Kirjoitin taannoin postauksen siitä, etten ymmärrä ns. mielensäpahoittamisen kulttuuria. Kehorauhan loukkaamisessa on kyse jostain aivan muusta. Koen lähtökohtaisesti niin, että toisen ihmisen ulkonäön kommentointi – silloin kun kommenteissa on vaikka vain pienikin riski tulla tulkituiksi negatiivisessa/kritisoivassa mielessä – on hyvin riskialtista ja usein vähintäänkin turhaa ja epäsopivaa. Vastuu näissä tilanteissa on aina kommentin sanojalla, ei koskaan kuulijalla. Vihaan sitä kuinka jotkut ihmiset verhoavat ajattelemattomat kommenttinsa ”huumoriksi”, tai mikä vielä pahempaa: syyttävät kuulijaa ”herkkänahkaisuudesta” tai ”huumorintajuttomuudesta”. Me emme tiedä toinen toistemme tarinaa tai taustoja. Emme toistemme herkkiä kohtia. Toisaalta kyse on myös periaatteesta – mielipiteitä saa olla ja monet niistä saa sanoa ääneen, mutta toisen ihmisen keho ei ole kenenkään ”mielipide–asia”.

Love island Suomen Benjamin sanoi Peppiinalle – ensin todettuaan pitävänsä kurvikkaista naisista johon Peppiina totesi ”mulla ei ole tissejä” – ”no mut sehän on helposti korjattavissa”. Kyseessä oli selvästikin vitsi mutta erittäin huono sellainen. Olen itse kuullut vastaavan kommentin aikoinaan eräältä italiaanolta. Hän tiedusteli olenko koskaan harkinnut silikoneja, ja totesi että Tallinnassa ne saisi kätevästi (olimme tuolloin ensitreffeillä). Ei noin. On täysin epäsoveliasta edes vihjata että kenenkään kehossa olisi yhtään mitään korjattavaa.

Ihmisen keho on sellainen kuin se on. Jokaisen meistä. Se että joku on kooltaan isompi ei tarkoita sitä että hän söisi enemmän kuin joku toinen. Se että joku on kooltaan pienempi ei tarkoita sitä että hän söisi vähemmän kuin joku toinen (vaikkakin – mitä sitten jos joku syö paljon ja joku vähän – nämäkin ovat henkilökohtaisia asioita, ja aika usein myös luonnollisia, terveitä ja harmittomia). Kenenkään kehosta ei voi päätellä yhtään mitään. Joillakin naisilla on pienet rinnat, toisilla suuret, joillakin miehillä leveät hartiat, toisilla kapeat. Geenilottoa. Toisekseen on aika pinnallista ja julmaa kommentoida ulkonäköä ikäänkuin ihmistä jotenkin arvottavana tekijänä. Jokaisen keho on jokaisen oma asia.

Eräs tuttavani laihdutti taannoin 40kg. Kohtasimme jokin aika sitten yhteisen tuttava-porukan kesken, ja tuossa tilanteessa kuulin useamman sanovan kyseiselle henkilölle kommentteja tyyliin ”oletko se todella sinä?”, ”kuinka paljon olet oikein laihtunut?” jne. Itse päätin tietoisesti etten ota sanallakaan kantaa tuttavani ulkonäköön. Halusin nähdä hänet ihmisenä kuten aina ennenkin – en kehona. Sitä paitsi, olen itsekin joskus kuullut kommentteja ”oletko sä laihtunut?”, enkä ole millään tavoin ottanut niitä kohteliaisuutena. Pikemminkin mieleeni on tullut se kuinka lihavana kysyjä mahtoi minua aiemmin pitää. Tai miksi ylipäätään hän kiinnittää huomiota ulkonäkööni.

Olen joskus myös kuullut ihastuneita kommentteja” teille on tulossa toinen! ”tai – vatsaani samanaikaisesti taputellen -” onko siellä vauva? ”. Voi kun olisikin tulossa toinen ja voin kun siellä olisikin vauva! Kyllä minä niin mieleni pahoitin – tällä kertaa ihan oikeasta ja aidosta syystä.

4-vuotias poikani kommentoi hiljattain uimahallin pukuhuoneessa erään naisen takamusta sanoin” tolla tädillä on hassu pylly”. Vastasin siihen ”jokaisen pylly saa olla juuri sellainen kuin se on”. Yritän lapseni kuullen joko olla kommentoimatta toisten ulkonäköä yhtään mitenkään, tai sitten sanomalla jotain oikeasti kivaa ja positiivista kuten ”onpa tuolla tädillä hienot hiukset”. En anna ilmeeni värähtääkään kävelipä vastaan sitten miten persoonallisen näköinen ihminen tahansa. Meistä jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, ja tämän ajattelutavan haluan myös poikani omaksuvan.

Itse henkilökohtaisesti en ajattele niin, että ulkonäköä ei saisi kommentoida yhtään millään lailla. Koen kauneudentajun olevan osa ihmisyyttä vaikkakin aina katsojan silmissä. Itse ilahdun, en pahastu, jos joku kehuu vaikka silmiäni tai vaatteitani. Mielestäni ei ole ydinfysiikkaa ymmärtää ero hienotunteisten ja kivojen kommenttien välillä verrattuna epähienotunteisiin ja ei-kivoihin kommentteihin. Edellisissä kappaleissa kerroinkin jo esimerkkejä viimeksimainituista. Tässä pari lisää: minulle on joskus sanottu ”sinun pitäisi tyttö kyllä syödä vähän enemmän, käsivartesi ovat niin laihat”, kuin myös ”raskausdiabeteksesi johtuu varmaan painostasi”. Nämä kommentit eivät hymyilyttäneet. Sensijaan ne ovat kommentteja jotka tulen todennäköisesti muistamaan läpi elämäni ja jotka saivat kyyneliin. Ja – on se muuten kumma miten nainen ei ole koskaan ”sopiva”!

Kehorauhasta on puhuttu paljon (minäkin blogissani jo aiemmin), mutta siitä pitää puhua vielä lisää. Siitä ei voi puhua liikaa. Kehorauha on tärkeä osa toisen ihmisen kunnioittamista. En ajattele niin että monikaan ihminen välttämättä loukkaisi toisen kehorauhaa tarkoituksellisesti tai pahaa tarkoittaen – joskus kyse voi olla ihan puhtaasti ajattelemattomuudesta. Tämä on kuitenkin syy juuri siihen, miksi meidän pitäisi opetella ajattelemaan enemmän. Ajattele mitä sanot ettet sano mitä ajattelet – hiukan kärjistetty fraasi, jossa piilee totuuden siemen.

Puhutaan toisillemme kauniita ja kivoja asioita, ja ollaan muutoin hiljaa. Huomataan jokaisessa oleva hyvä ja kaunis –

kaikkein mieluiten, myös ja ennen kaikkea sisäinen sellainen.

Ps. Lopuksi haluan todeta kaikille kaltaisilleni keski-iän jo ylittäneille naisille – kehon muuttuminen vanhenemisen (ja mahdollisten raskauksien) myötä on kaunis ja luonnollinen asia. Terveydestä ja kropan toimintakyvystä on toki hyvä pitää huolta, mutta treenata ei tartte jos ei huvita!