Voin rehellisesti sanoa etten ole tunnistanut itsessäni erityisesti tai varsinaisesti ikään liittyviä kriisejä – koskaan. Muunlaisia kriisejä olen kyllä potenut ja kokenut. Ne ovat saattaneet liittyä esim. työhän ja ammatilliseen identiteettiin (tai identiteettiin ylipäätään), parisuhteeseen tai ulkonäköön (viimeksi mainittuun lähinnä alipainoisina nuoruusvuosinani). Mutta iästäni, ”numerostani”, en ole kriisannut. Ajattelen ihan vilpittömästi iän olevan, kliseisen sanonnan mukaan, vain numero. Se on myös asia mihin kukaan meistä ei voi itse vaikuttaa. Ja- jokainen meistä vanhenee, sikäli kun on riittävän onnekas.

Jos miettii hiukan syvemmältä sitä miten ikäkriisit voi välttää, tulee mieleeni ainakin tämä: elämällä omannäköistä elämää, joka vuosi, kuukausi, viikko ja päivä. Ei tilastojen tai yleisten odotusten mukaista elämää, ei yhteiskunnan normeja ”kunnioittavaa” elämää, ei elämää jossa yrittää ensisijaisesti miellyttää jotain muuta tai joitain muita kuin omaa itseään. Olen aina ollut hiukan vastaan ns. sääntöjen mukaan elämistä. Pidän joustavasta ja vapaasta ajattelusta. Pidän ajatuksesta että olemme kaikki vapaita yksilöitä (varsinkin suomalaisen yhteiskunnan kaltaisessa modernissa yhteiskunnassa). Omaa itseäni lainaten, kaikki on hyvin ja oikein niin kauan kun emme (tietoisesti) satuta muita tai itseämme. Ja- pyrkimys hyvään riittää. Aina.

Ikäkriisin voi mielestäni osin välttää myös sillä, että kokee ja näkee elämää monipuolisesti (vastakohtana sille että jämähtää johonkin tiettyyn koko ajan samanlaisena toistuvaan kuvioon). Toki me ihmiset olemme erilaisia, mutta minulle itselleni tärkeää on ollut saada opiskella, harrastaa sekä matkustaa paljon. Olin 15- vuotiaana kuukauden kielikurssilla englannissa, 18- vuotiaana kuukauden reilaamassa siskoni kanssa, opiskeluaikoina puoli vuotta vaihdossa Irlannissa, sekä yhden kesän töissä Ruotsissa. Olen opiskellut useamman eri tutkinnon (tutkintoni ovat kasvatustieteestä, musiikkikasvatuksesta, laulamisesta ja yrittäjyydestä), sekä ollut töissä lukuisissa eri työpaikoissa. Olen koko elämäni ollut sydän auki rakkaudelle, vaikka olisin (ja olen) saanut siipeeni tuhat kertaa. Olen viettänyt sosiaalisesti aktiivista elämää, olen juhlinut ja pitänyt hauskaa, olen harrastanut sitä mitä mieleni on milloinkin tehnyt (tämä kirjo on ollut todella laaja aina sulkapallosta ja itämaisesta tanssista kokkaukseen ja musiikkiteatteriin). Olen aktiivisesti kulkenut päin unelmiani muusikkoudesta ja taklannut sillä polulla mörön jos toisenkin (mm. esiintymisjännitykseen liittyen). Näin ollen, kun katson elämääni taaksepäin, ei jossiteltavaa ole juurikaan jäänyt. Kaikki kivet on niin sanotusti käännetty.

