73 kysymystä

Sarjassamme itsekeskeiset postaus-aiheet, mutta – tykkäsin jo lapsena vastailla Ystäväni-kirjoihin💗 Mitä te vastaisitte näihin, löytyykö yhtäläisyyksiä?

1. Paras aika vuorokaudesta

Yksinoikeudella ilta. Olen ehdottomasti ilta-ihminen (ja huonoimmillani aamuisin, siis aivan super-kärttyinen varsinkin nykyisin). Iltaisin inspiroidun, rentoudun, rauhoitun. Rakastan auringonlaskuja ja öiden hiljaisuutta.

2. Suurin heikkouteni

Provosoidun helposti. Kaikkein yleisimmin tämä liittyy ihmisten ajattelemattomuuteen, epähienotunteisuuteen, epäoikeudenmukaisuuteen ja suoranaiseen ilkeyteen. Toisesta korvasta sisään toisesta ulos ei toimi minulla. Pääsisin helpommalla jos toimisi.

3. Suurin vahvuuteni

Kuulostaa vähän hassulta mutta minulla on aidosti ja oikeasti suuri sydän. En koskaan toivo kenellekään mitään pahaa, en osaa. Empatian tunteminen on minulle automaatio. Yritän tehdä pieniä hyviä tekoja päivittäin. Uskon lempeyden voimaan. Rakastan rakastaa.

4. Suurin oppimiskokemukseni.

Se kun olen alkanut ymmärtää että ansaitsen hyvää. Kun pyristelin ulos väkivaltaisista parisuhteista, irtisanoin luokanopettajan virkani (jätin taakseni itselleni sopimattoman työn), ja aloin tavoittelemaan omia unelmiani niin perheen kuin työnkin suhteen. Oppi on siis tämä: rakasta itseäsi. Elämän tarkoitus on olla onnellinen.

5. Täydelliset treffit.

Siirappi-varoitus. Täydelliset treffit olisi illallinen ranta-boulevardilla auringonlaskun aikaan. Skumppa coolerissa, punaista lasissa ja lautasella härän sisäfileetä. Täydellinen keskusteluun uppoutuminen ja tutkimusretki toiseen. Treffit voisi päättyä kuutamo-uintiin…

6. Mistä paheesta haluaisin luopua.

Ajattelen niin että niin sanottuja paheita saa ihmisellä jokunen ollakin. Täydellinen hyveellisyys olisi tylsää. Tykkään suklaasta ja punaviinistä, ja se minulle suotakoon.

7. Mikä aihe on minulle tärkeä.

Yleisellä tasolla oikeudenmukaisuus – en voi sietää epäoikeudenmukaisuutta. Yhteiskunnallisesti ajateltuna lapset ja nuoret.

8. Paras saamani kohteliaisuus.

Jostain syystä mieleeni tulee jo harmaantuneen ranskalaisen herrasmiehen sanat ”You are the most beautiful thing in this shop”, kun olin teini-ikäisenä kesätöissä myymälässä jossa myytiin toinen toistaan kauniimpia suomalaisia käsitöitä (hiukan syvällisemmin jos miettii niin kaikki kehut äitiydestäni, opettajuudestani ja muusikkoudestani lämmittävät).

9. Inspiraationi lähde.

Lapseni inspiroi minua loputtomiin. Inspiroidun myös ihmisistä, jotka säteilevät positiivista energiaa ja mielen tyyneyttä.

10. Suolainen vai makea.

Suolainen! Ei kahta sanaa. Minun suolainen herkkuni ei kuitenkaan ole sipsit tai grillimättö, vaan esimerkiksi ja erityisesti juustot, nachot,oliivit, prosciutto, kaikenlaiset tapakset, jalapenopoppersit, tacot, täytetyt voileivät ja voileipäkakut, sekä suolaiset kastikkeet.

11. Mitä laulua kuuntelen repeatilla.

En mitään nykyisin. Teininä olisin vastannut Alice Cooperin Poison ja Lisa Nilssonin Om du var jag.

12. Mikä saa minut hymyilemään eniten.

Lapseni. Kukapa tai mikäpä muukaan.

