Vuoden parhaat

Isäni Toni Erdmann

Vuoden vaihtuessa on aina mukava tehdä listoja, tai vähintäänkin pientä henkistä yhteenvetoa. Lauantaihan huominenkin lopulta vaan on, mutta toiset päivät herättävät ajan kulumiseen paremmin kuin toiset. Vuoden viimeinen onneksi harvemmin antaa syntymäpäivien kaltaista sytykettä ikä- ja elämänkriiseille, mutta kaikenlaisia toiveita ja vaateita siihenkin liittyy. Itse yritän tällä kertaa asettaa odotuksia korkeintaan hyvälle elokuvavuodelle. Ei tämä kulunutkaan huono ole ollut, monessakaan mielessä.

Vuoden parhaiden elokuvien listaaminen on aina vähän ongelmallista, jos ei muuten, niin kotimaisten ilmestymisaikataulujen vuoksi. Viime vuoden palkintogaaloissa menestyneet, mutta vasta tammikuussa Suomen ensi-iltansa saaneet The Revenant ja Spotlight tuntuu hölmöltä nostaa esiin vasta nyt. No, teen silti niin. Osa joulukuussa ilmestyneistä elokuvista taas on jäänyt sitkeän flunssameiningin jalkoihin (sori esimerkiksi paljon kehuttu Yön eläimet).

Isäni Toni Erdmann

Maren Ade tavoittaa herkullisesti kauhun tasapainon surun ja ilon välillä, sen miten onni voi muuttua hetkessä haikeudeksi ja nauru itkuksi. Etenkin elokuvan loppupuoli on lisäksi täynnä niin loistavan absurdeja kohtauksia, että hengästyttää. >>

The Revenant

Alejandro González Iñárritun jättiläinen hengittää upeasti luonnon ehdoilla – ja harvoin sen majestettisuus ja raakuus näyttäytyvät yhtä kirkkaasti. Karhun seulaksi silpoma kehäraakki, jälleen yksi laidan yli heitetty ruumis tai susien raatelema biisoni on The Revenantin mittakaavassa ohimenevä tuulenhenkäys. >>

Spotlight

Spotlight edustaa vanhan koulukunnan tarinankerrontaa. Se ei kikkaile kuvauksella, leiki aikatasoilla, rakenna hienostuneita juonikoukkuja tai koukuta erityisen dynaamisella ilmaisulla. Varma ohjaus ja taloudellisen taitava näyttelijäntyö riittää. >>

A Bigger Splash

Alun seesteisyydestä jännitteiseksi neliödraamaksi kietoutuva A Bigger Splash on seksikäs ja oikeastaan aika vallaton elokuva. Kamera tarkentaa välillä minne sattuu ja toljottaa julkeasti Matthias Shoenaertsin ja Dakota Jonhnsonin (kieltämättä hyvännäköisiä) vartaloita. >>

Valmistujaiset

Christian Mungiu on eurooppaisen arthouse-elokuvan ja realistisen tarinankerronnan kiistatonta kärkeä. Pienistä teoista ja päätöksistä rakentuva Valmistujaiset on lopulta vähän pelottava moraalisaaga siitä miten maailma makaa. Ensi-ilta tänään.

Bubbling under: Steve Jobs, Huuma, Mustang, Tämän jälkeen, Hymyilevä mies

 

Kommentit (2)
  1. Tää on kiinnostavaa: noista viidestä kahta (Erdmann ja Valmistujaiset) en ole nähnyt ja kolmesta en juurikaan tykännyt, varsinkaan Spotlightista. Revenant oli monin tavoin upea mutta liian vastenmielinen ja Splashissa olisi ollut aineksia enempään. Steve Jobs oli kyllä hieno.

    Jostain syystä en nyt saa mieleeni yhtään loistavaa elokuvaa viime vuodelta, outoa. Mieleenpainuvin oli ehkä Room, kokemus oli henkisesti ja fyysisesti niin kokonaisvaltainen.

    1. Haa, kiitos kommentista! Roomia en ole nähnyt ja hyvin mahdollisesti monta muutakin ehkä-hyvää on mennyt ohi. 

      Blogista on tosiaan ainakin se ilo, että jotakin jää kirjoihin ja kansiin. Muuten olisi kyllä suuria vaikeuksia muistaa yhtään mitään. Toisaalta talteen jää aina juuri katsomishetken sentimentti.. Mihinkään näistä leffoista en ole palannut toistamiseen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *