Olen aiemmin blogissani maininnut siitä, että tykkään juhlia. Elämä on kuitenkin suurimmaksi osaksi arkea, joten sitä on syytä- tärkeääkin- piristää silloin tällöin juhlimisella. Vuodenkiertoon liittyvistä juhlista joulu ja juhannus ovat suosikkejani, jälkimmäisen vetäessä kuitenkin pidemmän korren, kesä-ihminen kun olen. Perinteisesti olen viettänyt aikuisiän juhannukseni ystävien tai poikaystävien mökeillä, aikuisessa (pääosin) seurassa. Onpa joukkoon mahtunut muutama lavatanssi-juhannuskin. Juhannusten viettoa ovat värittäneet moninaiset ja hassunhauskat seurapelit- ja leikit, leikkimieliset urheilu-kisailut, kokon polttaminen, karaoke-laulanta, juhannustaiat, sekä yöttömässä yössä pikkutunneille jatkuva saunominen vihtoineen ja järvi-pulahduksineen. Viini on virrannut ja skumppalla on kilistelty. Onpa myös lemmiskelty niityllä havunneulasten ja itikoiden nipistellessä paljaita reisiä. Ja- eräs pikkuinen Viljami sai luultavasti alkunsa ei vähempää eikä enempää kuin juhannussaunassa- näin olemme mieheni kanssa laskeskelleet aarteemme lasketun ajan huomioiden.

Tänä vuonna juhannukseen ei liiemmin kuulu mikään edellämainituista. Vietämme keskikesän juhlaa kotona kolmistaan (ellemme sitten saa ex tempore- vieraita, jotka ovat toki aina tervetulleita)- lapsemme on tallustellut (vertauskuvannollisesti) tällä pallolla vasta reilut kolme kuukautta, joten tulimme aiemmista suunnitelmista poiketen siihen lopputulokseen ettei pikkuisen maailmaa (ja rutiineja) ole vielä syytä mullistaa enempää kuin on välttämätöntä. Hän on tottunut nukkumaan viileässä ja pimeässä omassa pinnasängyssään, sekä  nukkumaan neljät päiväunet hiljaisuudessa päivän aikana. Hän ei perusta lämmöstä pisarankaan (tai pitäisikö sanoa säteen) vertaa,  ja oudot kasvot saattavat vielä hätkähdyttää ja hämmentää. Näin ollen koti-juhannus on meille juuri nyt se ainoa ja oikea. Ei järveä tai juhannuskoivuja, mutta sauna ja poreamme kylläkin. Niissä olemme mieheni kanssa jo tottuneetkin sujuvasti rentoutumaan itkuhälyttimen kanssa. Ei mieheni äidin loihtimaa herkuista notkuvaa buffet-pöytää, mutta itse tehtyjä hampurilaisia sensijaan. Ei tonkallisia viiniä, mutta lasillisilla voimme ja aiomme juhlistaa (enhän enää imetä). Ei musiikin sulosointuja metelistä puhumattakaan, ei seurapelejä- eikä leikkejä. Vaan – ehkä jotain paljon parempaa ja ainutlaatuisempaa- saamme leikittää ja viihdyttää pientä ainutlaatuista ihmettämme kylvyillä, saippuakuplilla, käsinukeilla, tuutulauluilla ja suukoilla (ainakin, mielikuvitus vain rajana!) Saamme hukuttaa hänet haleihin (kuten teemme joka päivä), nuuhkia hänen silkinpehmeää ihoaan, ja hukkua syvänsinisiin mustikkasilmiinsä aina uudestaan ja uudestaan. Ja vielä – saamme syöttää toisillemme mansikoita ja tuntea juhannus-romantiikkaa pienoisen nukkuessa kauneusuniaan (vaikkei hän täydellisessä kauneudessaan niitä tarvitsisikaan). Omassa kodissamme – sen suloisessa rauhassa ja turvassa.

Mitä minuun itseeni tulee- saan nauttia yhdestä äitiyteni tähtihetkestä; ensimmäisestä juhannuksestani äitinä, pienokaistani hoivaten ja häneen keskittyen. Tilasinpa tätä tähtihetkeä varten meille myös juhannukseen sopivat samistelu-vaatteet.

Minun juhannukseni on tänä vuonna ei parempi eikä huonompi kuin aiemmin, vaan onnellisesti erilainen pikkuvauvan äitinä! Ja- olen kiitollinen tästä erilaisesta juhannuksesta, sydänjuuriani myöten.

Suloista suven juhlaa kaikille!

Ps. Tämän tekstin jo kirjoitettuani pyysin spontaanisti ystävä-pariskuntaa meille huomenna päiväsaunaan&poreisiin ja hamppareille – saa nähdä miten tämä sujuu vauvelin kanssa, uskon että hyvin! Onpa piristävää nähdä ihmisiä pitkän koronaetäily- ja mammalomailu-tauon jälkeen 🙂