Ihminen ei toki tarvitse onneen kokemusten ja elämysten riemujuhlaa. Lähtökohtamme ja mahdollisuutemme eivät myöskään ole identtisiä, persoonallisuuksistamme puhumattakaan. Jollekin onni voi kirjaimellisesti tulla kotisohvalla ja samanlaisina toistuvista, turvaa tuovista rutiineista (itselleni rutiinit ovat lähinnä kauhistus) – oleellista onkin juuri se, että tunnistaa mikä tuo onnen juuri itselle. Mikä edesauttaa sitä, ettei koskaan tarvitsisi voivotella ”voi ei olen jo tämän ikäinen, vasta tässä, ja tuo sekä tämä asia on jäänyt tekemättä ja kokematta”. Aika useinhan ikäkriisissä on kysymys juuri tuosta että kokee yhtäkkiä jääneensä paitsi jostain ja pelkää elämän lipuvan ohitse liian nopeasti. Tulee kauhea kiire hankkia moottoripyörä, nuori rakastaja tai muuttaa Timbuktuun. Tai- mistäs minä tiedän, kertokaa te ikäkriisejä kokeneet?

Lohdullinen ja tärkeä on myös ajatus siitä, että elämässä (pitäisikö sanoa elämisessä) ei tarvitse olla täydellinen ja saa tehdä vääriä valintoja. Minä olen valinnut sekä vääriä miehiä että vääriä urapolkuja. Olen oppinut kaikesta ja siksi en kadu mitään. Oman elämän suuntaa voi muuttaa milloin tahansa, siihen ei ole ylä-ikärajaa. Ikäkriisiin auttaa ehkä myös ajatus siitä, että on paljon ihmisiä jotka saavat elää täällä vain murto-osan omasta ajastamme. Osin juuri tämän vuoksi ajattelenkin, että minun elämääni on mahtunut myös vääriä valintoja. Olen kiitollinen uusista mahdollisuuksista jotka olen saanut.

Aika usein ikäkriisit liittyvät, uskoakseni, myös ulkonäköön. Tämä on ymmärrettävää ja inhimillistä. Minua on auttanut ajatus siitä, että asioille joille ei voi mitään – niille ei voi mitään. Niiden kannattaa yksinkertaisesti vain antaa olla, vaikka se aikamoisesti mielenlujuutta vaatiikin. Omasta itsestään voi, ja kannattaa, pitää huolta kaiken ikäisenä. Juonteille, rypyille ja ihon löystymiselle emme kuitenkaan voi mitään (mikäli ei pidä kirurgin veitseä vaihtoehtona). Omasta mielestäni ihmisen kauneus ainoastaan muuttaa muotoaan kun ikäännymme. Sensijaan itsevarmuudesta kumpuava kauneus ja karisma usein lisääntyy iän myötä.

Täytän tänä vuonna 46 vuotta. Olen hyvässä parisuhteessa, minulla on ihana 10-kuukautinen poika, ja omannäköiseni mielekäs työ. Olen terve. Minulla on kaikki hyvin. Minulla ei ole syytä kriisata yhtään mistään. Elämän rajallisuus tuntuu toki kurjalta. Voin vain toivoa että minulla on vielä monen monta elinvuotta edessäpäin, jo poikanikin tähden.

Lopuksi haluan vielä todeta, että ikäkriisiä poteva ei ole yhtään huonompi tai heikompi kuin kukaan muukaan. Tämän kirjoituksen tarkoitus oli tuoda esille näkökulmia jotka ovat auttaneet minua itseäni luovimaan elämän aallokoissa ilman ikäkriisejä – hienoa jos näistä on apua, vaikka pientäkin, jollekin toiselle!

Minkälaisia kokemuksia ja ajatuksia teillä on ikäkriiseistä tai niiden välttämisestä?

Ps. Värjäsin hiukseni punaisiksi vuoden ensimmäisenä päivänä (Cultivatorsin Hennalla, suosittelen!) Minulla on ollut punaiset hiukset pari kertaa aiemminkin, mutta siitä on aikaa parikymmentä vuotta. Nyt olin haaveillut näistä jo useamman vuoden mutta aina lykännyt muutosta (koska muutos, suuri tai pieni, usein pelottaa). Entä jos lopputulos ei onnistukaan? Entä jos en tunnista itseäni uudessa lookissa? Asioita voi vatvoa ja lykätä loputtomiin – tai sitten ryhtyä tuumasta toimeen. Nehän ovat vain hiukset, mitä sitten! Sama ajattelu pätee aika usein myös elämämme suuremmissa muutoksissa: mitä sitten, se on vain elämää.