Don’t worry, be happy – positiivinen energia ei ole lässynläätä
Luulen positiivisen energian olevan asia, jonka merkitys aukeaa ihmisille jotka muutoinkin uskovat energioihin ja aistivat niitä sekä itsessään että ympäristössään. Toisille positiivinen ajattelu näyttäytyy ehkä pikemminkin elämän elämisenä vaaleanpunaisten lasien läpi katsoen, ruusun terälehdillä tanssien. Siis lässynläänä. Itse koen niin, että positiivisella energialla ja ajettelulla on ihan oikea, konkreettinen merkitys. Päivitän Facebookiin melkein yksinomaan iloisia, hauskoja, rentoja ja positiivisia asioita. Se ei tarkoita sitä, että minä – tai elämäni – olisi aina iloista, hauskaa, rentoa tai positiivista. Se tarkoittaa sitä, vain ja ainoastaan, että ollessani surullinen, ahdistunut, stressaantunut tai kärttyinen en päivitä mitään. Myös oikeassa elämässä olen usein hiljaa silloin kun ärsyttää. Koen henkilökohtaisesti niin, että oman pahan olon jakaminen tai levittäminen ikäänkuin tuplaa pahan olon. Koen kaikenlaisen ääneen valittamisen ja ja asioiden&ihmisten haukkumisen negatiivisen energian levittämisenä. Minulle negatiivinen ja pessimistinen ajattelutapa on asia mikä ei paranna omaa oloani vaan päinvastoin lisää ahdistustani – jos ei heti, niin ainakin hetken päästä.
Liityin kevättalvella Facebookissa Lapsettomat bonusäidit- ryhmään – koska olen lapseton bonusäiti, ja koska ajattelin kyseisen ryhmän toimivan itselleni kenties hyödyllisenä ja voimaannuttavana (vaikkakin uusperheen arki on sujunut meillä kohtalaisen kivuttomasti). Olin suoraan sanottuna järkyttynyt kun näin minkälaisia asioita ja miten ryhmässä postataan; siellä puhutaan uusperseilystä, ja haukutaan biologisia äitejä ja bonuslapsia sanakääntein joilla ”normaalissa elämässä” saisi varmaan jo kunnianloukkaus – syytteen, helpostikin. En voisi itse kuvitellakaan haukkuvani netissä ventovieraiden kanssa omaa miestäni ja omaa bonus-lastani, enkä varsinkaan niin että ajattelisin sen auttavan. Päinvastoin, kokisin sen kasvattavan kuilua minun ja mieheni, perheeni, välille, ja olevan takinkääntöä rumimmillaan. Kirjoitin ryhmään aloituksen, jossa ihmettelin negatiivisuuden määrää ja kerroin toivovani enemmän postauksia joissa kerrottaisiin asioista mitkä ovat tuoneet voimaa ja apua uusperheiden arkeen. Sain vastaukseksi paskamyrskyn. En kuulema ymmärtänyt vertaistuen merkitystä, ja väheksyin sekä moralisoin toisten ihmisten ajattelutapaa ja elämää. Eräs kommentoija jopa kertoi itse työskentelevänsä vapaaehtoisena vertaistuki – ryhmässä ja hänen mielestään en ymmärtänyt sitä miten tärkeä vertaistuki Lapsettomat bonusäidit- ryhmä on jäsenilleen. Voisin jopa sanoa olevani onnellinen etten ymmärrä. Minulle vertaistuki ei todella ole sitä, että haukun oman perheeni jäseniä tuntemattomien kanssa netissä. Pystyn ymmärtämään sen että jossain tukalassa konflikti – tilanteessa arjen keskellä oman pahan olon oksentaminen jollain foorumilla saattaa aiheuttaa hetkellisen helpotuksen – kuitenkin niin että lopulta paha olo tulee bumerangina takaisin, luultavasti moninkertaisena (kun kaikki muutkin ovat oksentaneet oman pahan olonsa samaan aiheeseen liittyen.)
