Otsikon aihe on järkälemäinen, eikä minulla toki ole asian suhteen viisasten kiveä sen enempää kuin varmaan kenelläkään muullakaan. Kuitenkin, olen pohtinut – ja pohdin – asiaa paljon, mikä on mielestäni hyvä juttu. Muistan Juha Vuorisen joskus sanoneen, että elämän tarkoitus on ”olla ihan sika-onnellinen”. Siinäpä se, hyvin kiteytettynä ja yksinkertaistettuna. Meillä kaikilla on vain yksi elämä – jokainen on mielestäni ansainnut onnellisen sellaisen.

Monimutkaisempaa onkin se, mistä onni koostuu? Kirjoitin blogissani aiemmin postauksen otsikolla ”Mikä elämässä on oikeasti tärkeää?” (viime vuoden toiseksi suosituin postaukseni, jonka pääset lukemaan tästä linkistä https://www.lily.fi/blogit/kuningatarajatus/mika-elamassa-on-oikeasti-tarkeaa/ ‎), ja totesin siinä terveyden ja kodin (sen, että on katto pään päällä) olevan kaikkein tärkeintä. Muu on ekstraa. Tuohon ekstraan kuuluu mielestäni kuitenkin se, että oma elämä on omannäköistä. Tässä työllä on erittäin suuri rooli, yksinkertaisesti sen takia että työn tekeminen lohkaisee niin suuren osan jokaisen aikuisen ihmisen arjesta (joskus tuntuu että liiankin suuren osan). Moni tekee työtä, joka ei tee itselle hyvää. Moni tekee työtä rahan saamisen pakosta, ollen toistuvasti ellei jatkuvasti työn vuoksi väsynyt ja stressaantunut. Tämä ei ole oikein. Itselläni kesti yli kymmenen vuotta tajuta, ettei luokanopettajan työ ole minulle oikea työ, ja etten voi tehdä työtä vain rahan ja taloudellisen turvan takia – tai vain sen takia, etten tuottaisi pettymystä muille ihmisille. Kun irtisanoin luokanopettajan virkani kaikki asiat järjestyivät hitaasti mutta varmasti, paremmin kuin hyvin. Siksi haluan rohkaista jokaista isojenkin päätösten tekemiseen  oman työelämän suhteen. Koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa alaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa tavoitella sellaista elämää, jossa voi arkenakin voida suurimmaksi osaksi hyvin ja kevyesti. Oman työn pitää tuntua itselle mielekkäältä ja omalta – sen kuuluu tehdä meistä paras, vahvin ja energisin versio  itsestämme. Aivan samoin kuin elämäämme kuuluvien ihmisten kuuluu tuoda meistä esille parhaat puolemme saaden meidät loistamaan ja voimaan hyvin. Ei päinvastoin. Ei koskaan päinvastoin. 

Jokainen meistä on myös ansainnut työelämän, jossa ei jatkuvasti joudu itse yksipuolisesti joustamaan, tulemaan vastaan ja tinkimään omasta hyvinvoinnista. Monilla palvelualoilla tuo on kuitenkin vallitseva käytäntö – asiakas on pidettävä tyytyväisenä työntekijän tyytyväisyyden ollessa toisarvoinen sivuseikka. Uskon ja toivon viisaiden esimiesten ja työnantajien kuitenkin hiljalleen tajunneen se, että tyytyväinen työntekijä on paras työntekijä. Työntekijän tyytyväisyys ja hyvinvointi on yhtä tärkeää kuin asiakkaan tyytyväisyys ja hyvinvointi. Työntekijällä on oikeus tuntea itsensä arvostetuksi ja tärkeäksi. Hänellä on oikeus tehdä työtä niin, ettei siitä kärsi (koko) muu elämä. Työntekijän ajatukset, tunteet ja toiveet omasta työstään ovat tärkeitä. Moni opettaja varmasti allekirjoittaa ajatuksen siitä, että opettajan työssä joutuu usein joustamaan joustamistaan koska resurssipula, vanhempien odotukset, Opsin vaatimukset ja niin edelleen. Ja vielä ihmettelemme miksi niin moni opettaja uupuu työssään ja vaihtaa alaa (kuten minäkin). Kun siirryin luokanopettajan työstäni ensin yksityisyrittäjäksi ja sittemmin kansalaisopiston opettajaksi sain takaisin suuren osan siitä vapaudesta, itsenäisyydestä ja työhyvinvoinnista mitä olin luokanopena kaivannut. Yksityisyrittäjänä leipä oli kuitenkin niin tiukassa, että en pystynyt millään muotoa valikoimaan työaikojani, vaan saatoin tehdä töitä esim. itsenäisyyspäivänä tai sunnuntaina jos asiakas niin halusi. Saatoin joutua odottamaan palkkaani pitkästikin yli oppilaideni saamien laskujen eräpäivän. Päälle maksoin mielestäni kohtuuttomia summia mm.Yelliä ja ennakkoveroja – asia, mikä on onneksi muuttunut yhteiskunnassamme parempaan sitten omien yrittäjä-vuosieni. Jouduin koko ajan olemaan se, joka tulee vastaan, joustaa ja ymmärtää. Kansalaisopiston opena olen päässyt hyvin lähelle sitä, minkälaista jokaisen ihmisen työelämän mielestäni kuuluisi olla – saan käyttää työssäni juuri omia vahvuuksiani ja omaa luovuuttani, työni on itsenäistä ja minuun luotetaan, työstressiä en koe juuri koskaan, ja myös taloudellinen tilanteeni on turvattu (mikä riittää itselleni; en ole koskaan kokenut tarvetta rikastua työn kautta). Allaolevassa kuvassa näette naisen, joka on onnellinen omannäköisessään työssä.

