Festarileski
Mieheni lähti viime torstaina ystäviensä kanssa Kuopion viinijuhlille – kyseessä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, vaan kuudestoista. Niinpä olen tottunut tähän joka kesä toistuvaan neljän päivän festarileskeyteeni jo hyvin. On kiva että mies saa omaa aikaa ”äijäporukalla”, ja pääsee kerran vuodessa ns. rentoutumaan kunnolla. On myös ihan kiva että minä saan omaa aikaa (lapsen syntymän jälkeen äiti&poika- aikaa). Ennen nykyistä suhdettani seurustelin muutamaankin otteeseen ”pahojen poikien” kanssa – sitoutumiskammoisten, villien ja flirttailevien. Heidän kohdallaan sydämeni olisi varmasti ollut kovinkin kallellaan neljän päivän biletysputkesta toisella paikkakunnalla. He tuskin myöskään olisivat selvinneet reissuista puhtain paperein. Nykyiseen mieheeni luotto on 100%. En tuntisi minkäänlaista huolta tai mustasukkaisuutta tai epäilystä,vaikka hän juhlisi Rivieralla kuukauden. Hyvä niin.
Olin valmistautunut neljän päivän ”yksinhuoltajuuteen” mm. leipomalla kaksi pellillistä pizzaa valmiiksi (Viljamille jauheliha&ananas-täytteellä, itselleni salamilla ja herkkusienillä). Ostin myös ”selvitymisherkkuja” etukäteen – briejuustoa, foccaciaa, suolakinuskisuklaata. Virhe! Ehdin syömään näistä puolet ennenkuin miehen matka edes alkoi (sama on käynyt lukuisia kertoja aiemminkin ns. vierasvarojen suhteen). Kohtalotovereita?
Vanhempani, Viljamin mummu ja pappa, tulivat pitämään meille seuraa torstaina ja vielä perjantaina aamupäivällä. Mummu puistoili pojan kanssa minun saadessa hetken hengähdyksiä. Lauantaina lähdimme kauan odotetulle retkelle Kissakahvila Purnauskikseen, ohessa pyörähdimme myös lähellä sijaitsevassa Emil Aaltosen leikkipuistossa. Viljami oli kissoista aivan hurmaantunut – lapsen iloa on aina yhtä ihana katsella! Jäätelö maistui, minulle uuniperuna kinkkutäytteellä.
Jokaisena kolmena iltana kylvimme poreammeessa ja saunoimme – pitkän kaavan mukaan. Mieheni osti Viljamille hetki sitten sukellusmaskin, minkä kanssa poika oppi hetkessä sukeltamaan ihan kunnolla. Hänestä on kuoriutunut varsinainen vesipeto! Sisällä piirtelimme ja leikimme tyynysotaa – parasta. Kirjoitin taannoisessa postauksessani äitiydestä siitä, kuinka tarkka olen tietyistä nukkumiseen, syömiseen ja ruutu-aikaan liittyvistä säännöistä ja rutiineista. Noin muutoin olen kuitenkin aika rento – suorastaan hullunkurisen hassutteleva- äiti. Muistan kun kysyin aikoinaan neuvolassa hiukan huolestuneena voiko vauvalle pelleillä liikaa (kuulema ei voi). Satuja luettiin tuttuun tapaan myös – aamulla, iltapäivällä ja illalla. Niistä oli hauska tehdä versioita, joissa kaikki menikin eri lailla/päinvastoin kuin oikeasti. Olimme molemmat tikahtua nauruun! Ruutu-aika paukkui hiukan, lähinnä siitä syystä että keli oli osin hyvinkin epävakainen – ja koska tykkään itse seurata jalkapallon EM-kisoja. Nukkumaan kävimme yhtä aikaa ja vierekkäin klo 22-23 välillä (normaalia myöhemmin, sallittakoon poikkeuksena). Olin etukäteen odottanut mahdollisuutta nukkua leveämmin, mutta tapahtuikin päinvastoin – poika liimautui minuun kuin iilimato, pää omalla tyynylläni, sormet tiukasti korvalehdessäni kiinni. Suloista, mutta voi, niin kuumaa ja ahdasta! Nukuin huonosti kaikki kolme yötä.
Ensimmäisenä yönä sattui vielä niin, että asuinalueemme wa-ryhmään kilahti ilta-yhdeksän aikaan viesti alueella liikkuvasta ”huumehörhöstä”. Kierteli kuulema pihoilla ison kassin kanssa, myös meidän kotikadullamme. Viesteissä neuvottiin soittamaan poliisille, joka ilmeisesti myöhemmin oli tullutkin alueelle kiertelemään saamatta kuitenkaan kiinni kyseistä hiipparia. Kirosin mielessäni huonon tuurini – pelkään jo muutenkin nukkua omakotitalossamme ilman muita aikuisia, tähän päälle laitapuolen kulkija päätti rantautua lintukotoomme juuri viinijuhlien kanssa samaan aikaan.
