Rosvopaistia Pop-Cafessa
Automatkan arvoinen kohde, sitä vartenhan Michelin-opas aikoinaan luotiin. Nykyään merkitys on vähän toinen, mutta jos edelleen olisi opas automatkan arvoisia kohteita varten, niin Pop-Cafe Pyhällössä olisi siinä ehdottomasti. Mikä aika- ja makumatka se onkaan! Ja vain hyvässä mielessä. Pop-Cafe toimii Pyhällössä, kieppauksen päässä tieltä 26 ja rosvopaistia saa tilauksesta parin päivän ennakkovaroituksella.
Ravintola on ulkoisesti ennemminkin baari sanan varsinaisessa merkityksessä. Mikään on tuskin muuttunut sitten 80-luvun. Juhlimme rosvopaistilla isäni seitsemänkymppisiä ja meille oli katettu pitkä pöytä keskelle ravintolaa. Meidän lisäksemme ravintolassa oli pari miestä, jotka istuivat hiljaisina pelikoneiden ääressä kahvikupit kourissa. Niin Kaurismäkeläistä. Alkuun tietysti salaattia ja naapurin leipomaa leipää. Ja sitten sitä rosvopaistia. 12 tuntia hautunut liha on jumalaisen mureaa, täällä voi veitsen lisäksi unohtaa eksoottisen makumaailman ja huomata, että suolalla ja pippurillakin pärjää, jos antaa ajan tehdä tehtävänsä. Rinnalle valkosipuliperunoita, joissa on juuri sopivasti valkosipulia, rapeita perunoita pinnalle ja pehmeitä alla, eikä liikaa kermaa. Kun tarjolla on vain yhtä ruokaa, sen voi hioa huippuunsa. Luulen, että söimme kaikki itsemme ähkyyn. Suunnittelen jo tilaavani perinteiselle mökkireissulle satsin mukaan, kun läheltä kuitenkin ajetaan.