Uskaltaako tätä ääneen sanoakaan? Meillä nukutaan.

Tyttö on porskuttanut viimeiset pari viikkoa pääasiassa täysiä öitä. On ollut flunssaa, tullut hammas. Eipä ole juuri unia haitannut. Tuntuu muuten aika erilaiselta herätä aamuun kahdeksan tunnin yhtäjaksoisten unien jälkeen, vieläpä useana yönä peräkkäin. Tai no, melkein yhtäjaksoisten – äiti ei ole vielä oppinut nukkumaan kokonaisia öitä! Kohokohta oli eilen aamulla, kun heräsimme miehen kanssa ennen lasta ja saimme kolistella keittiössä hetken aikaa ihan kahdestaan. Jos sama meno jatkuu, voi olla että kevään tullen hurahdan vaikka aamulenkkeilyyn.

Tämä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, ehkä se onkin. Nautin nyt, kun voin!

PS. Hiihtokoulu tuntuu tänään ihan mystisissä paikoissa: kyljissä, reidenlähentäjissä ja ylävatsalihaksissa.