Ensimmäiseksi haluaisin kiittää…
Alkuvuoden kilpailukausi kuumenee ja ison O:n aika on viimein käsillä. Sunnuntain palkintoseremoniaa on edeltänyt viikko leffaväen kokkareita ja lehdistön tiukkoja ennakkoanalyysejä ehdokkaista. Esimerkiksi Oscar-gaalan virallisilla kotisivujen kautta voi Facebook-tunnuksilla kirjautumalla suorittaa oman valistuneen veikkauksensa. Nelosen luovuttua leikistä Ellen DeGeneresin juontama gaala nähdään livenä Yle Teemalla – tosin maanantaiyönä kello 3.25 moni saattaa valita itkuisten palkintopuheiden sijaan unen. Mutta ei sen niin väliä, sillä hengessä voi olla mukana vaikka käymällä leffassa. Ensi-iltansa saa nimittäin tänään passelisti vielä muutama ehdokkuuksia kerännyt ja muutenkin kiinnostava elokuva.
Esimerkiksi viime syksyn R&A:ssa nähtyä, Alexander Paynen Nebraskaa ei lupailtu teatterilevitykseen ennen akatemian tunnustuksia. Eikä ehkä mikään suuri ihme, sillä Sideways-ohjaaja Paynen mustavalkoinen tie-elokuva ei vaikuta kaikkein todennäköisimmältä yleisömagneetilta. Oikein hieno elokuva se silti on, sellainen tavallisten ihmisten vähäeleisen koskettava ja hauska odysseia halki Yhdysvaltojen keskilännen. Kuuden ehdokkuuden joukkoon mahtuu muun muassa paras elokuva, paras ohjaus, Bruce Dernin mainio pääosasuoritus ja June Squibbin kenties vielä mainiompi sivuosa.
Takuukiinnostava on myös Coenin veljesten 60-luvun folk-musiikkipiireihin sijoittuva uutuspätkä Inside Llewyn Davis, joka tosin ”kohutusti” jäi ilman huomionosoituksia tärkeimmissä kategorioissa. Tai edes muuten palkitusta musiikistaan. Lisäksi Suomen-ensi-iltansa saa Oscar-kuningatar Meryl Streepin ja niinikään ehdolla olevan Julia Robertsin tähdittämä, ihan pätevältä vaikuttava perhekipuilu August: Osage County. Mukana hyvässä näyttelijäkaartissa ovat muuten myös muiden muassa Juliette Lewis ja Benedict Cumberbatch (jee).
Ja löytyyhän sieltä leffateatterista melkein kaikki muutkin ehdokkuuksia kahmineet, American Hustlea lukuun ottamatta. 12 Years a Slave ja Gravity ainakaan tuskin poistuvat ilman palkintoja, toisin kuin esimerkiksi viimeisimmän hyväksikäyttökohun tahrima Woody Allenin Blue Jasmine. Dallas Byers Clubille soisi sillekin pystin, vaikkapa sitten Jared Leton tikunlaihasta sivuosasta. Ja olisipa reteetä, jos parhaasta miespääosasta palkittaisiinkin huumehuuruisen hybriksen The Wolf of Wall Streetissä täydellisesti tavoittanut Leonardo DiCaprio.
Isabelle: nuori & kaunis on hyvin ranskalainen elokuva. Nimittäin kaunis ja vähäeleinen selittelemättömän psykologinen draama, jossa porvariston hillitty charmi rakoilee pala palalta. Yhteisen ruokapöydän ääressä istutaan, viini virtaa ja savuke palaa elegantisti. Samalla luokkayhteiskunnan lainalaisuudet väreilevät pinnan alla, kun kulttuurikodin ja hyvän lukion kasvatti sukeltaa netin escortsivustojen hämärään maailmaan.
Konstailemattoman varmaotteisesti ohjaava François Ozon hyppää kesästä suoraan syksyyn, jolloin Isabelle on keksinyt itsensä uudelleen eräänlaisena luksusprostituoituna. Kaksoiselämää elävä valeneitsyt tapaa vanhempia miehiä hotelleissa ja lipuu samalla yhä etäämmäs luokkatovereidensa sielunmaisemasta. Isabelle käärii kasaan isoja seteleitä, mutta ei tarvitse rahaa eikä osta tienesteillään mitään. Hän ei kuitenkaan näytä nauttivan myöskään seksistä, ja elokuvan suurin kysymysmerkki onkin miksi Isabelle tekee niin kuin tekee.
Ozon itse on sanonut halunneensa käsitellä elokuvassa prostituution sijaan erityisesti nuoruutta. Maksullista seksiä ehkä vähän estetisoiden, mutta toisaalta (virkistävästi) ylimoralisointia välttäen käsittelevä elokuva saattaakin olla vahvemmilla jälkimmäisessä. Isabelle: nuori & kaunis tavoittaa jotain teini-iän eksyneisyydestä ja toisaalta nuoruuden ylemmyydentuntoisesta voimasta. Nimensä mukaisesti elokuva kertoo toki samalla myös kauneudesta.