Heti alkuun vastaus (joka ei sen enempää selittelyitä kaivanne) otsikon kysymykseen: paras lahja mitä voin lapselleni (tai- puolisolleni, oppilailleni, ystävilleni, läheisilleni) antaa on se, että pidän huolta itsestäni. Olen oppinut tämän asian kantapään ja sydänveren kautta. Jos suunnitelmaa, konkreettisia askeleita, ei laadi hukkuu oma itse aivan liian helposti, huomaamattomasti ja kuin varkain kaiken muun alle – työvelvoitteiden, kodinhoidon, kiireen, väsymyksen, vanhemmuuden, parisuhteen ”vaatimusten”, tottumusten ja tapojen alle.

Uuden vuoden alkaessa en siis tehnyt lupauksia, vaan itsehoitosuunnitelman. Viisi konkreettista ja yksinkertaista asiaa, jotka tiedän pystyväni toteuttamaan.

1. Päivittäiset kävelylenkit. Tätä kohtaa olen toteuttanut jo raskautumisestani alkaen, ja nyt tein päätöksen jatkaa sitä (myös sen jälkeen kun vauva ei enää kaipaa vaunulenkkejä päikyille nukahtaakseen). Vaunulenkit on asia josta useampi läheiseni on kehottanut minua luopumaan kun olen purkanut heille vauva-arjen väsymystäni. Kuitenkin se on asia mistä itse kaikkein viimeisimpänä haluaisin luopua. Päivittäinen annos raitista ilmaa on ollut ihan ehdoton juttu jaksamiseni kannalta. Olen myös huomannut päivittäisen liikunnan pitävän yllä aineenvaihduntaa (ihan konkreettisestikin: vatsani on toiminut tosi hyvin). Olen aiemmin blogissani kertonut että raskaus laihdutti minua 12 kiloa – uskon liikunnan vaikuttaneen tähän, ei välttämättä niinkään kalorinkulutuksen vaan juurikin aineenvaihdunnan ylläpidon kautta (asia minkä merkitys korostuu keski-iässä).  En halua – enkä koe – onnellisuuteni olevan riippuvainen ulkonäöstäni tai painostani, mutta nykyisessä painossani oloni on parempi ja kevyempi kuin aiemmin. Lisäksi minulle on aina ollut tärkeää tuntea oloni naiselliseksi ja seksikkääksi (tässä ei ole mielestäni mitään pahaa), ja esimerkiksi hyvin istuvat saappaat ja minihameet tuottavat minulle suurta iloa. Onnentunteen ei aina tarvitse kummuta jostain syvällisestä.

2. Säännölliset käynnit hierojalla. Realistisesti, ajan- ja rahankäytön kannalta, tämä tarkoittaa kohdallani hierontaa noin kerran kuukaudessa. Kyse ei ole ainoastaan kehonhuollosta (ja vauvanhoidosta kipeytyneiden lihasteni terveyden edistämisestä), vaan siitä, että hieronnassa joku hoivaa minua ja saan itse hetken aikaa vaan olla. Kuluneen vuoden aikana olen tehnyt paljon asioita muita varten (tosin tämä on ollut itselleni tyypillistä ihan aina) – olen hoitanut vauvaa ja olen hoitanut kotia, sivussa olen yrittänyt huomioida myös miestäni ja muuta perhettäni. Tämä on ollut ihanaa, mutta jatkuva omasta itsestä antaminen ja ammentaminen voi olla myös uuvuttavaa. Vastapainoa tarvitaan. Kävin hieronnassa viikko sitten viiden vuoden tauon jälkeen (äitini hoitaessa Viljamia tuon ajan), ja tulin siihen tulokseen että maksan kyseisestä palvelusta mielelläni (vähistäkin  rahoista). Kaiken keskellä olen ansainnut hetken, kun joku tekee hyvää minulle.

