Olen ihminen joka uskoo positiiviseen energiaan ja positiivisen ajattelun voimaan. Tähän on monia syitä, eikä varmasti vähäisimpänä se, että olen elämäni aikana kohdannut aika paljon negatiivista ajattelua ja joutunut elämään negatiivisessa ilmapiirissä. Koen itse niin, että aika usein meillä on elämässä mahdollisuus valita – silloin kuin näin on ei ole syytä valittaa. Lisäksi ajattelen että elämä on kovin lyhyt murehtimiselle ja uhkakuvien maalailulle. Mielestäni on viisasta yrittää elää hetkessä positiivisin ja luottavaisin mielin (periaatteessa mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa – asioilla on kuitenkin usein tapana järjestyä). Olen aina kokenut tosi uuvuttavina ihmiset jotka tulevat toisten luo mukanaan kasa ongelmia – ilman ainuttakaan ratkaisua. Tämän vuoksi yritän itse olla mieluummin se henkilö, joka tuo toisten elämään valoa, toivoa ja ratkaisuja. Yritän olla sellainen kanssakulkija jonka itse toivoisin vierelleni. Koen myös onnistuneeni tässä (uskon että vaikkapa oppilaani ja ystäväni voivat tämän allekirjoittaa). Somessa minulla on aina ollut se linja, että päivitän pääosin vain positiivista ja olen hiljaa silloin kun ei ole mitään hyvää sanottavaa (mikä ei siis tarkoita sitä etteikö minulla olisi huonoja päiviä, vaan ainoastaan sitä että jaan murheet mieluummin läheisten kanssa kuin ”levitän” niitä netissä eteenpäin). Myös blogini punaisena lankana on ollut positiivinen lähestymistapa erilaisiin asioihin.

Valoisan elämänasenteeni ja iloisen, pirskahtelevan luonteeni johdosta sain lapsena lempinimen Päivi Päivänsäde. Minä olin se joka aina hauskuutti, halaili, hassutteli ja antoi huumorin kukkia. Sellainen olen ollut myös aikuisena. Minulle on ollut tärkeää olla pirteä ja iloinen. Kunnes ympäröivässä maailmassa alkoi tapahtua asioita jotka väkisinkin nakertavat positiivisuutta. Asioita jotka väsyttävät pirteänkin. Pandemian aiheuttama eristäytyneisyys on ollut raskasta itselleni. Viime aikojen sota-uutiset niinikään. Samalla olen elänyt – yksin, puolison tukea lukuunottamatta – keskellä vauva-arkea. Arkea joka on niin ihanaa ja niin suloista ja lämmintä, mutta samalla univelkani on järjetön. En ole viime aikoina jaksanut olla ”Päivi päivänsäde” muille kuin lapselleni. Ja – tämä on häirinnyt ja ahdistanut minua todella paljon! Olenhan aina tottunut olemaan se joka loistaa ja säteilee. Olen tottunut olemaan ilon ja valon tuoja (minua on myös konkreettisesti kuvailtu näillä sanoilla).

Olen saanut edelläkuvaamaani uutta näkökulmaa viime aikaisten psykologi-käyntieni myötä. Miksi minulle on niin tärkeää olla aina iloinen? Mitä teen silloin kun oikeasti suutun? Miksi minua ei saisi ärsyttää silloin kun asiat ihan oikeasti ovat raskaita ja minulla on kaikki syyt olla väsynyt ja ärsyyntynyt? Kukaan ei voi olla aina iloinen ja jokaisen jaksamisella on rajat. Tähän ei auta edes hyvä tahto. Ja – joskus ihan pienetkin asiat saa ärsyttää, varsinkin jos taustalla painaa suuremmat taakat (kuten vaikka univelka tai maailmantilanne). Niinpä päätin terapeuttisessa mielessä listata alle asioita, jotka todella ärsyttävät minua:

Hitaasti kävelevät ihmiset.Varsinkin jos he kävelevät keskellä kulkuväylää leveänä rintamana.

Ajattelemattomat ihmiset. Kuten naapuri joka metelöi pihallaan juuri silloin kun meillä on vaunut ulkona (ja niissä itsestäänselvästi lapsi päiväunilla).

Häiritty uni. Mielestäni ihmisen uni on pyhä asia. Sitä ei yksinkertaisesti häiritä ellei ole ihan pakko.

