Parasta ja pahinta just nyt – vinkkejä raskausajan hyvinvointiin

Heti alkuun totean etten ole sen enempää terveydenhuollon kuin ravitsemustieteenkään ammattilainen. Raskaana olemisessakin olen keltanokka – kaukana kokemusasiantuntijasta. Minulle on kuitenkin tärkeää kirjoittaa blogiani lukijoille, ei itselleni, sekä kirjoittaa niin että se voisi edes jollain lailla hyödyttää toisia ihmisiä. Sen vuoksi haluan alapuolella kertoa siitä, mikä on auttanut minua itseäni voimaan hyvin raskauden aikana (erityisesti sen ensimmäisen kolmanneksen – keskiraskauden aikana vointini on ollut koko ajan erinomainen). Taustalla on myös jo kauan kestänyt kiinnostukseni terveellistä ruokavaliota ja ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia kohtaan, sekä runsas aiheesta ahmimani tieto. Toivottavasti näistä vinkeistä on apua mahdollisimman monelle!

Alkuraskauden pahoinvointi, sekä siihen mahdollisesti liittyvät ruoansulatusvaivat, närästys ja vatsan turvotus. Ensimmäinen ja ihan ehdoton vinkkini tähän on kaikenlaisten viljatuotteiden välttäminen. En ole itse enää vuosikausiin juurikaan syönyt vehnää, mutta nyt raskauden aikana huomasin, että myös muut viljatuotteet (ruis, kaura, gluteenittomat tuotteet) aiheuttavat nekin lähes yhtä tukalan ja turvonneen olon – ja närästyksen! Itselleni on sopinut kaikkein parhaiten ateriat mitkä koostuvat proteiinista ja kasviksista. Esimerkiksi ihan tavalliset keitot, kuten jauheliha-, nakki- ja kanakeitto, sekä erityisesti kasvissosekeitot. Hyviä vaihtoehtoja on ollut myös vaikkapa kananfilee uunikasviksilla tai uuniperuna tonnikalatäytteellä. Edellämainituista ruoista ei ole aiheutunut närästystä, ja ne ovat myöskin pahoinvoinnin kannalta tuntuneet kaikkein siedettävimmiltä vaihtoehdoilta. Toinen vinkkini on hapollisten juomien välttäminen. Pahimman pahoinvoinnin aikana tosin ihan tavallisen vedenkin juominen teki tiukkaa, mutta silti olen sitä koko ajan vaikka väkisin juonut. Vesi on niin monin tavoin tärkeää ihmisen elimistön toiminnan kannalta, ja raskausaikanakin se pitää aineenvaihdunnan ja ruoansulatuksen käynnissä auttaen hyvään oloon. Olen juonut vettä joka päivä reilut kaksi litraa. Suosittelen veden maustamista sitruunalla ja sitrushedelmien syöntiä muutoinkin (auttaa närästykseen – kun taas esim. banaani pahentaa närästystä). Hapanmaitotuotteet, kuten piimä ja maustamattomat rahkat, ovat myös tehneet hyvää omalle ololleni. Itsestäänselvästi kaikkea rasvaista ja kovin mausteista kannattaa välttää. Kahvia olen juonut vain aamuisin parin kupin verran, ja myös teen juonti on ollut minimissä kun huomasin senkin aiheuttavan närästystä. Pahoinvoinnin kanssa pärjäämisen kannalta on kuitenkin mielestäni ihan hyvä ajatella niin, ettei omaan ruokavalioon kannata juuri tuolloin suhtautua kovinkaan vakavasti tai tiukasti. Pahimpina päivinä söin itse yksinkertaisesti sitä mitä pystyin syömään. Olen aina rakastanut salaatteja, mutta raskauden alussa tuntui että kovat kasvisten palat ei yksinkertaisesti sula vaan pahentaa oloa – niinpä jätin suosiolla tuolloin salaatit syömättä. Närästyslääkkeet (joista Rennie on ainoimpia raskauden aikana sallittuja) eivät juurikaan ole itseäni auttaneet, päinvastoin ne ovat jopa aiheuttaneet pahoinvointia – varsinkin jauhoiset, suussasulavat tabletit.