13. Mitä asiaa ihmiset eivät tiedä minusta.

Olen kodin ulkopuolella yleisesti ottaen hyvin asiallinen, toisinaan jopa pidättyväinen, mutta vähintäänkin hillitty ja hallittu. Oikeasti ja läheisteni seurassa huumorintajuni on super-ronski, heittäydyn estottomasti milloin mihinkin,pelleilen ja hassuttelen ja höpsöttelen. Toisaalta, tilanteen niin vaatiessa, olen erittäin napakka ja topakka ja tulinen. Uskokaa tai älkää.

14. Korot vai tennarit/muut matalapohjaiset.

Siis minähän olen tunnettu siitä että ”siellä missä korot kopisee on Päivi”. RAKASTAN korkeakorkoisia saappaita ja sandaaleita. Raskautumisen ja äitiyden myötä olen tosin joutunut hiukan tyylistäni tinkimään.

15. Vintage vai uusi.

Ehkä kuitenkin vintage (ainakin ajatuksen tasolla).

16. Mitä kolmea asiaa ilman en voi elää.

Kolme on kyllä kovin vähän mutta sanotaan lapseni, rakkaus ja musiikki.

17. Ikkuna vai käytäväpaikka.

Ikkuna maisemien takia, vaikkakin ahtaanpaikankammoisena käytäväpaikan nopea poispääsy houkuttelee.

18. Tv-hahmo pakkomielle.

Ei kukaan. Tällä hetkellä en seuraile mitään fiktiivisiä tv – sarjoja. Katson ainoastaan ruokaan, musiikkiin ja sisustukseen liittyviä ohjelmia sekä paria tosi tv – sarjaa.

19. Nahka vai pitsi.

Rakastan molempia! Ehkä kuitenkin pitsi.

20. Seikkailullisin tekemäni juttu.

Interrail siskon kanssa 18 – vuotiaana. Eksyin Sveitsin alpeilla (avunhuutojeni jälkeen pelastauduin maanviljelijän traktorikyydillä), näin delfiinejä, ihastuin (to say the least) texasilaiseen cowboyhin, liftasin Pariisissa, todistin joukkotappelua metroaseman tunnelissa. Tunsin eläväni.

21. Kuinka kuvailisin itseäni kolmella sanalla.

Herkkä, iloinen, sisukas.

22. Lempivaatteeni.

Superdryn kirkkaankeltainen kukkakuvioitu minimekko.

23. Mikä must have – vaate jokaisen tulisi omistaa.

Perus valkoinen T- paita. En omista.

24. Mikä minua inspiroi juuri nyt.

Alkava kesä. Koen myös jollain tavalla olevani ”murros-vaiheessa”. Lapsi on päivä päivältä omatoimisempi ja itsenäisempi, napanuora löystyy. Minulla on ammatillisia ja myös matkusteluun liittyviä haaveita, joiden uskon lähitulevaisuudessa toteutuvan.

25. Paras koskaan saamani neuvo.

Nauti elämästä. Näin minulle sanoi lääkäri diagnosoituaan ensin keuhkopussintulehdukseni.

26. Mikä ärsyttää eniten.

Revin peliverkkarini hankalasti avattavista pakkauksista, epäselvistä/ympäripyöreistä ajo-ohjeista, metelistä, säätämisestä ja huonosta ajokelistä.

27. Helmet vai timantit.

Kyllä helmet puhuttelee enemmän. Överiys ja statussymbolit ei niinkään (kunnia silti kaikille timanttien kantajille).

28. Suurin katumus.

En usko katumiseen.

29. Minkä huomaat ihmisessä ensimmäisenä.

Aivan ehdottomasti kiinnitän huomiota lämpöön ja aitouteen.

30. Soittolistalla juuri nyt.

Ei ole soittolistaa. Työni musiikin parissa + erityisherkkyys on syy sille etten vapaa-ajalla juurikaan kuuntele musiikkia ja esimerkiksi autoillessani en lainkaan. Joskus viikonloppu-iltaisin kuuntelen Youtubesta Saara Aaltoa, Samuli Edelmania, Ressu Redfordia, euroviisu – hittejä, Portion Boysia, Maaritia. Aika monipuolinen kattaus siis.

31. Mieluisin lautapeli.

Oivoi. En ole lautapeli – ihminen laisinkaan. Vastaan Trivial pursuit (mikä on oikeastikin mielestäni mielenkiintoinen ja kiva peli).

32. Guilty pleasure.

Koskenlaskija jalapenocheddar – dippi. Voisin lusikoida suoraan purkista.

