Suomalaisia valonpisaroita

Elämme vuoden pimeintä aikaa. Itselleni talvessa pahinta on juurikin pimeys (inhokki-listan toisella sijalla ”komeilee” talvisen autoilun haasteet kuten ikkunoiden raappaus ja kertakaikkisen huonot, jopa hengenvaaralliset ajokelit). Onneksi itsenäisyyspäivä kolkuttelee ovella, joulu juhla-jonossa toisena. Juhlat niihin kuuluvine kodin koristeluineen ja astetta parempine ruokineen ovat parasta piristystä pimeyteen.

Alle kokosin kymmenen pientä suomalaista valonpisaraa – asioita jotka tuovat hymyn huulilleni, ja veikkaanpa etten ole ainoa!

Presidenttiparimme.

Meillä on aivan upea presidenttipari! He ovat yhdessä ja erikseen niin valovoimaisia, aurinkoisia, karismaattisia, kansainvälisiä, tyylikkäitä – iloa, arvokkuutta ja lämpöä huokuvia! En voisi olla suomalaisena heistä ylpeämpi. Näinä vaikeina ja synkkinäkin aikoina tuntuu hyvin turvalliselta ja lohdulliselta elää maassa, jonka johtaja herättää vankkaa luottamusta, ja – on yleensä aina iloinen! Minulle presidentin aiemmalla puoluetaustalla ei ole mitään merkitystä, joten siihen tämä suitsutus ei ota kantaa. Alex ja Suzanne, you rock!

Portion boys.

Tämä bändi on mielestäni aivan loistava ”keksintö”. Hyväntuulen musaa ja meininkiä parhaimmillaan. Ei siirappisia rakkauslauluja, teennäisiä voimabiisejä tai maailmantuskan vuodatusta, vaan kevyttä, kepeää ja kuplivaa musiikki-iloittelua! Biisien sanoituksia ei voi kuunnella hymyilemättä (osuu ja uppoaa ainakin omaan huumoriini). Yhtyeen lava-energia on mieletön, ja esiintymisistä puskee läpi pirskahteleva positiivisuus. Tykkään.

Asuinalueiden ikkunajoulukalenterit.

Ikkunajoulukalentereita on kotikaupungissamme useilla eri asuinalueilla, myös omallamme (onkohan tällaista tapaa muuallakin päin maailmaa?). Olemme mieheni kanssa joka joulu osallistuneet tähän ihanan yhteisölliseen perinteeseen. Milloin ikkuna on koristeltu talvisella maisemalla ja metsäneläimillä, milloin enkeleillä ja tähdillä, milloin ”lahjapaketilla” jonka sisällä on ollut suloinen nalle-pehmo. Tämän vuoden ikkunaamme tulee Ikean pilvi-valaisin ja sen ympärille kimaltavia lumihiutale-tarroja. Ikkunan alapuolelle ulos vien ystäviltä saamamme ihanan jouluisen valo-soittorasian.

Ikkunajoulukalentereiden hohto on yhteiset ilta-kävelyt koko perheen voimin – mitähän tämän päivän luukusta paljastuu?

Turvallisuus.

Kyllä, koen että Suomi on yhä maailman turvallisimpia maita elää. Tulivuoret eivät purkaannu, hyökyaalloista ei ole tietoakaan, eikä maa jalkojen alla natise liitoksissaan. Venäjän uhka on läpi vuosikymmenten leijunut ilmassa, mutta en itse pidä Venäjän hyökkäystä millään tavoin realistisena tai todennäköisenä skenaariona (jokin raja täytyy Putininkin tyhmyydellä olla). En pelkää itä-naapuria. En pelkää myöskään terrorismia tai katu-väkivaltaa. Suomi ei ole lintukoto, mutta Suomi on turvallinen.

Ihmisten ystävällisyys.

Viime aikoina mieltäni on aivan erityisesti lämmittänyt niiden aikuisten hymy ja ystävällisyys, joiden kanssa pieni poikamme on viikottain tekemisissä. Päiväkodin työntekijöiden, harrastusten vetäjien. Vanhemmuus on toisinaan kuin yksi iso huoli-möykky rinnassa (erityisherkkyyteni ja kontrollin tarpeeni ei varsinaisesti auta asiaan), ja tällöin on aivan ihanaa kuulla päiväkodin opelta tai muskaritädiltä huolettomia lausahduksia kuten ”ihan tosi kivasti on mennyt!”. Omaan huoleen auttaa se kun näkee toisten aikuisten huolettomuutta.

Suomalaiset ovat mielestäni yleisesti ottaen ystävällistä kansaa. Nöyriä, ehkä hiukan pidättyväisiä, ahkeria ja hyvää tarkoittavia ihmisiä.

Pikkujoulut.

Oma pikkujoulu-suosikkini ei ole työpaikan pikkujoulut (tarkoittaa kohdallani ”vain” ruokailua), vaan pikkujoulut ystäväpariskunnan kotona, sekä lasten omat kaveri-pikkujoulut joissa mm. koristellaan pipareita.

Entisesten naapureidemme kolme lasta ovat poikamme parhaat kaverit. Heidän äitinsä sai idean että voisi järjestää kaveruksille omat pikkujoulut tulevana lauantaina. Olen jo nyt niin iloinen lapseni puolesta! Pikkujoulut eivät ole vain aikuisten juttu.

Ensi viikon lauantaina koko perheemme on puolestaan kutsuttu pikkujouluilemaan ystäväpariskuntamme luokse – heidän poikansa on samanikäinen kuin omamme (tutustuimme aikoinaan muskarissa). Luvassa on pizzaa, viiniä, lasten touhuilua, aikuisten rupattelua. Elämää parhaimmillaan.

Karjalanpiirakat, poronkäristys ja peruna!

Päinvastoin kuin mitä yleinen kritiikki on antanut ymmärtää minä tykkään uusista ravintosuosituksista. Tykkään suomalaisesta ruoasta. Peruna on viljoja paljon vatsa-ystävällisempi vaihtoehto (ainakin minulle). Poronkäristys ja perunamuusi on mieheni bravuuri ja yhteinen suosikkimme – hohtokin säilyy sillä nautimme tätä herkkua vain erityisinä juhlapäivinä, kuten itsenäisyyspäivänä. Karjalanpiirakoista tykkää koko perhe.

Sauna.

Sauna on suomalaisten keksinnöistä ehkä paras!

Talvisen luonnon kauneus.

Talvi ei todellakaan ole suosikki-vuodenaikani, mutta talvisen luonnon kauneudesta ei pääse mihinkään. Parhaimmillaan talvinen luonto on aurinkoisina päivinä pikkupakkasella, suurten lumihiutalaiden leijuessa verkkaisasti ja äänettömästi maahan. Taivas on vaaleaa turkoosia ja muutoin kaikki puhtaan valkoista. Selkeinä talvipäivinä auringonnousut – ja laskut maalaavat taivaanrantaan mitä kauneinta värien kirjoa. Revontulet ovat aivan oma lukunsa.

Vahvat suomalaiset naiset.

En mainitse tähän ketään nimeltä, mutta heitä on paljon, niin esim. politiikan, musiikin, kirjallisuuden, näyttämötaiteen kuin kuvataiteenkin maailmassa. Patriarkaalinen yhteiskunta arvoineen on Suomessa ”so last season”. Suomi on edelläkävijä naisten ja miesten välisessä tasa-arvossa. Olen ylpeä.

Olisi hauska tietää minkälaiset asiat (suomalaiset tai yleismaailmalliset) tuovat piristystä teidän arkeen ja talven pimeyteen?

Tämän postauksen myötä toivotan kaikille jo nyt ihanaa, levollista ja rakkaudentäyteistä itsenäisen Suomen syntymäpäivää!

Ps. Piristystä pimeään tuo myös uusi suklaanruskea tukkani, minkä myötä menetin brunette-neitsyyteni. Ehkäpä tästä eteenpäin talvella tummana, kesällä eloveenana!😊

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta

Lapsen oikeus on vanhemman velvollisuus

Tällä viikolla vietetään lasten oikeuksien viikkoa. Kun ajattelen spontaanisti lapsen oikeuksia tulee mieleeni ensimmäisenä nämä asiat:

Lapsella on oikeus fyysisesti, psyykkisesti ja emotionaalisesti turvalliseen kasvuympäristöön. Lapsella on oikeus olla lapsi ja lapsella on oikeus leikkiin. Lapsella on oikeus hellään hoivaan ja lapsella on oikeus tulla ehdoitta rakastetuksi juuri omana itsenään.

