Äidin lautasella: superhelpot- ja maukkaat kesäkurpitsahalloumipihvit&limejogurttikastike

Kirjoitin eilen postauksen Viljamin ruokailuista ja totesin meidän syövän pääosin samaa ruokaa (vauvan annokset toki suolattomia ja sokerittomia). Tämä tarkoittaa esimerkiksi seuraavanlaista viikottaista settiä: kanasalaattia, kanaa/kalaa&uunikasviksia, makaronilaatikkoa, kanapastaa, täytettyjä paprikoita, tortilloita, risottoa ja jauhelihakeittoa. Vinkkasin eilisessä postauksessani vauvalle sopivista raejuustokasvispihveistä (Valion resepti), joita olen itse asiassa tehnyt Viljamille pakkaseen ison kasan. Pihvit ovat suolattomina omaan makuuni hiukan mauttomia, mutta onneksi löysin netistä otsikossa mainitun kasvispihvi-reseptin joka on juuri omaan makuuni! Nämä pihvit on ihan superhelppo valmistaa (asia mitä arvostan ruoanlaitossa) ja ne ovat jogurttikastikkeen kanssa todella maukas yhdistelmä. Resepti on alunperin Yhteishyvän ja olen törmännyt siihen Instassakin useampaan otteeseen. Näistä resepteistä on kuitenkin puuttunut pari sellaista vinkkiä jotka tekevät pihvien valmistuksesta entistä helpompaa ja lopputuloksesta entistä maistuvamman.

Tässä resepti parilla vinkillä tuunattuna:

300-400g kesäkurpitsaa (voit myös valita kaupan laarista minkä tahansa pötkön kuten minä olen tehnyt)
200 g halloumijuustoa
1 kananmuna
oliiviöljyä paistamiseen

Kastike:
200g kreikkalaista/turkkilaista jogurttia
1 raastettu limen kuori ja mehu
suolaa
mustapippuria
sokeria

Tee näin niin onnistut:

Valmista kastike ensin jotta se ehtii makustua pihvien teon ajan. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja maistele mausteiden määrät omaan suuhusi sopiviksi. Itse pihvit ovat halloumin vuoksi todella suolaisia, joten kastikkeeseen riittää ihan pieni hyppysellinen suolaa –  sensijaan sokeria voi laittaa reilummalla kädellä; sen verran että se tuo kastikkeeseen selkeän makeuden.

Raasta kesäkurpitsa ja halloumi kohtalaisen karkeaksi raasteeksi jolloin nesteen valuttaminen kesäkurpitsasta on helpompaa (ilman nesteen valuttamista pihvit pysyvät huonosti kasassa paiston aikana). Laitoin itse kurpitsaraasteen siivilään ja painelin sen lastalla lavuaarissa mahdollisimman kuivaksi. Sekoita kananmuna raasteseoksen joukkoon. Purista vielä erikseen nyrkissä jokainen raastemöykky ennen pannulle laittamista (pihvejä ei tarvitse muotoilla ennen paistoa vaan taikinamöykyt voi litistää pannulla lastan avulla sopiviksi). Paista pihvit pienessä määrässä öljyä keskikuumalla lämmöllä (alkuperäisen ohjeen mukaan miedolla lämmöllä mutta itse pidän kunnolla paistuneesta pinnasta) ilman turhia kääntelyitä kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Helpon paiston juju on nimenomaan siinä että antaa pihvien rauhassa seistä pannulla.

Tiesitkö muuten että kesäkurpitsassa on runsaasti A- ja B- ryhmän vitamiineja, sekä kaliumia mikä auttaa mm. alentamaan verenpainetta?

Suosittelen – ei kun testaamaan näitä! Vai onko ruudun toisella puolella muita jotka ovat jo hurahtaneet? 🙂

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Terveys Suosittelen

Vauvan lautasella (vinkkejä vauvan ruokailuun)!