RaskausdiabetesKuten kerroin viime postauksessani, sain raskausdiabetes – diagnoosin (syystä että paastonjälkeinen verensokeri-arvoni ylittyi 0,1:llä suositusta). Raskausdiabeteksen hoitoon sopii (kun tarkoituksena on pitää verensokeri-arvot suositelluissa rajoissa), oman kokemukseni mukaan, hyvin jo edelläkuvaamani ruokavalio. Tein myös joitain muita muutoksia syömisiini – aloin suosimaan sydänmerkki-tuotteita kaikessa mahdollisessa, lopetin tuoremehujen juomisen ja karsin sokerit muutoinkin minimiin (vaihdoin mm. tavallisen ketsupin ja näin joulun lähestyessä glögin sokerittomiin versioihin, hillot marjoihin, sekä jogurtit ja rahkat maustamattomiin versioihin), sekä laitoin ateriarytmin kuntoon syömällä parin – kolmen tunnin välein. Pidin myös ruokapäiväkirjaa, minkä aikana huomasin mm. että riisinuudeli (onhan se valkoista ”höttöä”) nosti verensokereita, samoin teki pinaattiletut hillolla sekä majoneesia sisältävät valmissalaatit. Sensijaan hyviä, verensokerit tasaisina pitäviä ruokia oli mm. pinaattikeitto kananmunalla, tonnikalasalaatti, kanapata, sekä kaikenlaiset jo edellisessä kappaleessa mainitsemani keitot. Hyviä aamu-, ilta- ja välipaloja olivat esim. sokeroimaton mehukeitto, maustamaton rahka marjoilla, lasi piimää, ja ruisleipä sydänmerkki – juustolla ja tomaatilla. Verensokereiden tasaamiseksi olen käynyt kävelylenkillä noin kolme kertaa viikossa noin 40 min. kerrallaan. Suosittelen lenkkeilyä raittiissa ulkoilmassa myös mahdollisen pahoinvoinnin helpotukseen! Lisäksi lenkkeily näin korona – aikana on varsin turvallinen tapa harrastaa liikuntaa.

Raskaus ja lääkkeet. Olen aina ollut aika lääkevastainen ihminen ihan siitä syystä, että ajattelen lääkkeiden olevan lähtökohtaisesti  ihmisen elimistölle vieraita, sinne kuulumattomia aineita (tarkoitan tällä myös lääkkeiden sisältämiä sidos- ym. aineita, en pelkästään itse lääkeainetta). Olen myös aina ollut herkkä monille lääkevalmisteille, mm. särkylääkkeistä itselleni sopivia ovat ainoastaan Ketorin ja Panadol (onneksi viimeksimainittu on sallittu raskauden aikana!). Kaikista muista särkylääkkeistä saan voimakastakin pahoinvointia ja vatsakipua, disperiinista ja asperiinista oksentamiseen saakka (syy minkä vuoksi raskausmyrkytyksen riskiä pienentävä asa – lääkitys ei sovi itselleni). En pysty myöskään käyttämään lainkaan esim. sinkkitabletteja tai vitamiini – poreita juurikin niiden aiheuttamien vatsaoireiden vuoksi. Ajattelen kuitenkin niin, että on olemassa tiettyjä ns. poikkeus – tilanteita, jolloin lääkkeen tuoman avun/helpotuksen hyödyntäminen on vain ja ainoastaan järkevää. Raskauteen liittyvät oireet ovat mielestäni tällaisia silloin kun ne ovat pitkäkestoisia vaikuttaen toistuvasti äidin mielialaan, hyvinvointiin ja elämänlaatuun – vaikuttaen näin myös sikiön hyvinvointiin. Kirjoitin aiemmassa postauksessani käyttäneeni raskauspahoinvoinnin hoitoon sen loppuaikanoina Postafenia, ihan siitä syystä että pahoinvointi oli tuolloin kestänyt jo niin pitkään. Yksinkertaisesti tunsin etten jaksa sitä enää, eikä minun tarvitse. Ajattelen synnytyskivusta samoin: jos sen voimakkuus heikentää huomattavasti äidin kykyä selviytyä synnytyksestä (vaikuttaen näin negativiisesti myös syntyvän vauvan hyvinvointiin) on ainoastaan järkevää hyödyntää kivunlievityksen tarjoama helpotus. Olen itse todella kipuherkkä ihminen (asia johon ei itse pysty ihan hirveästi vaikuttamaan), joten voin olettaa tarvitsevani synnytystilanteessa kaiken mahdollisen lääkkeellisen avun. Uskon kyllä myös mielenhallinnan merkitykseen, mutta se tuskin kohdallani täysin riittää.