33. Minkä kirjan lopetit juuri.

Viimeksi luin Varpu Hintsasen Valo joka ei kadonnutkaan.

34. Mitä luet parhaillaan.

En mitään.

35. Miten aloitan päiväni.

Vedellä. Suukoilla ja halauksilla. Mustalla kahvilla. Ja – usein enemmän tai vähemmän vittuuntuneena (avataan tätä sen verran että perhepeti ja lähes neljän vuoden ajan minut on herätetty joka aamu).

36. Lempipyhäni.

Kyllä se on juhannus. Rakastan Suomen kesää.

37. Kenen vaatekaapin ryöstäisin.

Jennifer Anistonin. Hänen tyylinsä on mielestäni todella elegantti ja naisellinen. Värit ja leikkaukset ovat itselleni mieluisia.

38. Kenen kanssa haluaisin vaihtaa elämiä yhdeksi päiväksi.

Nyt ei tule kyllä mieleen ketään. Marilyn Monroe olisi jännä.

39. Mitä olen aina halunnut kokeilla mutten ole koskaan uskaltanut.

Kysymyksen asettelu ei resonoi. Yleensä kokeilen – ja uskallan – kaikkea sitä mitä haluan.

40. Mitä toivoisin että olisin tiennyt 19- vuotiaana.

Sitoutumiskammoiset playboyt ei kerro mitään arvostani. Parempaa on luvassa.

41. Mitä käsilaukussani on puhelimen ja lompakon lisäksi.

Aina vesipullo, huulikiilto ja puuteri. Usein hajuvesi ja särkylääkkeet just in case.

42. Jos en olisi opettaja mitä tekisin.

Helppo kysymys – olisin taiteellisella alalla, joko kirjoittaen tai laulaen tai sekä että.

43. Mitä en osaa tehdä.

Ensimmäisenä tulee mieleen käsityöt ja suunnistaminen.

44. Missä paikassa olen viettänyt parhaan lomani.

Sanon Santorini.

45. Mihin kaupunkiin matkustamisesta olen aina unelmoinut.

Edinborough ja Reykjavik. Tai mikä tahansa kaupunki Skotlannissa/Islannissa.

46. Mitä minulla on aina mukana kun matkustan.

Vesipullo.

47. Lempiruoka.

Aivan mahdoton rajata yhteen. Ruokaisat pastasalaatit, pehmeät kasvissosekeitot, chicken tikka masala, kana hapanimeläkastikkeessa ja tacot/texmex on top viisi!

48. Lempijälkiruoka.

Helppo rajata yhteen sillä en ole jälkkäri-ihminen. Suklaamousse.

49. Lempi”snäkki”.

Sanotaan vaikka maustettu riisikakku kalkkunaleikkeellä ja pikari-tomaatit + Skyr – rahka.

50. Mikä leffa on saanut itkemään.

Titanic, P.S. I love you, Kerro minulle jotain hyvää, Kuolemaantuomittu, Hiljaiset sillat, Hachiko – tarina uskollisuudesta + miljoona muuta.

51. Lempileffa viimeisen viime vuoden ajalta.

Täytyy tunnustaa etten ole katsonut yhtäkään uutta leffaa vuoden sisään.

52. Minkä yhden lahjan toivoisin omaavani.

Täydellinen mielenhallinta. Olisi myös mahtavaa osata soittaa erilaisia puhallinsoittimia.

53. Lempi-urheilu.

Tykkään metsäkävelyistä ja nautin tanssimisesta. Uiminen on myös mieluisaa, sali-treeni kausittain.

54. Lempi-bändi.

Vuosien varrella nämä ovat tiuhaan vaihtuneet ja nykyisin kuuntelen musiikkia aika harvoin (koska työ musiikin parissa). Mutta – erittäin kovaa kolahti aikoinaan irlantilainen The Corrs. Pidän irkkumusiikista, kauniista melodioista, stemmoista ja akustisesta/puoliakustisesta meiningistä.

55. Lempi-pikaruoka.

Tuplajuustohampurilainen. Mäkkärin, EI Hesen.

56. Mitä en halua tehdä kymmenen vuoden päästä.

En ainakaan halua olla juuri samassa ”paikassa” kuin nyt.

57. Mikä on söpöin asia maapallolla.

Vastasyntyneen varpaat.