Uskon ratkaisukeskeisyyteen. Uskon siihen ettei kannata valittaa silloin jos voi valita. Ja useinhan me voimme. On varmaan totta että pessimisti ei pety – mutta osaako hän koskaan iloita? Uskon siihen, että elämä on joka tapauksessa ja valitettavasti välillä kovin rankkaa ja haastavaa meistä ihan jokaiselle. Sen rankkuuden ja haastavuuden keskellä en todella usko siihen, että oma-aloitteinen pirujen seinälle maalaaminen olisi millään tavoin kannattavaa, järkevää tai tarkoituksenmukaista. Miksei voisi pikemminkin luottaa siihen, että asiat järjestyvät ja kaikki menee ihan hyvin – ja murehtia vasta sitten kun murehtimisen hetki todella oikeasti on? Uskon huolehtimiseen huolissaan olemisen sijaan. Huolehtiminen tarkoittaa konkreettisten tekojen tekemistä jonkin asian suhteen, kun taas huolissaan oleminen on lähinnä passiivista oman energian tuhlaamista. Oppikirja – esimerkin negatiivisen energian levittämisestä kuulin aikoinaan toistuvasti erään silloisen bändini jäseneltä joka aina ennen keikkaa ja lavalle astumista totesi: ”no niin mennääs nyt sitten että päästään pois täältä”. Siis keikkailiko hän todella vain sen takia että pääsee joskus pois lavalta? Oliko musiikki ja soittaminen hänelle välttämätön paha, joka piti hoitaa pois alta mahdollisimman pian? Ymmärrän kyllä toistuvan heittonsa sarkastisen huumorin, mutta voiko olla selkeämpää tunnelman ja fiiliksen turn offia kuin pyytää kanssa – muusikoita kiirehtimään lavalle jotta päästään sieltä nopeammin pois?
Uskon että ihmisen suurimmat möröt, peikot ja uhat ovat meidän oman päämme sisäisiä. Uskon että jokainen meistä pystyy ihan oikeasti melkein ihan mihin tahansa. Olen itse tästä elävä esimerkki (aihe mistä kirjoitan myöhemmin lisää). Olosuhteita ei voi muuttaa, se on totisinta totta, mutta asenteen voimalla on uskomaton merkitys. Hyvä ystäväni, hieman päälle kolmekymppinen nainen, kirjoitti minulle eilen saaneensa nivelreuma – diagnoosin. Loppuelämän sairaus kipuineen, turvotuksineen ja lääkkeineen. Samaan hengenvetoon hän kirjoitti haluavansa nauttia joka päivä pienistä asioista – auringosta, ystävistä, hyvästä ruoasta ja viinistä, musiikista. Instagram – kuvissaan ystäväni hymyilee kuin Naantalin aurinko, positiivista energiaa ympärilleen säteillen.
Eikä koskaan niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Koronan kurimus sai maaliskuussa myös minut pelon ja ahdistuksen kyyneliin. Etätyöt tuplasi työhön kuluvan ajan määrän, ja erittäin pahan siitepölyallergiani vuoksi kai jonkinlaiseen riskiryhmään kuluvana sain ihan tosissani pelätä tartuntaa. Kuitenkin, näiden kuukausien jälkeen koen että paljon hyvää ja vain vähän pahaa on tapahtunut. Moni on varmasti alkanut arvostaa läheisiään entistä enemmän, ja uusi normaali parempine hygienioineen ja turvaväleineen on meidän kaikkien etu. Että ehkä tälläkin oli koko maailmalle ja maailmankaikkeudelle suurempi merkitys ja opetus kuin mitä alkuun kukaan osasi kuvitella.
Uskon positiivisen energian voimaan, se on minun uskontoni. Uskon vetovoiman lakiin – siihen, että saamme tässä elämässä sitä mitä pyydämme. Joten aion säteillä tästä eteenkinpäin, suositellen sitä ihan jokaiselle!
Siispä – don’t worry, be happy.
Don’t worry, be happy.
ps. postauksen kuvat kuluneelta helteiseltä viikonlopulta, sen pienistäsuurista nautinnoista!