Epäselvät ohjeet. Tuli ne sitten Ikean paketista tai jonkun suusta vaikkapa erittäin epämääräisinä ja suurpiirteisinä reittiohjeina (tämä ärsyttää itseäni ehkä myös opettajataustani vuoksi: koen itse olevani hyvä ja ulosanniltani selkeä selittämään asioita).

Säätäminen ja arpominen ja jahkailu. Olen itse todella nopea päättämään asioita ja tiedän yleensä aina mitä haluan (oli kyse sitten suuresta tai pienestä asiasta, niinpä en voi ymmärtää jahkailevia ihmisiä).

Negatiivisuus. Tämä ennenkaikkea asenteissa ja näkökulmissa tyyliin ”aloitetaan nyt jotta päästään poiskin täältä”, tai siinä että revitään peliverkkarit täysin mitättömistä asioista kuten vaikka roskasta lattialla.

Hankalasti avattavat pakkaukset. Erityisesti vaikkapa ne leikkele-ym. paketit joissa lukee ”easy open” ja joudut kuitenkin repimään pakkausta sormenpäät ruvella kunnes päädyt lopulta leikkaamaan sen saksilla tuusannuuskaksi.

Olisi ihan tosi ihanaa olla puoliso, joka on aina hyvä ja kiva ja rento (siis jotain muuta kuin stereotypian ”nalkuttava nainen”), ja jota ei ärsytä kumppanin erilaiset tavat. Olisi ihanaa olla se ymmärtäväinen kanssakulkija joka antaa muiden ihmisten toimia heidän tavallaan – oli se vaikka sitten maleksimista kauppakeskuksessa pahimpaan ruuhka-aikaan. Olisi ihanaa olla ihminen joka ei ärsyyntyisi pienistä ja merkityksettömistä asioista. Olisi ihanaa hallita hermonsa täydellisesti. Olla viisas. Olla zen. Olla täydellinen. Kunnes psykologini sanoi minulle: taidat vaatia itseltäsi aika paljon.

Olen viime aikoina tehnyt myös sen havainnon, että ärtymyksen tunteeni tuntuvat sitä voimakkaammilta mitä enemmän niitä vastaan taistelen. Olen ollut enemmän ärsyyntynyt omasta tunteestani kuin asiasta mikä tunteen on aiheuttanut! Olo on helpottunut välittömästi kun olen antanut itselleni luvan olla ärsyyntynyt. Tai väsynyt. Tai ahdistunut. Tämä on mielestäni tärkeä oivallus: jos jotain tunnetta yrittää puskea pois, puskee se itsensä takaisin entistä vahvempana. Tunteiden kieltäminen saa olon entistä pahemmaksi.

Ajattelin ensin ettei tällaista kirjoitusta ole soveliasta kirjoittaa keskellä tämän hetkistä maailmantilannetta. Minun murheeni ovat kuitenkin pieniä. Ajattelin etten halua ”rikkoa” blogini kantavaa ajatusta positiivisuudesta. Ajattelin että minun olisi parempi kirjoittaa kaikesta siitä mistä voi saada voimaa ja iloa näinä aikoina. Hetken asiaa pohdittuani tämä olisi kuitenkin saattanut tuntua jopa hiukan kornilta juuri nyt. Minä ihan oikeasti pelkään vallitsevan tilanteen vaikutuksia suomalaisten turvallisuuteen, ja minä ihan oikeasti olen fyysisesti tosi väsynyt juuri nyt.

Joskus elämäntilanne voi olla sellainen, ettei aurinko yläpuolellamme ja sisällämme paista täydeltä terältä. Silloin voi ajatella että se on ihan ok. Voi ajatella että joskus valonpisarat riittävät.

Joskus on hyvä antaa itselleen lupa olla rauhassa ärsyyntynyt. Siis –  välillä, joskus, useinkin:

saa ärsyttää!!

Ps. Palatakseni niihin valonpisaroihin: mielestäni parasta lääkettä tämänhetkiseen maailmantilanteeseen  on yritys elää hetkessä, arjen pienet ilonaiheet huomaten, oman perheen parissa (onneksi lapsi on tässä parempi opettaja kuin kukaan muu). Ja – viettää mahdollisimman vähäinen aika sekä somessa että uutisten äärellä, tätä tietoisesti rajaten!

Pps. Minkälaisia ajatuksia kirjoittamani herätti? Ja – minkälaiset asiat teitä ärsyttää?