Bataattilettuja & hedelmäistä salsaa

Lempiruoka

Puistolounaat ovat olleet viime päivinä kova sana. Viimeistään kympiltä ollaan Lounan kanssa ovesta ulkona ja rattaiden alaosa on pakattu tupaten täyteen. Lounasta on syöty niin leikkipuistoissa kuin tavan puistoissakin. Ruokahaluhan on tunnetusti ulkona aina parempi. Huonona puolena voisin mainita, että pihalla syömisestä meistä kumpikaan ei yleensä selviä puhtain vaattein.

Virpi Mikkosen Kiitos hyvää pikaruokaa kirjan ohjeella tehdyt bataattiletut ovat aivan mainiota ruokaa. Maistuvat sekä minulle että Lounalle, eikä omia versioita tarvitse tehdä. Hedelmäisen salsan suhteen sama juttu. En laittanut lettuihin enkä salsaan lainkaan suolaa, vaan lisäsin omaan annokseeni reilun kimpaleen fetaa. Suolatasapaino säilytetty.

Bataattiletut

  • 1 dl kypsää bataattia
  • 2 kananmunaa
  • mausteita esimerkiksi juustokuminaa tai inkivääriä
  • (suolatonta) voita tai öljyä paistamiseen

Soseuta bataatti ja kananmunat sauvasekoittimella sekaisin. Mausta seos. Paista pieniä lettuja keskilämmöllä muutama minuutti per puoli. Taikina on aika pehmeää, joten kääntämisen helpottamiseksi letut kannattaa pitää pieninä.

Hedelmäinen salsa

  • 2 tomaattia
  • 1 nektariini
  • 1/2 avokado
  • kevätsipulin varsi
  • 1/2 limen mehu
  • korianteria tai lehtipersiljaa

Leikkaa tomaatit lohkoiksi ja poista siemenet. Kuutioi tomaatit, nektariini ja avokado. Viipaloi sipuli ja hienonna yrtit. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.