58. Mikä on paras tänä vuonna tapahtunut asia.

Ensimmäisenä tulee mieleen se että lapsi on ollut huomattavasti terveempi kuin viime vuonna.

59. Lempi-cocktail.

Gin tonic.

60. Mikä leffa saa nauramaan eniten.

Vuohia tuijottavat miehet.

61. Mitä yleensä syön päivälliseksi.

Kanaa/kalaa jossain muodossa, kasviksia/vihanneksia, riisinuudelia/gluteenitonta pastaa.

62. Mitä yleensä syön lounaaksi.

Salaatti/keittolounas on mieluisin.

63. Mitä yleensä syön aamiaiseksi.

Ruisleipä juustolla, kurkulla, paprikalla ja tomaatilla & kuppi mustaa kahvia. Joskus teen kalkkunatäytteisen munakkaan, ja joskus syön kaurapuuroa raejuustolla ja mustaherukoilla. Toisinaan kyljessä on maustamatonta rahkaa ja ananasta.

64. Mikä on suosikki-asiani maailmassa.

Suukot ja halaukset ja huumori.

65. Lempiväri.

Keltainen.

66. Minkä värisiä vaatteita pidän eniten.

Mustia, valkoisia ja beigejä. Pinkki/vaaleanpunainen – kausi tulee säännöllisesti, samoin turkoosi ja keltainen.

67. Mitkä kolme sanaa kuvaavat parhaiten elämää Suomessa.

Turvallisuus, luonnonläheisyys, järjestelmällisyys.

68. Pidänkö yllätyksistä.

Kyllä, ehdottomasti (kunhan ne eivät katkaise yöuniani)!

69. Minkä asian olen oppinut vaikeimman kautta.

Pelko ei kuulu parisuhteeseen. Ei myöskään epätietoisuus ja ailahtelevuus ja on/off – meininki.

70. Mihin olen väsynyt/kyllästynyt.

Säätämiseen. Iän myötä minusta on tullut entistä nopeatempoisempi ja kärsimättömämpi. Suit sait sukkelaan on hyvä. Kaikessa.

71. Kenen puoleen käännyn kun olen surullinen.

Puolison.

72. Minkä trendin toivoisin katoavan ikuisiksi ajoiksi.

Kaiken jakaminen someen (jakamatta samalla yhtään mitään).

73. Mitä halusin tehdä elämälläni kun olin 12- vuotias.

En ihan tarkasti muista, mutta ainakin olen aina haaveillut laulajan urasta ja neljästä lapsesta.

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä

Kuinka paljon vanhemman pitäisi leikkiä lapsen kanssa päivittäin?

Postauksen otsikko on kärjistetty ja yksinkertaistettu – ei ole olemassa mitään lakia tai sääntöä vanhemman ja lapsen yhteisen leikin ”oikeasta” määrästä. Toisekseen mahdollisuudet ja toisaalta myös tarpeet yhteiseen leikkiin riippuvat hyvin paljon kunkin perheen yksilöllisestä tilanteesta. Aihe on mielestäni mielenkiintoinen, ja erilaiset näkemykset, ajatukset ja toteutustavat aiheeseen liittyen mielenkiintoisia.

Inspiraation postaukselle sain kun silmiini osui Instagramissa erään somevaikuttajan, varhaiskasvattajan ja kolmen alle kouluikäisen lapsen äidin postaus otsikolla ”yritän leikkiä lasteni kanssa joka päivä vähintään 10 minuuttia”. Leukani loksahti auki hämmästyksestä – 10 minuuttia kuulostaa lyhyeltä ajalta (toki ymmärrän että se on varmasti monessa perheessä realistinen tavoite, ja ehkä ihan riittävän hyvä aika myös lasten näkökulmasta), mutta vielä enemmän hätkähdytti se vertailukohta, että minä ja mieheni leikimme lapsemme kanssa joka päivä useamman tunnin. Leikimmekö jo liikaakin tai jotenkin poikkeuksellisen paljon (toisinaan oman jaksamisemme kustannuksella)? Toisaalta – voiko vanhempi omistautua lapselleen liikaa tai sukeltaa  liikaa lapsen maailmaan (omasta mielestäni ei – varsinkaan silloin kun kyse on pienistä lapsista)? Mikä olisi järkevä kompromissi koko perheen kannalta, jokaisen hyvinvointi huomioiden?