Viljami ei ole ”virallisesti” vauva kuin enää muutaman viikon ajan, mutta olemme syöneet tässä postauksessa kuvatun mukaisesti jo pitkään. Sormiruokailun Viljami aloitti hieman alle puolivuotiaana – iässä kun sekä syöttötuolissa istuminen että pinsettiote alkoi hiljalleen sujumaan. Olemme noudattaneet vauvan ravinnon suhteen neuvolan ravitsemus-suosituksia, eli edenneet kasvisten, hedelmien ja marjojen kautta hiljalleen lihaan ja kalaan, sekä viimeisimpänä (Viljamin täytettyä 10 kk) rasvattomiin maitotuotteisiin (sekä maidon käyttöön ruoanvalmistuksessa). Pilttejä emme ole juurikaan käyttäneet enää noin kuukauteen muutoin kuin kiireisissä poikkeustapauksissa. Olen kokenut tosi mukavana ja myös luonnollisena sen, että koko perhe voi syödä suurinpiirtein samaa ruokaa ja myös samoina aikoina, yhteisen pöydän ääressä. Tämä on toki myös taloudellisempaa. Lisäksi karkeaan ruokaan totuttelu tekee hyvää suun motoriikan kehittymisen kannalta, ja tämä puolestaan edistää puheen oppimista myöhemmin. Luulin ennen että karkean ruoan syöminen vaatisi useamman hampaan, mutta Viljami on syönyt sujuvasti kaikkea mahdollista kahdella hampaallaan!

Viljami oppi syömään itse lusikalla 10 kuukauden iässä, mukin käyttöä vielä harjoittelemme. Olen yrittänyt tehdä ruokailutilanteista rentoja ja hauskoja – saatamme hassutella ja pelleillä pöydän ääressä paljonkin (emme kuitenkaan ruoalla). Viime aikojen hurmaava leikki on ollut se, kun Viljami syöttää vuorotellen äitiä ja isiä omalta lautaseltaan – vauvan mielestä ihan super- hauskaa! Luotan Viljamin omiin viesteihin siitä milloin hän on kylläinen, tai milloin jokin tietty ruoka ei maistu – en yritä tuputtaa pakottamisesta puhumattakaan, vaikka ruokahävikkiä toki näin hiukan syntyykin. Tapani on laittaa tarjolle useampaa erilaista makua kerralla, jolloin vauva saa itse tutustua erilaisiin ruokiin ja syödä niitä mieleisessään järjestyksessä. Samalta lautaselta saattaa löytyä vaikkapa banaania, ruisleipää, raejuustoa ja tomaattia (ei siis niin, että makea olisi ”palkinto” joka saadaan vasta kun muu ruoka on syöty).

Kokosin alle esimerkkejä Viljamin päivän eri aterioista:

Aamupala/välipala/iltapala (jotakin tai joitakin näistä):

– ruisleipää (Real on ykkönen), kirsikkatomaattia, kurkkua, kananmunaa, raejuustoa
– hedelmiä ja marjoja (suosikkeja ovat pensasmustikat, ananas, banaani, kiwi, viinirypäleet ja mandariini)
– maustamatonta rahkaa ja hedelmiä/marjoja
– kaurapuuroa esim. muussatun banaanin kanssa
– smoothie (maustamatonta jogurttia, mansikoita/marjasekoitusta ja banaania)

Lounas/päivällinen (jotain näistä):

– salaattia ja kanaa (maustettu suolattomalla yrttimausteella)
– kanapötköjä (resepti Simppelin sormiruokakeittiön)
– kalapuikkoja (ilman kuorta) /uunilohta (maustettu sitruunalla ja yrteillä) keitettyjen tai paahdettujen kasvisten, kuten porkkanan, perunan ja broccolinin kanssa
– jauheliha&riisi- täytteiset paprikat raejuustolla kuorrutettuina
–  vauvan jauhelihapihvit (resepti Simppelin sormiruokakeittiön)
– raejuustokasvispihvit (Valion reseptillä ilman suolaa, palsternakan/juurisellerin sijaan laitoin hernemaissipaprikaa)
– makaronilaatikko tai makaronia&jauhelihaa/kanaa                                                                                                                                                                  – kasvisrisotto (täysjyväriisiä, hernemaissipaprikaa, porkkanaa – tai mitä tahansa kasviksia, toki joukkoon voi laittaa myös jauhelihaa)