Univelkaa kertyi festarileskenä – muutoin koin kahdenkeskisen ajan pojan kanssa hyvinkin kepeäksi ja helpoksi. Lapsella ei ollut minkäänlaista uhmaa tai kiukkua koko aikana, hän oli hyvin rauhallisen ja tyytyväisen oloinen. Jostain syystä poika myös toisteli minulle ”äiti tykkään sinusta” ja ”äiti sinä olet minun rakas” normaalia huomattavasti enemmän. Olen tehnyt saman havainnon useasti aiemminkin – lapsi ja äiti TAI isi on huomattavasti helpompi kombo kuin kolmen kopla. Saman on todennut myös moni vastaavassa tilanteessa elävä tuttavaperheemme. Syy piilee varmaan osin siinä, että yhden vanhemman kanssa elo on väistämättä johdonmukaisempaa ja seesteisempää kuin kahden. Vaikka kuinka yritämme mieheni kanssa puhaltaa yhteiseen hiileen ja vetää samaa köyttä, käy joskus väistämättä niin että äiti kieltää jonkin minkä isi ehti jo sallia – ja päinvastoin. On myös selvää että poikamme tuntee mustasukkaisuutta ollessamme kolmestaan. Ymmärrän tämän hyvin. Aikuisten ylivoima on koko ajan läsnä. Aikuisilla on aikuisten juttuja – kotitöitä, keskusteluita, jopa satunnaisia yrityksiä romantiikkaan – lapsi putoaa väistämättä hetkittäin ulkopuoliseksi ja kolmanneksi pyöräksi. On suorastaan huvittavaa miten lapsen koko luonne tuntuu muuttuvan silloin kun paikalla on vain äiti tai isi (isovanhemmillekin pitää nimittäin esittää, esiintyä, riehaantua ja pomottaa) – hänestä tulee itse rauhallisuus, ja oikeinkin yhteistyökykyinen pikku-enkeli. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Sain viikonlopun aikana myös pienen pähkinän purtavaksi liittyen blogiini. Perjantai-iltana äitiys-aiheeseen postaukseeni ilmaantui varsin ikävä (myös varsin pitkä) kommentti. Tälle seurasi jatkoa lauantaina, minkä jälkeen päätin blokata kyseisen kommentoijan kokonaan. Niinpä hän vaihtoi sähköposti-osoitettaan (Ip-osoite sama) ja kommentoi tänään sunnuntaina vielä kolmannen ikävän kommentin. Olen kohdannut ensimmäistä kertaa nettikiusaajan termin varsinaisessa merkityksessä. Olen kirjoittanut Kuningatarajatus-blogia lähemmäksi kolme vuotta, tätä ennen Vahvasti herkkä-blogiani niin ikään useamman vuoden. Tämä oli ensimmäinen kerta kun jouduin blokkaamaan lukijan. En ole koskaan ennen saanut yhtäkään epäasiallista kommenttia – olen varmaan ollut onnekas. En halua blogini kommenttikentän jatkossakaan olevan roska-astia johon itselleni tuntemattomat henkilöt oksentavat pahaa oloaan nimimerkkien takaa. En hyväksy sitä että minulle puhutaan ylhäältä alaspäin käskymuotoa käyttäen, lapsestani tehdään diagnooseja, hänen tulevaisuudestaan maalaillaan törkeitä uhkakuvia, ja minua kehotetaan hakeutumaan psykiatrin vastaanotolle – tästä kaikesta oli siis kyse. Aivan erityisesti itsessäni nousi pintaan voimakas suojeluvaisto lastani kohtaan (minua sopii yrittää kiusata, lastani ei koskaan ikinä missään). Kaikkein hämmentävintä on se, että kyseessä on ilmeisesti minua paljon vanhempi keski-iän jo ylittänyt henkilö. Epävarman ja itseään vielä etsivän teinin suusta (kynästä) olisin kyseisen kaltaiset kirjoitukset ehkä vielä jotenkin ymmärtänyt. Loppu hyvin, kaikki hyvin (onneksi tiesin etukäteen miten nettikiusaajien kanssa tulee toimia). Blogini tulee jatkossakin olemaan hyvänmielen ja positiivisen energian blogi (vaikka käsittelisin rankkojakin aiheita)!
Viljami sai viinijuhla-tuliaisina kolme pikkuautoa ja lentokoneen, minä (jo perinteiksi muodostuneet) ripsivärin, hiustenhoitoaineen ja kasvonaamioita. Kolmen kopla on taas koossa ja valtakunnassa kaikki hyvin. Oli mukavaa olla pojan kanssa kaksin – yhtä mukavaa on vastuun jakaminen.
Toki myös sen huomaaminen että ikävä ehti jo tulla. Minun pieni rakas perheeni. En vaihtaisi.