Mielestäni on selvää – ja myös monen asiantuntijan toteamaa – että vanhemman velvollisuus on ainakin joskus leikkiä lapsen kanssa. Lapselle on tärkeää tulla huomatuksi ja kuulluksi omassa lapsen maailmassaan. Vanhemman on tärkeää joskus laskeutua vanhemman roolistaan ”alas” lapsen tasolle – tätähän yhteinen leikki on. Samalla se on hauskanpitoa, mielikuvitukselle antautumista yhdessä, rentoutumista ja läsnäoloa. Kallisarvoisia hetkiä, jotka ovat liimaa lapsen ja aikuisen suhteelle ja yhteydelle. Ei voi olla niin, että vanhempi ainoastaan kasvattaa, opettaa, asettaa rajat, auttaa arjen toimissa, huolehtii rutiineista ja rajoista, laittaa ruoat ja pesee pyykit. Nuo asiat ovat vain yksi – vaikka toki tärkeä – osa vanhemmuutta.

Meidän lapsellamme ei ole kotona asuvaa sisarusta. Näin ollen minä ja mieheni olemme käytännössä lapsen ainoat leikki/puuhakaverit kotona, joten ”leikki-vastuu” lepää meidän harteillamme. Vastikään neljä vuotta täyttänyt ei vielä sovi itse kaveri-treffejä, eikä oman ajattelutapani mukaan oikein voi kyläilläkään kavereilla ilman vanhempaa (ellei sitten kyseessä ole erityisen tuttu ja läheinen perhe). Meillä ei kotipaikkakunnallamme ole isovanhempia tai serkkuja tai kummeja lapsen satunnaisiksi leikkikavereiksi. Koen että meidän lapsellamme on silti sama oikeus leikkiin kuin kaikilla muillakin lapsilla. Eikä tähän oikeuteen vaikuta sekään että olemme mieheni kanssa 48- vuotiaita. Polvet ei välttämättä enää kestäisi leijona – tai dinosaurusleikkejä, mutta leikkiä niitä pitää silti. Ainakin joskus. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan – me olemme mieheni kanssa halunneet tulla vanhemmiksi. Lapsen kanssa leikkiminen on osa vanhemmuutta – silloinkin kun ei välttämättä jaksaisi tai polvet ei välttämättä kestäisi.

Mitä meidän perheessä kuuluu tuohon päivittäiseen usean tunnin leikkiin lapsen kanssa? Suuri osa siitä on todella ihan ”rehellistä” leikkiä. Majanrakennus on ollut kestosuosikki ja jokapäiväinen juttu jo parin vuoden ajan. Lisäksi leikimme erilaisia mielikuvitus – ja roolileikkejä – poliisia ja rosvoa, supermiehiä ja supernaisia, astronautteja, palomiehiä, viidakon tutkimisretkeilijöitä ja niin edelleen. Mielikuvitusleikeissä on mukana rooliasuja ja rekvisiittaa, ja niitä voidaan leikkiä niin sohvatyynyistä tehdyssä pesässä kuin vaikka saunan lauteillakin. Tai ulkona puistossa. Näiden lisäksi miehen ”heiniä” on pikkuauto-ja junarataleikit. Leikkimisen ohella päivittäistä yhteistä puuhaa on aamu – ja iltasadut (koko perheelle mieluisa ja tärkeäksi tullut rutiini) sekä musisointi-hetket, ja lähes päivittäistä piirtäminen/maalaaminen/muovailu, sekä erilaiset niin sisä – kuin ulkopelitkin.

Koen että yhteisen leikin määrän riittävyyteen vaikuttaa merkittävästi myös lapsen persoonallisuus. Meidän lapsemme on, vauvasta saakka, ollut todella seurallinen, ihmisläheinen ja utelias toisia ihmisiä kohtaan. Ihmeissämme olemme katselleet naapureiden tyytyväisinä itsekseen ”möllöttäviä” vauvoja tai rauhallisesti omissa oloissaan leikkiviä taaperoita. Vaikka itsenäisen leikin tärkeydestä puhutaan paljon koen luonnottomana sen jos olisin yrittänyt ”pakottaa” lastamme tiettyyn määrään itsenäistä leikkiä päivittäin. Tyyliin ”nyt menet yläkertaan omaan huoneeseen ja teet siellä omia juttuja puoli tuntia”. Eihän aikuistakaan ekstroverttiä pakoteta olemaan päivittäin yksin tai introverttiä seurustelemaan väkisin.