Lounaan ja päivällisen kanssa on tarjolla aina vihanneksia (ainakin kurkkua ja tomaattia). Salaatin ollessa aterian keskeinen osa olen usein laittanut salaattipohjan päälle ananasta, viinirypäleitä, suippopaprikaa ja raejuustoa. Puurojen, rahkojen, jogurttien ja smoothieiden sekaan raastan välillä cashew – pähkinää. Tämän postauksen kuvista moni on otettu kesken ruokailun, minkä vuoksi lautasmalli ei niissä välttämättä toteudu – kasviksia/hedelmiä/marjoja on kuitenkin aina tarjolla lautasmallin mukaisesti (ei vain ”säännön” takia, vaan koska tykkään itsekin syödä niin ja olo on parempi kun ei ahda itseensä liikaa vaikkapa pelkkiä hiilareita). Ruoan kanssa Viljami ottaa usein muutaman kulauksen vettä, ja ruoan päälle äidinmaidonkorviketta noin 120 ml (jotta saamme täyteen päivittäisen suosituksen). Hiljalleen olemme tosin vaihtamassa korviketta rasvattomaan maitoon sen verran kuin se Viljamille maistuu. Tarkoituksena on piakkoin aloittaa tuteista vierottaminen, minkä vuoksi emme ole missään vaiheessa käyttäneet nokkamukia tai pilliä juomiseen (pitävät yllä imuotetta).

Viljami syö siis viisi kertaa päivässä ja minä aina hänen kanssaan (iltaisin myös muu perhe) jos olen edes hiukan nälkäinen (tällä rytmillä omat annoskokoni pysyvät tosi kohtuullisina, ja olen itse asiassa jopa hiukan laihtunut). Syömme tosiaan samaa ruokaa, erona se että Viljamin annokset ovat suolattomia ja sokerittomia. En ole kokenut tätä ruoanvalmistuksessa mitenkään työläänä – Viljamin ruoka valmistuu aikuisten ruoan vieressä pikkukattilassa tai pikkupaistinpannussa, tai uunipellillä omassa nurkkauksessaan. Raaka-aineet ovat samoja mitä ostaisimme muutoinkin (täysjyvää ja rasvatonta). Jos aikuisten ruoassa on jotain vauvalle ei niin suositeltavaa on soveltaminen yleensä helppoa – kun me syömme tortilloita syö Viljami lettujen täytettä, jos meille on perunamuusia on helppo ohessa valmistaa vauvalle yrteillä maustettu perunasose ilman voita ja suolaa. Pienen makaronilaatikon-tapaisen saa tehtyä vauvalle kätevästi paistinpannulla (munamaitoon yksi kananmuna ja kolme ruokalusikallista rasvatonta maitoa, lisäksi kourallinen keitettyjä makaroneja, ja jauhelihaa suurinpiirtein saman verran) – tämä on helppo valmistaa sillä aikaa kun aikuisten laatikko muhii uunissa. Makua vauvan annoksiin tuo suolattomat yrttiseokset, paprika, pippurit, valkosipuli ja sitruuna. Näitä käytämme itsekin (aikuisille lisäksi suolaa ja chiliä).

Ruokailujen yhteydessä minulla on tapana kertoa Viljamille mitä kaikkea hänen lautaseltaan löytyy, ja tietenkin vuolaasti kehua kuinka hyvää kaikki on! Kun olen itse hokenut ruokapöydän ääressä ”nam nam” on Viljamin ensimmäinen jotain tarkoittava sana ollut ”nam”. Kaikki tarjottu (vetistä kesäkurpitsaa lukuunottamatta) on tähän saakka maistunut pienokaisellemme erinomaisesti!

Toivottavasti näistä pikku-vinkeistä oli jollekin jotain hyötyä ja iloa! Mitä vinkkejä teillä on vauvan ruokailuun – tai olisiko jotain hittireseptejä jaettavaksi?

Maukasta viikonloppua jokaiseen kotiin!

Ps. Loppukevennyksenä pakko mainita Viljamin kolme uutta taitoa (saan samalle talletettua muiston itselleni ja toivottavasti piristettyä teitä): kun kysyn ”mitä lehmä sanoo?” alkaa Viljami ammua muistuttaen yllättävän paljon oikeaa lehmää, kun laulan ”jos sul lysti on niin napsuttele näin” alkaa Viljami napsutella sormillaan ihan oikein, ja kun sanon ”nyt häikäisee” alkaa Viljami siristellä silmiään vaikkei mitään häikäisyä olisikaan – niin hurmaavia nämä pienen rakkaan päivittäiset, hassunhauskat uudet taidot! 🖤

Perhe Ruoka ja juoma Lapset Vanhemmuus