Viime aikojen uutena raskaus-oireena olen potenut unettomuutta, mikä on kohdallani pahimmillaan tarkoittanut sitä että nukun kolme tuntia, valvon kolme tuntia, ja nukun sen jälkeen noin kaksi tuntia. Viisi tuntia unta yössä ei pidemmän päälle riitä, joten pidän avoimena mahdollisuuden hoitaa unettomuuttani jossain vaiheessa lääkkeellisesti. Lääkärini suositteli unettomuuden hoitoon Opamax – nimistä rauhoittavaa lääkettä, josta ei tutkimusten mukaan aiheudu satunnaisesti käytettynä haittaa sikiölle (varsinkaan tässä vaiheessa raskautta). Olen kuitenkin huomannut, että nukun arkena huomattavasti viikonloppuja huonommin – oletettavasti syystä että työasiat valtaavat arkena mieltä – joten yritän ensin ja toistaiseksi hoitaa unettomuuttani erilaisin rentoutumiskeinoin (kuten lenkkeilemällä, ja rauhoittumalla riittävästi ennen nukkumaanmenoa).

Yleinen hyvinvointi ja omasta itsestä huolehtiminen.Raskaus – aika on herkkää ja haavoittavaista monin tavoin, sekä fyysisesti että henkisesti. Olen huomannut että stressin vastapainoksi kaikenlainen oman itsen hemmottelu  auttaa ja on tärkeää. Olen värjännyt ja hoitanut hiuksia, käynyt kosmetologilla, tehnyt kotona kauneushoitoja, saunonut, viettänyt yksin vuorokauden hotellissa, ja hankkinut kauniita ja päällä mukavan tuntuisia äitiysvaatteita. Tosin äitiysvaatteiden hankinnasta olen sitä mieltä, että niitä kannattaa ostaa aika harkitusti (ainakin itselleni on sopinut tähän saakka suurin osa vanhoista vaatteistani, kunhan ovat olleet löysää/joustavaa mallia). Olen panostanut muutamiin äitiyslegginsseihin- ja farkkuihin (viitaten ylläkirjoittamaani, kiristävä vaate vatsan kohdalla ei tee hyvää), laadukkaaseen talvitakkiin, sekä matalapohjaisiin hyväntuntuisiin saappaisiin. Kaikki (paitsi kengät) on hankittu Zalandon Mamalicious – mallistosta, suosittelen! Ja mitä tulee kahdessa ensimmäisessä kappaleessa kuvailemaani raskausajan hyväätekevään ruokavalioon on mielestäni tärkeää muistaa silloin tällöin myös herkutella; senkin voi tehdä terveellisesti ja ilman jälkeenpäin tulevaa huonoa oloa. Omia suosikkiherkkujani ovat olleet mm. tomaattimozzerella – salaatti basilikalla ja balsamicolla, sekä Valion sydänmerkki – proteiinisuklaavanukkaat. Pyhäinpäivän illalliseksi valmistimme mieheni kanssa naudan ulkofileetä (ainakin Atrialta löytyy sydänmerkki – sellainen), kermakastiketta ja uunijuureksia. Toisinaan olen viikonloppuisin syönyt tummaa suklaata/raakasuklaata.

