Paistettu kimchi-ohra

kimchiohra_0416.jpg

Olenko tehnyt viime päivinä ruokaa? Kyllä vain ja aika useinkin. Olenko kuvannut sitä? Ehkä nopeasti, useimmiten kännykällä. Olenko ehtinyt keskittyä ruoan asetteluun, jotta se olisi mahdollisimman kuvauksellista? En. Meillä eletään tällä hetkellä jonkinlaista eroahdistus-vaihetta. (Googlasin, että se usein pahenee 2-vuotiaaksi asti. Hivenen hirvittää.) Tyttö kaipaa paljon syliä ja aika usein vain mutsin syli kelpaa. Monia asioita voi tehdä yhdellä kädellä, mutta esimerkiksi kameran säätäminen ei kuulu niihin. Yritän olla turhautumatta ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Sylittely ja lattalla istuminen on nyt tärkeää ja kun sen lisäksi voi vielä syödä hyvin, niin kuvaaminen voi odottaakin.

Tämä ruoka valmistui osittain yhdellä kädellä ja osittain huolellisella suunnittelulla. Yksikätinen kokkaaminen vaatii enemmän aikaa ja silloin kun tarvitsee kahta kättä, on parasta tarjota jotain viihdykettä. Avattu astianpesukone, johon voi kiivetä, toimii meillä hetken oikein hyvin. Kimchi oli valmistettu jo reilusti aiemmin Jussin toimesta, joten nollasta ei tarvinnut aloittaa. Paistettu kimchi-riisi on ilmeisen tyypillistä Koreassa. Minä vaihdoin riisin ohraksi ja monissa ohjeissa esiintyneen pekonin kasviksiksi.

Paistettu kimchi-ohra

  • rypsiöljyä
  • herkkusieniä
  • kevätsipulia
  • keitettyä ohraa
  • kimchiä
  • porkkanaa
  • pinaattia
  • seesamiöljyä
  • suolaa
  • paistettu kananmuna per syöjä

Kuumenna rypsiöljy isolla pannulla. Viipaloi herkkusienet ja paista kypsiksi. Lisää viipaloitu kevätsipuli ja jatka paistamista pari minuuttia. Lisää ohra ja pyörittele öljyssa ja anna paistua hetki. Lisää tämän jälkeen kimchi ja anna hautua viitisen minuutta. Sekoita lopussa joukkoon raastettua porkkanaa ja pinaattia. Mausta seesamiöljyllä ja tarvittaessa suolalla. Tarjoa paistetun kananmunan kera.

Koti Ruoka ja juoma Lapset

Keksivohvelit

keksivohveli0416.jpg

Leivoin joku aika sitten suklaisia kaura-kookoskeksejä. Paistoin vain osan taikinasta ja pyörittelin loput palloiksi pakkaseen, kuten tapanani on. Suosittelen muuten lämpimästi, jäiset taikinapallot paistuvat nopeasti kekseiksi, eikä kylmä taikina sellaisenaankaan ole hullumpi herkku.

Keksit olivat kuitenkin ankeita. Kuivia, murustelevia ja mitäänsanomattoman makusia. En halua hukata elämääni ankeisiin kekseihin, joten pallot jäivät pakkaseen. Edes taikina ei ollut niin herkullista, että sitä olisi tullut napsittua pakkasesta.

Päätin kuitenkin antaa keksipalloille vielä uuden mahdollisuuden nyt kun minulle on selvinnyt, että vohveliraudalla voi paistaa oikestaan mitä tahansa. Hieman sulanut taikinapallo vain vohveliraudan väliin, muutaman minuutin paisto ja lämpimän keksivohvelin voi nostaa lautaselle. Päälle pallo tai kaksi jäätelöä ja johan ankeus helpotti. Keksi sai vohveliraudassa rapean pinnan sisuksen pysyessä mehevänä ja taikinaisena. Ajattelin kokeilla tätä seuraavaksi oikeasti hyvän keksitaikinan kanssa.

Koti Ruoka ja juoma