3. Säännölliset käynnit psykologilla. Tätä kohtaa tuskin pystyisin toteuttamaan ilman äitiysneuvolan (ja perhepalvelun) palveluita. Suunnitelmani on käydä psykologilla noin kahden viikon välein niin kauan kuin koen sen  tarpeellisena ja hyväätekevänä. Ensimmäinen käynti on jo takanapäin (perhepalvelun huolehtiessa  lapsestani)  – kulutin tuon 60-minuuttisen aikana vähintäänkin puolet huoneen pöydällä olevasta nenäliinapaketista. Ymmärrän itkuni syyt hyvin – olen kuluneen vuoden aikana kokenut vakavan sektiokomplikaation, erittäin hankalasti sujuneen kolmen kuukauden imetyksen, sekä hoitanut ilman apuja lasta joka on sanoinkuvaamattoman ihana ja rakas, mutta myös erittäin liikkuvainen ja erittäin huonouninen. Minulla ei ole ollut ketään (miestäni lukuunottamatta) jonka kanssa olisin voinut jakaa tunteitani ja kokemuksiani. Samanaikaisesti olen elänyt, kuten kaikki muutkin, pandemian keskellä sen aiheuttamassa eristyksessä ja huolessa. Olen tuntenut huolta omasta ja lapseni terveydestä (jo ihan ilman pandemiaakin). Olen elänyt tuon ajan melkein kokonaan ilman kyyneleitä, sillä olen halunnut olla lapseni edessä pirteä ja hyväntuulinen. Minulle on muutoinkin tyypillistä olla tilanteessa kuin tilanteessa, erään ystäväni sanoja lainaten, ”sitkeä sissi” – en luovuta helpolla, ja vaadin itseltäni paljon väsyneenäkin. Psykologin luona sain – ja saan – luovuttaa hetkeksi.

4. Viikottainen hetki omaa aikaa, jonka käytän johonkin minulle itselleni oikeasti tärkeään ja rakkaaseen. Kohdallani tämä tarkoittaa blogin (tai runojen/laulujen) kirjoittamista, laulamista ja soittamista, tai jonkin itselleni tärkeän tv- ohjelman katsomista häiriöttä kuulokkeet korvilla (en katso televisiota paljon, mutta sisustukseen, musiikkiin ja ruoanlaittoon  liittyviä ohjelmia rakastan). Omaa itseään ei sovi kadottaa oli elämäntilanne mikä tahansa.

5. Viikottainen hetki sellaiselle rentoutumiselle ja oman itsen hemmottelulle, jota koen juuri sillä hetkellä tarvitsevani. Tämä voi olla vaikka päiväsauna- ja poreamme ylhäisessä yksinäisyydessä (ellei skumppalasia lasketa kaveriksi), ja sen päälle itsetehdyt kasvo- ja vartalohoidot. Tai hetki ystävän kanssa kahvilassa/viinibaarissa yhdistettynä vaikkapa pyörähdykseen lempiputiikissani By Piasissa (rakastan katsella kauniita vaatteita vaikken ostaisikaan mitään). Hyvä elämä muodostuu ennen kaikkea hyvästä arjesta, mutta jokainen tarvitsee joskus hetkiä myös arjen ”yläpuolelle”, eikö?

Kyseisestä viidestä kohdasta olen kuluneiden parin vuoden aikana toteuttanut vain ensimmäistä (tähän on vaikuttanut moni asia). On siis korkea aika laittaa oman elämäni tärkein henkilö, minä itse, etusijalle!

Tämän(kin) teen kuitenkin, myös ja ennen kaikkea rakkaudesta lastani kohtaan.

Ps. Olisi kiva kuulla miten te muut hoidatte itseänne? Laitetaan hyvät ideat kiertoon – niiden ja tämän postauksen myötä rentouttavaa viikonloppua jokaiselle!

Pps. Olen onnellinen jos joku sai tästä postauksesta inspiraatiota oman itsehoitosuunnitelman laatimiseen <3