Kaiken ylläkirjoitettamani lisäksi suosittelen lepoa ja rentoutumista niin paljon ja usein kuin oma elämäntilanne vain mitenkään sallii. Raskaus kestää kuitenkin vain yhdeksän kuukautta – se on elämässä lyhyt aika ottaa esim. töissä rennommin, jakaa vastuuta, kuunnella omaa kehoa ja itseä entistä tarkemmin, ja nukkua pidempiä unia (vaikka sitten jonkin muun asian kustannuksella). Koen kantavani kohdussa sellaista aarretta ja ihmettä minkä hyvinvoinnin vuoksi tekisin ja teen ihan mitä tahansa. 

Kirjoitan seuraavan postaukseni siitä, miten olen itse yrittänyt pitää huolta raskausajan henkisestä hyvinvoinnista (vaikkakin se kulkee pitkälti käsi kädessä fyysisen hyvinvoinnin kanssa). Tämä on juuri yksi raskauden hienouksista: se opettaa ja pakottaa entistä terveellisempään elämään ja omasta itsestä huolehtimiseen. Näin 44- vuotissynttäreiden kynnyksellä oli omalla kohdallani jo aikakin!

Ps. Alle saa erittäin mielellään kommentoida omia vinkkejä raskausajan hyvinvointiin – itseäni kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti kaikki apu unettomuuteen!

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys Raskaus ja synnytys

Kaunis, hyvä, ihana raskaus

Valitsemani otsikko on tarkoituksellinen. Raskauteni ei ole ollut aivan yksinomaan kaunista, hyvää ja ihanaa mutta suurimmaksi osaksi kyllä. Näin on ollut, vaikka tulin raskaaksi 43- vuotiaana enkä missään kaikkein rautaisimmassa fyysisessä kunnossa. Usein kuulee sanottavan ettei raskaus ole sairaus – silti kun aiheesta googlaa tai lukee netin keskustelupalstoja niin siltä se juurikin vaikuttaa; sairaudelta ja sairastamiselta. Netistä löytyvät raskauden oirelistat ovat pitkiä ja kattavia, ja niiden perusteella tulee vaikutelma että jokaikinen kohta naisen kehossa kipuilee ja reistaa raskauden aikana. Jos olisin halunnut yhden neuvon saada positiivisen raskaustestin tehtyäni olisi se ollut: älä mene netin keskustelupalstoille etsimään ”tietoa” raskausajasta. Alussa tein tuon virheen, olihan kaikki itselleni uutta ja vierasta. Mitään hyvää ei tuosta netti-surffailusta seurannut; päinvastoin, unettomia öitä ja täysin turhaa huolta. Nyt onneksi jo tiedän: kenenkään toisen naisen raskaus ei kerro mitään minun raskaudestani. 

Huolen viittaa yritettiin sovittaa harteilleni myös ensimmäisen neuvolakäyntini aikana, vaikkakin terveydenhoitaja oli ihana eikä varmasti mitään pahaa tarkoittanut. Hyvin selväksi kävi kuitenkin kaikki ne riskiryhmät joihin ikäni puolesta kuulun: kohonnut riski keskenmenoon (netin mukaan peräti puolet yli nelikymppisten raskauksista menee kesken, en vieläkään voi uskoa että luku todella olisi noin lohduton?), kohonnut riski sikiön kromosomihäiriöihin, kohonnut riski raskausdiabetekseen ja kohonnut riski raskausmyrkytykseen (minkä ehkäisemiseksi minulle suositeltiin ns. asa-lääkityksen aloittamista mikä ei kuitenkaan ole ollut mahdollista syystä ettei kyseinen lääkitys sovi itselleni). Myös verenpaineeni olivat koholla, minkä tosin tiesin johtuvan ns. mittaus-paineesta – kotiseurannassa paineet ovat rauhoittuneet suorastaan mataliksi. Jo tuolloin ajattelin hiljaa mielessäni: milloin voin alkaa nauttimaan raskaudesta? Viiden raskauskuukauteni aikana uusia (mahdollisia) huolenaiheita on putkahdellut eteeni tuon tuostakin. Mielestäni yhdeksän kuukautta on aivan liian pitkä aika pelätä koko ajan jotakin. Niinpä päätin jo ajat sitten etten anna pelolle valtaa. Tuo luottamus on kannattanut; kaikki on mennyt hyvin.