Toki olen yrittänyt opettaa lapselle sen, että aikuisilla on kotitöitä joita pitää saada tehdä rauhassa (lapsi voi tietysti välillä olla mukana auttamassa – ja aika usein onkin), sekä aikuisten välisiä keskusteluita jotka ovat tärkeitä ja vaativat rauhan. Lapsi ymmärtää tämän joskus ihan hyvin, toisinaan huonommin, ja joskus ruutu-aika on ainoa ratkaisu. Tämä liittyy nimenomaan lapsen persoonaan, ei siihen että hän olisi jotenkin emotionaalisesti liikaa kiinni meissä, pelkäisi yksinoloa tms. Päinvastoin, hän on hyvinkin reipas ja itsenäinen, ja toisaalta osaa viedä leikkejä upeasti eteenpäin ihan vain oman mielikuvituksensa ja kekseliäisyytensä varassa. Hän ei kaipaa seuraa leikin ”keksimiseen” – hän kaipaa seuraa leikkimiseen.

10 minuuttia päivässä kuulostaa minusta yhtä kaikki aika pieneltä ajalta (vaikkakaan menneillä sukupolvilla tämäkään aika ei liene täyttynyt). Vuorokaudessa on kuitenkin 24 tuntia, joista unen ja työpäivän jälkeenkin jää ehkä noin kahdeksan tuntia aikaa tehdä muuta. Vaikka tästä miinustaisi kotityöt ja oman/lapsen harrastuksenkin jää aikaa silti useampi tunti. Itse koen niin että lapseni seura on parasta koko maailmassa. Koen että aika lapsen kanssa tulee joka tapauksessa olemaan liian vähäinen. Hän kasvaa joka päivä. Kavereista tulee tärkeämpiä vuosi vuodelta. Pian koittaa hetki ”äiti jääköön nukkumaan, puuro lautaselle jää, ei estää saa kun juostaan elämään”. On myös omaa valintaani leikkiä ja viettää aikaa lapseni kanssa paljon päivittäin. Hoplop kerran tai vaikka parikin viikossa olisi helpompi tie, vaan ei hyvältä tai oikealta tuntuva. Miten te muut vanhemmat koette asian – minkälaista tasapainoilua teidän perheissä käydään leikin, kotitöiden, parisuhde-ajan ja ns. oman ajan suhteen? Mikä teidän mielestä on sopiva määrä yhteistä leikkiä päivässä?

Lopuksi – ymmärrän että perheissä joissa leikki-ikäisellä on kotona sisaruksia (pienellä tai pienehköllä ikäerolla) ja/tai lähellä asuu ”leikkiväisiä” tukiverkkoja, ei vanhempien leikkiin-osallistumiselle ole  niin suuri tarve. Ja kyllä – tunnen toisinaan kateutta tällaisia perheitä koskaan. On hyvä kuitenkin pitää mielessä että jokaisella perheellä on varmasti omat haasteensa. Omat helpotuksensa myös. Meidän lapsemme on terve ja tästä etuoikeudesta tunnen kiitollisuutta päivittäin.

Oli lapsen ja vanhemman yhteisen päivittäisen leikin määrä sitten mikä tahansa, on jotain mitä toivon. Toivon ettei vanhemman ruutu-aika ole se mikä vie pois aikaa yhteiseltä leikiltä. Toivon ettei vanhempien riidat vie aikaa pois yhteiseltä leikiltä. Ja vielä toivon ettei työnteko kotona ja vapaa-ajalla ole asia mikä estää vanhempia leikkimästä lastensa kanssa.

Pahitteeksi ei ole sen tajuaminen että jokainen päivä voi olla viimeinen.

~ Jos huomenna ois mun viimeinen päivä,
huomenna ois viimeinen päivä,
parasta mitä sain aikaan
sain olla hetken sun kaa~

Ps. Yleensä koen lapsen kanssa leikkimisen hauskana. Haastavaa se on silloin jos takana on huonosti nukuttu yö – tai jos mieli vaeltaa mikä tekee aidosta läsnäolosta vaikeaa (tästä kirjoitan myöhemmin lisää).

Perhe Oma elämä Lapset Vanhemmuus