otteita joulun pyhiltä

Downloads49-002.jpg

 

takana stressittömin ja vöyhkävapain joulu koskaan – suureksi syyksi siksi, että touhua riitti niin paljon talon kanssa, ettei suklaan hamstraaminen tai lahjapaniikki yltänyt edes ajatuksen tasolla vaivaamaan. 

kaikkineen pyhät menivät ihanan kiireettömissä tunnelmissa. vihkin kotishalani  käyttöön kynttilänvalossa jouluaamuna, nautin kauniista pakkassäästä ja nukuin imelästi ympäri kellon uudessa sängyssä. elin ja hengitin rauhassa. 

joulupäivänä syntyneen Chloen 3-vuotissyntymäpäivää vietettiin myös, joskin päivän myöhässä. päivänsankarin suurta herkkua, nuotiomakkaraa, oli saatava vaikka laavulle pitikin rämpiä läpi metsän puolimetrisessä umpihangessa. tokikaan syntymäpäivä ei Chloelle ollut kuin yksi kiva päivä muiden joukossa – itselleni sen sijaan äärimäisen tärkeä. 

mukavia vuoden viimeisiä päiviä toivottaen, 

Tiiu Piret

Koti Sisustus

pöytä kuin koru kaunein

31485F3B-EDD5-4C42-AD99-5E81B44D9381 (1).jpg

 

siinä se nyt nakottaa. kaunein pöytä koskaan. 

ruokailutilaa suunnitellessani oli selvää, että tahdon pyöreän pöydän. ruokapöydän malli oli siksi tärkeä, että jo pitkään olen tahtonut pöydän, joka kerää ihmiset ympärilleen – ei sivuilleen tai päätyihin. 

mietin marmorista pöytää. mietin graniittikantista pöytää. hetken mietin vanhaa pöytää, joka ehkä entisöitäisiin. mikään ei tuntunut kuitenkaan täydelliseltä ratkaisulta. toisaalta oli kamala palo, saada ruokailutila äkkiä valmiiksi – enkä olisi millään malttanut odottaa kuukausien mittaisia toimitusaikoja. 

onneksi päätin kerrankin malttaa. 

tiesin heti, tämän Nikarin Periferia- pöydän* nähdessäni, että siinä se on. kahdeksan pitkää viikkoa odotin uniikin saarnipöydän valmistumista puusepän käsistä, ja kun viimein näin pöydän sen verstaalta hakiessani, kiljahdin riemusta. enkä vain yhdesti. 

pöytä on yksinkertaisesti henkeäsalpaavan kaunis.

todellinen mestariteos. 

 

* tuotteesta saatu alennusta blogiyhteistyönä 

 

E2337A73-98D9-4443-A187-838E1A4702A5.jpg

545ECF24-055A-43B7-92E1-495469180396 (1).jpg

8ED044DB-E6EA-4ACF-B968-DCAE02E48813.jpg

 

Koti Sisustus