Nuorempana ajattelin usein, etten ikinä selviäisi raskaudesta enkä synnytyksestä syystä että olen aina pelännyt sekä raskauspahoinvointia että synnytyskipua todella paljon, fobiaksi saakka. Tuttavapiirissäni useampi henkilö on kärsinyt hyperemeesistä, erittäin voimakkaasta raskausajan pahoinvoinnista (sympatiani ovat todella voimakkaasti heidän puolellaan!). Minäkään en ole selvinnyt ilman raskauspahoinvointia, mutta varsinkin näin jälkeenpäin ajateltuna voin todeta oman pahoinvointini olleen lievää. Se (kuten monet muutkin oireeni – jotka ovat itse asiassa olleet niin lieviä etteivät mielestäni ole edes mainitsemisen arvoisia) on ollut täysin hyvin siedettävissä ja kestettävissä. Eräs ystäväni, jonka kanssa olen alkuraskauden salaisuuteni jakanut, kuvasi raskausajan oireita mielestäni hyvin sanomalla että ne ovat tympeitä. Todellakin; eivät kamalia, hirveitä, sietämättömiä vaan tympeitä. Kurjaa omassa pahoinvoinnissani oli lähinnä sen kesto; viidenneltä raskausviikolta noin raskausviikolle 13, joka päivä, usein iltapäivästä myöhäiseen yöhön saakka (aamupahoinvointia minulla ei ollut lainkaan – voin aamuisin tyhjällä vatsalla kaikkein parhaiten). Elin tuon ajan lähestulkoon jatkuva palan tunne kurkussa/rintalastan alla, ilman juuri minkäänlaista ruokahalua. Oksentamaan en kuitenkaan joutunut kertaakaan. Pahoinvointiin auttoi itselläni jonkin verran raitis ulkoilma sekä se, että yritin syödä jotain pientä parin tunnin välein (palan ruisleipää, piimää, sosekeittoa, hedelmän).Viimeisen noin 1,5 pahoinvointiviikon aikana otin joka päivä yhden Postafenin (varmistettuani ensin usealta farmaseutilta tämän olevan ok), mikä leikkasi pahoinvoinnin terävimmän kärjen pois. Uskon kuitenkin kaikkein suurimman merkityksen olleen sillä, että sain olla koko ensimmäisen raskauskolmanneksen lomalla. Näin ollen sain nukkua ja levätä aina kun halusin, ja olla muutoinkin vailla kiirettä ja stressiä. Onnekas minä! Uskon vahvasti ihmisen olevan psykofyysinen kokonaisuus ja että mielemme hyvinvointi korreloi kehomme hyvinvoinnin kanssa. Raskauspahoinvointi tuntuu itselleni siinä mielessä jotenkin luonnottomalta ja epätarkoituksenmukaiselta. Kyseessä on kuitenkin niin luonnollinen ”tila”, eikä eläimilläkään (käsitykseni mukaan) ole tuohon tilaan liittyvää pahoinvointia. Voisiko raskauspahoinvoinnin psyykkiset syyt (kuten stressi) olla vielä merkityksellisemmät kuin mitä tutkimuksissa on tähän mennessä todettu?

Mitä tulee synnytyspelkoon tunnen sitä tällä hetkellä, hassua kylläkin, vähemmän kuin koskaan aiemmin. Sanoin lääkärillenikin että jotenkin se vauva on nyt ulos saatava (vaihtoehtojen ollessa harvat) – tämä realiteetti on lieventänyt pelkoani. Kuten raskauskin on myös synnytys yksi maailman luonnollisimpia tapahtumia (vaikkakin länsimaissa hyvin laitostunut). Uskon että oman kehon kuuntelemisella sekä mielenhallinnalla pääsee h-hetkellä pitkälle. Toki synnytystapaani ei ole vielä edes päätetty. Juuri nyt en kuitenkaan koe tarvetta miettiä asiaa sen enempää – pelkäämisestä puhumattakaan.

Yksi huolenaihe muiden joukossa on kohdallani ollut raskausdiabeteksen kohonnut riski (ikäni vuoksi) sekä sen selvittämiseksi tehtävä sokerirasitus. Googletin testistä etukäteen (tämäkin osoittautui myöhemmin täysin tarpeettomaksi) vain löytääkseni kauhuskenaarioita testin kamaluudesta ja sen aiheuttamasta hirveästä olosta. Omaan suuhuni ”sokerilitku” maistui vadelmamehutiivisteeltä, ja sen juominen oli pala kakkua (vaikken makean ystävä olekaan). Minkäänlaista pahoinvointia minulle ei tullut, pientä heikotusta vain. Sain testituloksen heti seuraavana päivänä: yksi kolmen verikokeen tuloksista, paastonjälkeinen arvo, oli poikkeava (normaali on < 5,6, omani oli 5,6). Näin ollen sain raskausdiabetes – diagnoosin. Puhelun jälkeen puhkesin kyyneliin. Tiesin kyllä ettei ko. diagnoosin saamisen tarvitse olla mitenkään dramaattista, mutta tunsin silti pettymystä yhdestä huolenaiheesta lisää. Pettymystä siitä, että olen aina syönyt terveellisesti ja liikkunut kohtalaisesti, ja kroppani silti ”petti” minut näin. Myöhemmin luin artikkelin jonka mukaan mm. Ruotsissa vastaavaa diagnoosia ei saa vastaavilla tuloksilla. Luin myös erään lääkärin haastattelun jossa todettiin raskausdiabeteksen tiukassa diagnostiikassa olevan paljon hyvää, mutta varjopuolena on kysymys siitä tehdäänkö tiukalla diagnosoinnilla terveistä naisista sairaita. Niin tai näin, testitulosta seuraavan, viikon kestävän kotiseurannan aikana verensokeriarvoni eivät kertaakaan nousseet yli suositeltujen rajojen. Näin ollen sain lopettaa sokerien mittailut (toistaiseksi), ja tuntea itseni taas terveeksi ja hyvinvoivaksi.

Loppujen lopuksi raskausdiabetes- diagnoosista (kuten myös alkuraskauden pahoinvoinnista ja ruokahaluttomuudesta) on seurannut paljon hyvää. Ruokavalioni terveellisyydessä ei hirveästi ole ollut viilattavaa, ateriarytmissä sitäkin enemmän. Työpäiväni kansalaisopiston opettajana ovat pitkiä ilman ruokataukoja, enkä ole koskaan oppinut syömään välipaloja ja pitämään siten verensokeriani tasaisena. Nyt olen. Pahoinvointi ja raskausdiabetes pakottivat juurikin (terveellisten) välipalojen syömiseen sekä ateriarytmin säännöllistämiseen. Uskon tämän elämäntapa-muutoksen jäävän pysyväksi. Olen myös lopettanut tuoremehujen juomisen kokonaan, ja vaihtanut syömäni juustot, leikkeleet, rahkat sekä riisin&pastan (joita tosin syön vain harvoin ja aina tummana) sydänmerkki-tuotteisiin. Alkoholia en itsestäänselvästi ole nauttinut pisaraakaan plussaamisen jälkeen. Annoskoot ovat pienentyneet, sillä tunnen itseni kylläiseksi aiempaa herkemmin (mihin vaikuttanee se, että kasvava kohtu painaa vatsalaukkua). Olen myös ulkoillut ja lenkkeillyt entistä enemmän. Painoni putosi ensimmäisen neljän raskauskuukauden aikana viisi kiloa, vaikkakaan tarkoitukseni ei toki ole ollut laihtua.

Elelen tällä hetkellä raskauden toista kolmannesta ja vointini on erinomainen. Monelta osin olen voinut jopa paremmin kuin ennen raskautta – mm. toistuvat, viikottaiset päänsärkyni ovat hävinneet lähes kokonaan. Ainoa raskaudesta muistuttava asia on pyöristynyt vatsa. Sikiöllä on lääkärikäyntien ja tehtyjen ultrien perusteella kaikki hyvin. Hänellä ei todettu, kohonneesta riskistä huolimatta, kromosomi-poikkeavuuksia (asia jonka halusimme selvittää – tuloksista kertovan puhelinsoiton odottaminen oli kaikkea muuta kuin miellyttävää, mutta tuolloinkin intuitioni oli jo kertonut minulle kaiken olevan kunnossa), ja kaikki rakenteet hänen ihmeellisessä pienessä kehossaan ovat juuri niinkuin pitääkin. Olen lukenut joidenkin naisten kuvailleen itseään raskauden aikana ”hormonihirviöiksi” – itse en ole tunnistanut tuollaista piirrettä itsessäni. Ehkä olen hiukan aiempaa kärsimättömämpi, mutta muutoin vallitseva henkinen olotilani on rauhallinen, levollinen ja onnellinen. Olen ylpeä omasta kehostani, mielestäni, rohkeudestani ja vatsastani. Näen toiset ihmiset, myös mieheni, vaaleanpunaisten lasien läpi. Kaikki tuntuu ja näyttää suloiselta. Olen hellyydenkipeä ja pursuan itse hellyyttä muita kohtaan.

Kovin vähän edelläkirjoittamastani on suoraan omaa ansioitani. Ymmärrän olevani onnekas monessakin suhteessa. Silti halusin kertoa kaiken tämän, positiivisen raskauskertomuksen, kaiken sen negatiivisen ja huolta-aiheuttavan vastapainoksi mihin uskon monen odottavan äidin törmäävän. Toivon kirjoittamani tuovan lohtua, uskoa, rohkaisua, toivoa ja tsemppiä mahdollisimman monelle – raskaus voi sujua hyvin, myös tämän ikäisenä.Vastaan erittäin mielelläni teissä lukijoissa mahdollisesti herääviin kysymyksiin ja kerron tarkemmin omista kokemuksistani. Haluni auttaa on vahva, osin ehkä sen vuoksi että olen itse elänyt alkuraskauttani pitkälti yksin ja usein hämmentyneenä. Moniin riskiryhmiin kuuluminen ei ole rohkaissut kertomaan raskaudesta. Nytpä kuitenkin tiedän että kaikista riskeistä huolimatta raskauteni on tähän saakka ollut kaunista ja hyvää, suorastaan ihanaa. 

Olen aikuisena rukoillut vain vähän. Positiivisen raskaustestin tehtyäni olen joka ilta ristinyt käteni sängyssä ennen nukahtamista (joskus salaa jo nukkuvan mieheni käsiin) ja rukoillut vatsassani kasvavalle ihmeelle suojelusta ja varjelusta. Olen rukoillut, että hänellä olisi kohdussani kaikki hyvin, ja että hän malttaisi pysyä siellä juuri niin kauan kuin on tarpeen. Sivussa olen rukoillut oman hyvän vointini jatkuvan (vaikkakin se on tuntunut sivuseikalta). Rukouksiini on ilmiselvästi vastattu.

Olen kiitollinen kaikesta edelläkirjoittamastani, ja kiitollisuuteni kasvaa joka päivä.

Joka päivä olen kiitollisempi Sinusta, joka olet jo nyt muuttanut maailmani.

Perhe Hyvä olo Mieli Raskaus ja synnytys