Kun googlaan lapsen oikeuksia löydän vielä näitä mielestäni erityisen tärkeitä asioita:

Lapsella on oikeus oppimiseen. Lapsen etu pitää ottaa huomioon, ja lapsen näkemystä tulee kunnioittaa. Lasta ei saa syrjiä ja kaikilla lapsilla on oikeus tasa-arvoiseen kohteluun.

Olen aina ajatellut vanhemmuuden olevan yksinkertaista: se on rakkautta ja rajoja. Kaikki edellämainitut lapsen oikeudet tuntuvat ”paperilla” aika helpoilta ja luonnollisilta toteuttaa (varsinkin Suomen kaltaisessa hyvinvointi-valtiossa). Ehkä suurimmat haasteet lapsen oikeuksien toteutumiselle meidän perheen – kuten varmaan monen muunkin perheen – arjessa aiheuttaa vanhempien kiire, stressi, väsymys, sairastaminen, riidat ja huolet. Silloin kun itsellä on kaikki hyvin on helppo huolehtia myös siitä että lapsella on kaikki hyvin. Levänneenä ja hyvinvoivana on helppo olla kärsivällinen, jaksava, hellä, huomioiva ja rakastava. Väsyneenä ja huonostivoivana tämä on vaikeampaa. Tästä päästään postauksen otsikkoon: lapsen oikeus on vanhemman velvollisuus, myös silloin kun vanhempi on väsynyt eikä hän jaksaisi ollahyvävanhempi. Näin ollen vanhemman velvollisuus on myös ja ennen kaikkea pitää huolta omasta itsestään. Lapsemme ovat niin sanotusti meidän armoillamme. Lapsemme eivät ole itse saaneet valita perhettä johon syntyvät.

Olimme mieheni ja poikamme kanssa muutama päivä sitten metsäretkellä. Kävelimme tutun luontopolun pitkospuita luonnon rauhasta nauttien kun yhtäkkiä jostain hieman kauempaa alkoi kuulua toistuvasti miehen huutoa ”Mene nyt siitä! No niin mene nyt jo! Nyt menet!”, ja huudon lomasta pikkulapsen sydäntä särkevää itkua. Miehen ääni oli erittäin vihaisen ja stressaantuneen kuuloinen, ja hän todella huusi, ei vain korottanut ääntään. Lapsen itku kuulosti hätääntyneen ja väsyneen lapsen itkulta. Tuli paha mieli. En ymmärrä miksi kyseinen perhe (oletan että kyseessä oli perhe) oli edes lähtenyt metsään retkeilemään. On selvää ettei pieni lapsi kulje muhkuraisia polkuja tai liukkaita pitkospuita välttämättä siihen tahtiin kuin aikuinen haluaisi. Metsään mennään rauhoittumaan ja rentoutumaan, ei  kiireessä ”suorittamaan” tiettyä reittiä. Tunsin myötätuntoa ennen kaikkea itkevää lasta kohtaan – samalla oli ilmiselvää ettei tuolla tavoin lapselleen huutava aikuinen voi hyvin.

Lapselle huutaminen on mielestäni lähtökohtaisesti aina väärin. Aikuisen huutaminen (stressi ylipäätään) saa lapsen hermoston ylivirittyneisyyden ja turvattomuuden tilaan. Huutaminen estää aidon yhteyden syntymisen lapsen ja aikuisen välille. Huutaminen ei auta. Olen toki itsekin korottanut ääntäni lapselle useammin kuin mitä yhden tai kahdenkaan käden sormilla on laskettavissa, mutta kyse on tuolloin ollut siitä että lapsi yrittää vahingoittaa jotain tai on itse vaarassa. Tai siitä että meillä on oikeasti ollut kiire ehtiä jonnekin. Tuolloinkin olen yleensä aina pyytänyt lapselta jälkikäteen anteeksi ja selittänyt miksi korotin ääntäni. Tilanteet joissa lapsen käytös on mennyt itsellä ns. tunteisiin ja/tai olen huomannut sisälläni vahvaa hermostuneisuutta ovat olleet myös tarpeellisia herätyksiä itselleni. Ne ovat kertoneet minulle että olen väsynyt. Ehkä olen tarvinnut hetken omaa tilaa ja aikaa. Levon ohella jonkinlaista tukea ja apua. Puolisolta, ystävältä, ehkä terveydenhuollosta. Nämä ovat jokaiselle vanhemmalle tärkeitä viestejä kuulla.