Kuitenkin, tässäkin työssä olen tiettyjen asioiden suhteen joustanut ja tullut vastaan hyvin paljon. Olen opettanut neljässä eri kunnassa (parhaimmillaan – vai pitäisikö sanoa pahimmillaan – niin, että vaihdan kuntaa kesken päivän) saaden kilometrikorvaukset julkisen liikenteen mukaan vaikka oman auton käyttäminen on ollut ainoa vaihtoehto. Lisäksi olen laatinut opetusmateriaalit tietyillä kursseilla kokonaan itse. Kaksi em. asiaa – työmatkat ja materiaalien valmistelut – ovat toisinaan vieneet aikaa enemmän kuin itse opetus (aikaa minkä voi suurimmaksi osaksi ajatella palkattomana työnä, vaikka pieni määrä suunnittelua toki on laskettu mukaan opettajan tuntipalkkaan). Olen myös järjestänyt oppilailleni opiston lukukausien ulkopuolisia esiintymisiä mm. viikonloppuisin ja kesälomillani. Minusta on ollut ihanaa toteuttaa oppilaideni toiveita ja tuottaa heille iloa, mutta yhtäkaikki nuo esiintymiset ovat olleet itselleni palkatonta työtä ja mm. pois ajasta perheeni parissa. Omien yksityisoppilaideni kanssa olen jo vuosikaudet tehnyt niin, että heidän niin halutessaan olen mennyt opettamaan oppilaideni kotiin (heille sopivana ajankohtana, ilman matkakorvauksia, luonnollisesti). Hyvää asiakaspalvelua – oman elämän kustannuksella. Erityisen hyvältä asiakaspalvelulta autoilemiseni on tuntunut pimeillä ja pyryisillä talvikeleillä, sekä ruuhka-aikoina. Ymmärrän toki, että jokaiseen työhön kuuluu sellaista mistä ei erikseen makseta – enkä ole koskaan halunnutkaan tehdä työtä rahan takia – mutta, kohtuus kaikessa. Hyväntekeväisyys on asia erikseen; ihmisen päätyön kuuluisi olla taloudellisesti ja ajankäytöllisesti kannattavaa.

Mitä muuta kuuluu onnelliseen elämään kuin omannäköinen työ? Yksinkertaistettuna ajattelen onnesta niin, että oikean onnen tuntee silloin kun on yksin tekemättä yhtään mitään. Oikea onni ei koostu elämyksistä joita saa muiden ihmisten tai asioiden (puhumattakaan tavaroiden tai aineellisten nautintojen) kautta. Jos pystyy tuntemaan onnea ihan vain oman itsensä seurassa tekemättä yhtään mitään, on se oikeaa onnea. Tuollaisen onnellisuuden tunteminen kuitenkin vaatii sen, ettei ihmisen mielessä ja sydämessä kalva menneen elämän traumat, taakat ja painolastit – sellaiset, jotka ovat usein pitkälle tiedostamattomia. Se vaatii sen, että ihminen on tietoinen omista tunteistaan, auki omalle itselleen. Moni yrittää pitkään paikata ”onnen aukkojaan” toisten ihmisten ja erilaisten elämysten kautta tajuamatta että aukot ovat oikeasti omassa itsessä (eikä niitä näin ollen voi paikata millään ulkoisella). Paikka-aineina voi toimia esim. urheilu, seksi ja irtosuhteet, alkoholi, huumeet, lääkkeet, pelaaminen, jatkuva elämyshakuisuus, jatkuva asioiden tekeminen ja suorittaminen, tai kalenterin täyttäminen kaikella mahdollisella. Luulen, että ihmiset ryhtyvät usein parisuhteisiin (tai ylipäätään ihmissuhteisiin, lyhyempiin tai pidempiin) nimenomaan paikatakseen jotain aukkoa itsessään – eivät tosiasiassa toisen ihmisen tai häntä kohtaan tuntemansa aidon rakkauden takia. Lisäksi moni ihminen toimii ja elää näissä suhteissa maskin ja suojakuoren takaa, ei omana aitona itsenään. Toiseen ihmiseen ja siihen kuinka hän tyydyttää omia (usein tiedostamattomia) tarpeitamme on yhtä helppoa paeta kuin vaikkapa edellämainittuihin nautintoaineiden tai pakonomaisen treenaamisen aikaansaamaan hetkittäiseen helpotukseen.

