Tiedättekös mitä – hameeni helma on liian lyhyt. Näin alkukesän jo osin paahteisinakin hellepäivinä tuli mieleeni tarina parin vuoden takaa liittyen minihameisiin, joita niin rakastan. Olin mieheni kanssa yksillä (lauluilla) karaoke-kuppilassa. Naistenhuoneeseen kävellessäni minut pysäytti vanhempi rouvashenkilö sanoen: ”Me tässä räätäli-mieheni kanssa katsoimme että hameesi helma on kyllä liian lyhyt. Tuo on enemmänkin tunika eikö mekko, sen kanssa kuuluisi laittaa leggingssit kuten minullakin on nyt. Olet kuitenkin ihan nätti tyttö niin vähän olisi syytä katsoa peiliin minkälaisissa vaatteissa lähtee ulos.”  Kiitin palautteesta hymyillen, vaikken ollutkaan uskoa korviani (niin asiantuntevalta ja tietäväiseltä rouva RÄÄTÄLI-miehensä kanssa kuulosti). Kun sitten hetken päästä lauloin lavalla kuulin viereisestä pöydästä samaisen naisen kommentin miehelleen ”ihan hyvä ääni tytöllä mutta kyllä pitäisi tyylikkäämmin pukeutua”. Hetken aikaa jo mietin onko helmani todellakin liian lyhyt ja pitävätkö kaikki muutkin minua tyylittömänä. Onneksi kuitenkin vain hetken. Kaikkia muita ajatuksia päässäni kyllä heräsi, kuten:

Miksi ihmeessä aikuinen ihminen kommentoi toisen aikuisen ihmisen pukeutumista? Mitä muuta kesähelteellä voi pitää kuin löysää ja lyhyttä hellemekkoa (asuni tosiaan oli ja on mekko, ei tunika, vaikka väliäkö sillä)? Että nostiko tässä nyt päätään yksi suomalaisten perisynneistä vai mistä ihmeestä oli kysymys? Sen vielä ymmärrän jos oma äitini on joskus helmani lyhyydestä huomauttanut (lähinnä suojatakseen nuorta minua miesten ”liialliselta” huomiolta), mutta että täysin ventovieras ihminen ja vielä hyvinkin arvostelevaan sävyyn. Menee yli oman ymmärrykseni.

Naisellinen pukeutuminen on osa identiteettiäni. En ole koskaan valinnut vaatteitani sillä perusteella että haluaisin paljastella itseäni tai kalastella huomiota, vaan  sillä perusteella missä asussa tunnen itse oloni hyväksi, varmaksi ja nätiksi. Toki pukeudun myös tilanteen mukaan – muskari- täti Päivi ei jo käytännöllisyydenkään vuoksi pidä minihametta ja korkeita korkoja, vapaa-ajalla ja aikuisten seurassa oleva Päivi pitää. Tosin, jos tapaisin muskari-tädin lyhyessä helmassa ja korkeissa koroissa niin peukuttaisin kyllä!

Voi kun osaisimme kaikki nauttia omista vartaloistamme ja omasta tyylistämme. Ja osaisimme nauttia myös toisten ihmisten persoonallisista tyyleistä ja persoonallisesta kauneudesta. Sanottaisiin jotain hyvää ja kaunista toisillemme AINA kun voidaan (ja oltaisiin hiljaa silloin kun ei ole hyvää sanottavaa). Jokaisessa naisessa ja jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista, paljonkin. Hymyillen ja ihaillen katselen aina erästä naispuolista tuttavaani, jonka vyötärölle ulottuvat hiukset ovat tulenpunaiset, helma yltää juuri ja juuri takapuolen yli, jaloissa on usein verkkosukkahousut ja rinnoistakin saa näkyä ainakin se kuuluisa vako. Hän selvästikin nauttii naiseudestaan (ilman että täytyisi olla missään missin mitoissa)! Toisena ääripäänä tiedän naisia jotka verhoavat ja peittelevät itseään vain sen vuoksi etteivät joutuisi kuuntelemaan ilkeitä ja kateellisia kommentteja. Väärin, surullista ja epäoikeudenmukaista. On väärin vetää ihmisestä yhtään mitään johtopäätöksiä ulkonäön perusteella. Kukaan ei ole ”tyrkky”, ”halpa” tai ”huora” sen perusteella miten pukeutuu. Sain muuten kuulla viimeksimainitun h- sanan kerran kaupungilla kun jalassani oli tiukat, punaiset housut. Järkyttävä ja ikuisesti mieleenpainunut tilanne.

Kaikkein surkuhupaisinta tässä tarinassa on se, että tämä sama rouvashenkilö on sittemmin tullut huomauttamaan minulle samasta asiasta toisenkin kerran, samassa karaoke-kuppilassa, samoin sanoin. Tuolloin vastasin hänelle: ”Kerroit tämän minulle jo viime kesänä- miksi sinulla on tarve kommentoida toisen aikuisen ihmisen ulkonäköä, en minäkään kommentoi sinun.” Hiljaiseksi meni.

Olen joskus aiemminkin elämässäni saanut osakseni vastaavanlaista kommentointia (helman lyhyydestä)- huomionarvoista on se, että nämä kommentit ovat aina tulleet naisilta, ei koskaan miehiltä. Olen jopa kuullut kommenttia ”ettei opettaja voi pukeutua noin ja tanssia noin” (tilanteessa jossa tanssin mieheni kanssa yökerhossa pikkumustassa ja saappaissa). Ikä on tuonut mukanaan sen, etten enää anna kovinkaan paljon painoa ventovieraiden ihmisten mielipiteille ja puheille. Toisaalta en myöskään ole kuoreltani niin kova, ettei mitkään puheet sitä kuorta koskaan läpäisisi. Jotkut sanat menevät niin ihon alle että ne muistaa vielä vuosikausienkin päästä (kuten edellämainitsemani huora-kommentti).

Rouvalla joka hameeni helmaa kommentoi oli muuten todella kauniit, paksut hiukset. Jos vielä kohtaamme kerron sen hänelle. Perään saattaisin tosin vielä huikata: kateus ei kaunista ketään.

Ps. Pukeuduthan sinä tänään juuri niin kuten haluat. Juuri niin miten sinä olet SINÄ.