Tässäpä kepeä hyvän mielen blogihaaste marraskuun pimeyteen!

Suosikkijuttuja:

Kirja

Kaikkien aikojen suosikki-kirja on pakko valita erikseen lapsuuden ja aikuisuuden välillä. Lapsena palasin yhä uudelleen ja uudelleen, kerta toisensa jälkeen, Francesco Hodgson  Burnettin kirjaan Pikku prinsessa. Kirjan päähenkilö Saralla on mustat hiukset ja vihreät silmät, ja hän muistuttaa Lumikkia. Sara on syvällinen pohdiskelija ja herkkä haaveilija, joka selviytyy mistä vaan rikkaan mielikuvituksensa avulla. Taisin nähdä Sarassa ripauksen itseäni. Kirjan tarina ja tarinankerronta on todella kiehtovaa.

Aikuisena olen lukenut vähemmän kuin lapsena, mutta lukuelämys vertaansa vailla, ja kirja jonka suorastaan ahmin kannesta kanteen (en pystynyt lopettamaan edes syömisen ajaksi) on Mirkka Torikan Rakas katastrofini. Mirkka on mielestäni todella taitava kirjailija – huumori on terävää ja osuvaa, kielen käyttö mielikuvituksellista ja omaperäistä, ja itse tarina – no, vähintäänkin hengästyttävä. Mirkka kirjoittaa mielenterveys – ja päihdeongelmista raa’an realistisesti – samalla rakkaudesta riipaisevan kauniisti ja rehellisesti. Kirjan tarinassa on itselleni runsaasti samastumispintaa (postaukseni Narkomaanin nainen kertoo tästä lisää).

Biisi joka saa hyvälle tuulelle

Voi niin moni, mutta kyllähän Laid Backin Sunshine reggae (ja varsinkin kohta ”gimme just a little smile”) on hyväntuulen biisien aatelia! Koitapa itse kuunnella hymyilemättä😊 Nuoruusvuosina minulla oli vaihe kun en juuri muuta kuunnellutkaan kuin reggaeta. Yhä edelleen haaveilen ranta-bileistä, joissa juotaisiin pelkkää Pina coladaa ja tanssittaisiin reggae-musiikin tahtiin valkoisissa hapsu-uikkareissa koko yö. Ai niin, ja ei millään pahalla, mutta Jukka Poika EI sytytä.

Suosikkiruoka

Taidan olla aika huono haasteissa, joissa pitäisi valita vain yksi juttu kustakin kategoriasta. En nimittäin pysty valitsemaan suosikkiruokaa tex mexin ja aasialaisen välillä. Yhteinen nimittäjä lienee mausteisuus ja tulisuus. Vesi herahtaa kielelle pelkästä chicken tikka masalan ajattelusta, ja tortilloihin en kyllästy koskaan.

Esikuvani ja mitä olen häneltä oppinut.

Tätä asiaa on elämän varrella monesti ja monessa eri tilanteessa kysytty, ja vastaus on aina sama: minulla ei ole esikuvia. Helpompi on vastata kysymykseen siitä minkälaisia ihmisiä ihailen – valoisia, levollisia, ystävällisiä ja positiivista energiaa säteileviä ihmisiä! He voivat olla miehiä tai naisia, lapsia tai aikuisia. Heiltä voin oppia ottamaan elämän rennommin, hyväksymään itseni (vielä) paremmin, ja miettimään elämässä eteentulevien ei niin helppojen asioiden kohdalla: mitä rakkaus sanoisi tähän?

Paras lomakohde

Olen matkustellut aika paljon (viime vuosina vähemmän), joten ihan ensimmäiseksi tähän(kin) kohtaan tekisi mieli vastata luettelolla. Vastaan kuitenkin Pohjois-Espanjan San Sebastian. En tykkää perinteisistä löhöilyn täyteisistä rantalomista, mutten myöskään super-aktiivisista kaupunkilomista loputtomine nähtävyys-kierroksineen. San Sebastian mahdollistaa ”välimaaston” lomailun. Kaupunki on kaunis, ruoka keskivertoa parempaa, veneretkellä voi nähdä delfiinejä, ja tanssijalallekin löytyy tarvittaessa oikea osoite.

Lempielokuva

Sanon tähän spontaanisti The Piano. En pidä kauhusta, komediasta, toiminnasta, länkkäreistä, scifistä enkä ällö-romantiikasta. Hyvin ohjattu ja näytelty draama uppoaa parhaiten. Pianon tarina kiehtoo ja koskettaa. Ja pianistina – ylipäätään musiikin kautta itseään ilmaisevana ihmisenä – ymmärrän elokuvan päähenkilöä paremmin kuin hyvin.

Suosikki–vuodenaika ja mitä siinä rakastan

Tästä on ollut puhetta aiemminkin ja kyllä vastaus on yhä syksy. Syksyssä rakastan: ruskaa, kynttilöitä, ilman raikkautta, uuden alkua, kirpeitä aamuja, hämyisiä iltoja, takkatulta, villasukkia, punaviiniä, tv – sarjojen uusia kausia, metsäretkiä (aivan erityisesti luontopoluille), sienipiirakkaa, sateen ropinaa, päikkäreitä, melankoliaa, poltettua oranssia, tuulessa huojuvia viljapeltoja, kasvissosekeittoa, uusia syksyn värisiä sohvatyynyjä. Hyväksytäänkö vastaus?

Suosikkiliike kuntosalilla

Tämä on mielestäni hauska kysymys ja vastauskin hauskan helppo: jalkaprässi (onkohan termi oikein?). Olen harrastanut kuntosalia säännöllisen epäsäännöllisesti, ja periaatteessa tykkään ”lajista” (ymmärtäen myös sen tärkeyden, varsinkin mitä tulee meihin keski-ikäisiin). Olen kapeaharteinen ja yläkroppani muutoinkin ehdottomasti enemmän heikko kuin vahva. Reisilihakset sensijaan on ihan täpäkät, joten jalkaprässi on tuntunut itselleni oikeinkin mukavalta ja palkitsevalta liikkeeltä. Helpolta ja kevyeltä. Lopussa kuitenkin polttelee sopivasti.

Paras lahja minkä olen saanut.

Lapseni (olipahan helppo kysymys)!

Jos puhutaan ajasta ennen äitiyttä (ja aikuisuutta) niin ehdottomasti Uppo Nalle – kirjat. Toivoin joka joulu yhtä ja joka joulu yhden sain. En pystynyt lopettamaan lukemista jouluaatto-yönä. Vaikka silmäluomet painoi raskaina luin aina vielä yhden luvun. Ja yhden. Ja vielä yhden. Uppo Nalle oli lapsuuteni lohtu.

Aikuisena arvostan materiaa aina vain vähemmän ja vähemmän. Mieluisin lahja on aina lahjakortti (hierontaan/kosmetologille/ravintolaan/kylpylään/hotelliin).

Mitkä asiat on sun suosikkijuttuja? Ihanaa viikonloppua vaikka just niiden parissa!