Tänään on elämäni ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Huomenna olen ollut tuon konttaavan, kiipeilevän, nauravan ja itkevän, uteliaan, kärsimättömän, tarkkaavaisen, söpön, iloisen, meille maailman ihanimman tytön äiti yhdeksän kuukautta. En pystynyt mieltämään itseäni äidiksi ennen Lounan syntymää. Kun neuvolassa kysyttiin jotain äitiin liittyvää, luulin aina ensin, että kyse on minun äidistäni. Varauduin siihen, etten tuntisi itseäni äidiksi heti Lounan syntymän jälkeenkään, mutta toisin kävi. Kutsuin itseäni saman tien sujuvasti äidiksi, vaikka olin pyhästi vannonut, etten ala puhua itsestäni kolmannessa persoonassa. Aika monesta muustakin periaatteesta on näiden kuukausien aikana ehditty luopua. Ja varmaan vielä useammasta luovutaan tulevaisuudessa. Herään kuitenkin suurimmaksi osaksi aamuisin iloisena ja uutta päivää innolla odottaen, sen rinnalla kaikki periaatteet eivät ole niin tärkeitä.

Olen saanut tänään nauttia syöden. Aamu alkoi pannareilla, marjoilla, croissanteilla ja juustoilla. Päivällä hulppea kakku, josta riittää herkuteltavaa tuleviksikin päiväksi. Ja illalla täydellinen dinneri. Ja siihen vielä mieletön aurinko & lämpö, joka vetää puistoihin ja kaduille. Onnea täynnä koko päivä!

Ja lapsi löydettiin pöydän alta suu suklaassa. Mutsilta oli tainnut tipahtaa kakkua lattialle…