Ajattelen kuitenkin niin, että ylläkirjoittamani on myös hyvin inhimillistä: täysi rehellisyys ja tietoisuus omaa itseä kohtaan on vaikeaa, pelottavaa ja raskastakin. Sen etsimiseen ja sitä kohti kulkemiseen haluan kuitenkin jokaista rohkaista, sillä vain niin pystyy saavuttamaan aidon onnellisuuden; omaa itseä hoitamalla.Oman itsen hoitaminen voi tarkoittaa ihan konkreettisia asioita kuten terapiaa (suosittelen kaikille!), tai ylipäätään omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtimista mm. riittävällä levolla, itselle sopivilla liikuntamuodoilla sekä hyväätekevällä ravinnolla. Lisäksi se tarkoittaa sitä että ympäröi itsensä omannäköisillä ja energiaatuovilla (ei sitä poisvievillä) asioilla liittyen juuri mm. työelämään sekä ihmissuhteisiin. Yksinkertainen tapa miettiä oman onnen avaimia on mielestäni muistella sitä minkälainen on ollut lapsena (koska silloin ihminen on usein ollut kaikkein aidoimmillaan) ja mitkä asiat ovat silloin tuoneet itselle onnea.

Onnen ulkoistaminen saa aikaan sen, että havahdumme jossain kohtaa selittämättömään tyhjyyden tunteeseen. Siihen, että olo on tyhjä – ja onneton – vaikka kaikki olisi päällisin puolin omassa elämässä hyvin ja kunnossa. Itsellänikin on vielä matkaa oikeaan onneen – käsittelemättömiä asioita menneestä, ja haavoja, jotka vielä hiukan aristavat. Minussa on vielä ripaus halua miellyttää muita ja hyppysellinen tarvetta joskus paeta hankalia tunteita johonkin kevyeen ja nautinnolliseen. En vielä ehkä rakasta itseäni ihan täysin ja ehdoitta. Onneksi tiedostan tämän, ja minulla on sekä halu että motivaatio hoitaa itseäni. Minulla on halu kääntyä itseeni päin ja katsoa itseäni sensijaan että kääntyisin toisia ihmisiä päin ollakseni onnellinen. Tämä on oleellista.

Korona-aika seurauksineen on tuonut kalenteriini paljon tyhjää tilaa, minkä ansiosta minulla on ollut aikaa miettiä kaikkea edelläkirjoittamaani. Onneksi. Kiireinen arki saa ihmisen helposti suorittamaan elämää päivästä toiseen enemmän tai vähemmän omia aitoja tunteitaan paeten. Niinpä aion pysähtyä edelläkirjoittamieni perusasioiden äärelle tästä eteenpäin yhä useammin ja enemmän, sillä haluan elää yhden ja ainoan elämäni oikeasti onnellisena (tai Juha Vuorisen sanoin, sika-onnellisena). Uskon myös, että pian syntyvä lapseni tulee opettamaan minulle paljon onnellisuudesta. Näitä oppeja odotan innostunein, toiveikkain ja luottavaisin mielin. Onni- kuten hyvin harva muukaan asia tässä elämässä- ei ole rakettitiedettä. Se on loppupeleissä jotain hyvin yksinkertaista ja meidän jokaisen ulottuvilla. Kun vain pysähdymme ja katsomme sisäänpäin, itseemme.  

Tasapainoa, mielenrauhaa, rehellisyyttä ja rakkautta omaa itseä kohtaan – sitä ja niiden myötä syntyvää aitoa onnellisuutta toivon jokaiselle lukijalleni.