Joka päivä yritän haastaa itseäni aitoon läsnäoloon lapseni kanssa. Yritän sysätä aikuisten maailman (kaiken siihen kuuluvan kiireen, stressin ja negatiivisen) syrjään ja heittäytyä lapsen maailmaan. Tutustua oikeasti omaan lapseeni. Kuunnella ja kuulla häntä ajatuksella. Tämä voi tapahtua ihan yksinkertaisesti leikin tai pelailun ohessa, mutta joskus on hauska myös konkreettisesti haastatella lasta. Viime viikonloppuna saimme srk:n kerhosta Värinauttien lapsen oikeuksiin liittyvän  kyselylomakkeen. Näin kysyin ja näin poikani vastasi:

Mitä haluaisit oppia? Sukeltamaan oikeassa meressä.

Missä olet hyvä? Piirtämisessä ja leikkimisessä. (Äidin huomio: ja niin monessa muussa, hassua kun et maininnut tanssia!)

Mikä on lempijuttusi? Kun pompin trampoliinilla.

Kenen kanssa leikit? Siirin, Ahtin ja Eevin.

Mikä sinulle on helppoa? Pomppiminen. (Äitiä hiukan nauratti tämä).

Mikä sinulle on vaikeaa? Hyppynarulla hyppiminen.

Mikä tekee päivästäsi hyvän? Kun ollaan kivoja kavereita. (Äiti: 😭)

Kirjoitimme viikonloppuna myös yhdessä kirjeen joulupukille. Kerroin pojalleni että hän saa esittää viisi toivetta, koska joulupukin pitää ehtiä toteuttamaan myös muiden lasten toiveet. Puhuimme siitäkin että voisimme joulun alla lahjoittaa Viljamin muutaman lelun (joilla hän ei itse enää juurikaan leiki) toisille lapsille. Mietittiin sitä kuinka iloinen mieli tulee kun saa toisen iloiseksi.

Lapsen sanelemana kirje alkoi näin: ”Olipa kerran Viljami joka toivoi joulupukilta nämä”. Viljamin viisi toivetta olivat: monsteriauto, omat työkalut, dinosaurus-robotti, kauko-ohjattava helikopteri, sekä torvi tai huuliharppu. Hyviä toiveita, toteutettavissa olevia😊 Hyviä senkin vuoksi että nämä ovat kaikki sellaisia juttuja mitä Viljamilla ei vielä ole.

Lopuksi Viljami piirsi kirjeeseen kuvan joulupukille ja koristeli kirjeen jouluisilla leimoilla. Yhdessä piirsimme kirjeeseen Viljamin kädenjäljen.

Pidetään hyvää huolta meidän tärkeimmistä ja suojattomistamme.Vuoden jokaisena päivänä. Muistetaan nämä sanat:

Vaikka olen pieni
Niin mulla on asiaa
Älä ylenkatso mua, älä yritä ohittaa
Erehdysten kautta
Saan oppia kaiken tän
Joka päivä ymmärrän taas vähän enemmän
Sä olet kaikkeni
Mä sinuun takerrun
En tartte krääsää vaan läheisyyttä sun
Olet turvapaikkani
Ole suoja kaikelta
Älä mua painosta, älä nurkkaan ahdista

Mulla yksi pyyntö ois
Älä vie lapsuuttani pois
Anna mun nauttia aika tää
Vaikka tieni murheita tois
Enkä paras missään ois
Anna elää täyttä elämää

Tervetuloa maailmaan
Jonka mä itse rakensin
Astu sisään
Sulle portin avasin
Mä tarinaa kerron
Vaikka vielä sanoja löydä en
Kuuntele tarkkaan
Ymmärrät kaiken

Mulla yksi pyyntö ois
Älä vie lapsuuttani pois
Anna mun nauttia aika tää
Vaikka tieni murheita tois
Enkä paras missään ois
Anna elää täyttä elämää

Nää hetket on niin hauraita
Pian ne on vain muistoja
Päästä mut lentoon
Siivet puhtaina

Mulla yksi pyyntö ois
Älä vie lapsuuttani pois
Anna mun nauttia aika tää
Vaikka tieni murheita tois
Enkä paras missään ois
Anna elää täyttä elämää
Anna elää täyttä elämää

Perhe Ystävät ja perhe Lapset Vanhemmuus