. En ymmärrä miksi kyseinen perhe (oletan että kyseessä oli perhe) oli edes lähtenyt metsään retkeilemään. On selvää ettei pieni lapsi kulje muhkuraisia polkuja tai liukkaita pitkospuita välttämättä siihen tahtiin kuin aikuinen haluaisi. Metsään mennään rauhoittumaan ja rentoutumaan, ei  kiireessä ”suorittamaan” tiettyä reittiä. Tunsin myötätuntoa ennen kaikkea itkevää lasta kohtaan – samalla oli ilmiselvää ettei tuolla tavoin lapselleen huutava aikuinen voi hyvin.

Lapselle huutaminen on mielestäni lähtökohtaisesti aina väärin. Aikuisen huutaminen (stressi ylipäätään) saa lapsen hermoston ylivirittyneisyyden ja turvattomuuden tilaan. Huutaminen estää aidon yhteyden syntymisen lapsen ja aikuisen välille. Huutaminen ei auta. Olen toki itsekin korottanut ääntäni lapselle useammin kuin mitä yhden tai kahdenkaan käden sormilla on laskettavissa, mutta kyse on tuolloin ollut siitä että lapsi yrittää vahingoittaa jotain tai on itse vaarassa. Tai siitä että meillä on oikeasti ollut kiire ehtiä jonnekin. Tuolloinkin olen yleensä aina pyytänyt lapselta jälkikäteen anteeksi ja selittänyt miksi korotin ääntäni. Tilanteet joissa lapsen käytös on mennyt itsellä ns. tunteisiin ja/tai olen huomannut sisälläni vahvaa hermostuneisuutta ovat olleet myös tarpeellisia herätyksiä itselleni. Ne ovat kertoneet minulle että olen väsynyt. Ehkä olen tarvinnut hetken omaa tilaa ja aikaa. Levon ohella jonkinlaista tukea ja apua. Puolisolta, ystävältä, ehkä terveydenhuollosta. Nämä ovat jokaiselle vanhemmalle tärkeitä viestejä kuulla.

Joka päivä yritän haastaa itseäni aitoon läsnäoloon lapseni kanssa. Yritän sysätä aikuisten maailman (kaiken siihen kuuluvan kiireen, stressin ja negatiivisen) syrjään ja heittäytyä lapsen maailmaan. Tutustua oikeasti omaan lapseeni. Kuunnella ja kuulla häntä ajatuksella. Tämä voi tapahtua ihan yksinkertaisesti leikin tai pelailun ohessa, mutta joskus on hauska myös konkreettisesti haastatella lasta. Viime viikonloppuna saimme srk:n kerhosta Värinauttien lapsen oikeuksiin liittyvän  kyselylomakkeen. Näin kysyin ja näin poikani vastasi:

Mitä haluaisit oppia? Sukeltamaan oikeassa meressä.

Missä olet hyvä? Piirtämisessä ja leikkimisessä. (Äidin huomio: ja niin monessa muussa, hassua kun et maininnut tanssia!)

Mikä on lempijuttusi? Kun pompin trampoliinilla.

Kenen kanssa leikit? Siirin, Ahtin ja Eevin.

Mikä sinulle on helppoa? Pomppiminen. (Äitiä hiukan nauratti tämä).

Mikä sinulle on vaikeaa? Hyppynarulla hyppiminen.

Mikä tekee päivästäsi hyvän? Kun ollaan kivoja kavereita. (Äiti: 😭)

Kirjoitimme viikonloppuna myös yhdessä kirjeen joulupukille. Kerroin pojalleni että hän saa esittää viisi toivetta, koska joulupukin pitää ehtiä toteuttamaan myös muiden lasten toiveet. Puhuimme siitäkin että voisimme joulun alla lahjoittaa Viljamin muutaman lelun (joilla hän ei itse enää juurikaan leiki) toisille lapsille. Mietittiin sitä kuinka iloinen mieli tulee kun saa toisen iloiseksi.

Lapsen sanelemana kirje alkoi näin: ”Olipa kerran Viljami joka toivoi joulupukilta nämä”. Viljamin viisi toivetta olivat: monsteriauto, omat työkalut, dinosaurus-robotti, kauko-ohjattava helikopteri, sekä torvi tai huuliharppu. Hyviä toiveita, toteutettavissa olevia😊 Hyviä senkin vuoksi että nämä ovat kaikki sellaisia juttuja mitä Viljamilla ei vielä ole.

Lopuksi Viljami piirsi kirjeeseen kuvan joulupukille ja koristeli kirjeen jouluisilla leimoilla. Yhdessä piirsimme kirjeeseen Viljamin kädenjäljen.

Pidetään hyvää huolta meidän tärkeimmistä ja suojattomistamme.Vuoden jokaisena päivänä. Muistetaan nämä sanat:

Vaikka olen pieni
Niin mulla on asiaa
Älä ylenkatso mua, älä yritä ohittaa
Erehdysten kautta
Saan oppia kaiken tän
Joka päivä ymmärrän taas vähän enemmän
Sä olet kaikkeni
Mä sinuun takerrun
En tartte krääsää vaan läheisyyttä sun
Olet turvapaikkani
Ole suoja kaikelta
Älä mua painosta, älä nurkkaan ahdista

Mulla yksi pyyntö ois
Älä vie lapsuuttani pois
Anna mun nauttia aika tää
Vaikka tieni murheita tois
Enkä paras missään ois
Anna elää täyttä elämää

Tervetuloa maailmaan
Jonka mä itse rakensin
Astu sisään
Sulle portin avasin
Mä tarinaa kerron
Vaikka vielä sanoja löydä en
Kuuntele tarkkaan
Ymmärrät kaiken

Mulla yksi pyyntö ois
Älä vie lapsuuttani pois
Anna mun nauttia aika tää
Vaikka tieni murheita tois
Enkä paras missään ois
Anna elää täyttä elämää

Nää hetket on niin hauraita
Pian ne on vain muistoja
Päästä mut lentoon
Siivet puhtaina

Mulla yksi pyyntö ois
Älä vie lapsuuttani pois
Anna mun nauttia aika tää
Vaikka tieni murheita tois
Enkä paras missään ois
Anna elää täyttä elämää
Anna elää täyttä elämää